Moon vaan pieni ihminen, enkä mä jaksa paljoo mistään innostua. Yksinäinen olen kuin muurahaiskarhu savannilla. Pesistä loistaa yölliseen aikaan mittarimadon häntä. Kuuntelen Angelo Badalamentin teoksia. Tahtoisin vain hymyillä jollekin ihmiselle, puhua, koskea, auttaa ja tulle huomatuksi. Lapsena jouduin säätelemään saamani hellyyden määrää, enkä nyt osaa olla ilman sitä. Odotan kosketusta, sylissä pitämistä, mutten pääse edes niin pitkälle. Tahtoisin näyttää itseni sellaisenaan, kertoa heikkouksistani, puhua avoimesti ja olla mukana rakentamassa toimivaa yhteisöä.
Kyyneleetkään eivät enää valu, en osaa enää itkeä. Olen vain yksin, kaikki on järjestyksessä, jotenkin liian kylmää. Aivan liian siistiä. Ympätiltä puuttuu värit, tunteiden ilmaisu, sekasotkun mukanaan tuoma luovuus. Jos näkisin perheen, vaipuisin ajatuksiin, polvistuisin, koska sydämeni pakahtuisi ja samalla katkeruus veisi jalat alta. Yksin vain sohvallani makaan, päivästä toiseen, vuodesta seuraavaan.
Ujous tuli mukanani äitini kohdusta. Se ei päästä minua lähtemään omaa polkuani kulkemaan. En pysty ihmisten seurassa kunnolla rentoutumaan, en ole koskaan pystynyt. SIksi olen vain yksin. Yksin juon mehuni, yksin luen lehteni ja ihan yksin kaiken muunkin. Tahtoisin itkeä. Tahtoisin painaa pääni jonkun syliin, haluaisin jonkun silittävän päätäni.
Haluaisin koskettaa toista ihmistä. Tahtoisin koskettaa sellaista ihmistä, joka kaipaa kosketusta yhtä paljon kuin minä itse. Kun en itse osaa päästä hellyyden lähelle, tahtoisin sydämestäni pursuavan rakkauden antaa jollekin muulle. Halusin halata niitä ihmisiä, jotka halausta kaipaavat. Tahtoisin koskea sellaisia yksinäisiä sieluja, jotka kosketuksesta saisivat suurta iloa ja hyvää oloa. Kuinka voisinkaan ylitse pursuavan rakkauteni kohdistaa sitä tarvitseville?
Jos saisin suudella tyttöä suloista, tekisin sen hitaasti, painaisin huuleni huulia vasten hellästi. Sormeni sukeltaisivat hänen tummiin hiuksiinsa, varovasti koskettaisivat päätä, samalla rauhallisesti hengittäen. Sillä hetkellä mikään ympärillämme ei olemassaolollaan häiritsisi. Kehomme vaipuisivat vapauteen, kielemme kohtaisivat sähköisiä iskuja lyöden. Suuteleminen on yksi läheisyyden hienoimmista ilmentymistä.
On iso ikävä niitä hetkiä, kun toisen ihmisen läheisyys karkoittaa kaiken epämiellyttävän kauaksi pois. Rauhallisuuteni, värikäs mielikuvitukseni, lapsenomainen uteliaisuuteni, naiivi elämän kohtaaminen, ujouteni ja romanttinen mieleni ovat niitä, joiden yhdistelmä on ollut monelle liikaa. Onko kohtaloni yrittää olla jotain muuta, jos vielä joskus jaksan rakkaudesta haaveilla?
Lämmin sydän.
Kyyneleetkään eivät enää valu, en osaa enää itkeä. Olen vain yksin, kaikki on järjestyksessä, jotenkin liian kylmää. Aivan liian siistiä. Ympätiltä puuttuu värit, tunteiden ilmaisu, sekasotkun mukanaan tuoma luovuus. Jos näkisin perheen, vaipuisin ajatuksiin, polvistuisin, koska sydämeni pakahtuisi ja samalla katkeruus veisi jalat alta. Yksin vain sohvallani makaan, päivästä toiseen, vuodesta seuraavaan.
Ujous tuli mukanani äitini kohdusta. Se ei päästä minua lähtemään omaa polkuani kulkemaan. En pysty ihmisten seurassa kunnolla rentoutumaan, en ole koskaan pystynyt. SIksi olen vain yksin. Yksin juon mehuni, yksin luen lehteni ja ihan yksin kaiken muunkin. Tahtoisin itkeä. Tahtoisin painaa pääni jonkun syliin, haluaisin jonkun silittävän päätäni.
Haluaisin koskettaa toista ihmistä. Tahtoisin koskettaa sellaista ihmistä, joka kaipaa kosketusta yhtä paljon kuin minä itse. Kun en itse osaa päästä hellyyden lähelle, tahtoisin sydämestäni pursuavan rakkauden antaa jollekin muulle. Halusin halata niitä ihmisiä, jotka halausta kaipaavat. Tahtoisin koskea sellaisia yksinäisiä sieluja, jotka kosketuksesta saisivat suurta iloa ja hyvää oloa. Kuinka voisinkaan ylitse pursuavan rakkauteni kohdistaa sitä tarvitseville?
Jos saisin suudella tyttöä suloista, tekisin sen hitaasti, painaisin huuleni huulia vasten hellästi. Sormeni sukeltaisivat hänen tummiin hiuksiinsa, varovasti koskettaisivat päätä, samalla rauhallisesti hengittäen. Sillä hetkellä mikään ympärillämme ei olemassaolollaan häiritsisi. Kehomme vaipuisivat vapauteen, kielemme kohtaisivat sähköisiä iskuja lyöden. Suuteleminen on yksi läheisyyden hienoimmista ilmentymistä.
On iso ikävä niitä hetkiä, kun toisen ihmisen läheisyys karkoittaa kaiken epämiellyttävän kauaksi pois. Rauhallisuuteni, värikäs mielikuvitukseni, lapsenomainen uteliaisuuteni, naiivi elämän kohtaaminen, ujouteni ja romanttinen mieleni ovat niitä, joiden yhdistelmä on ollut monelle liikaa. Onko kohtaloni yrittää olla jotain muuta, jos vielä joskus jaksan rakkaudesta haaveilla?
Lämmin sydän.
Vastaukset 5
Vanhimmat
..tuli väärään osoitteeseen.. mutta pidin kuitenkin :)
tavallisen suamalaisen miähen tarinaa ollenkaan tämmöinen. Thumbs up! Puolivälissä vielä sormetkin olivat menossa näppikselle tekemään ehdotuksia, mutta sitten havaitsin, että sukupuoleni onkin hieman väärä :-) Niin se käy.
..posti tähän?
Vadelmamehua. Keinuhevosia. Sudenkorentoja. Apilan tuoksua ja lumme.
Osaisit varmaan tehdä myös ihania lasten ja nuortenkirjoja. Osaisitko myös kuvittaa?
Aloittajan kaltaiset miehet ovat herttaisia. Olen löytänyt samankaltaisen itselleni :) Oli melkein ihme, sillä elämmehän Suomessa jossa miehet yrittää esittää jotain hieltä tirskuvaa kovista tai muuta amista.
Sää oot ihana. Voidaan pussata sua.