Olen 23-vuotias kaksisuuntainen opiskelija ja nyt ollut sairauslomalla monta kuukautta ja haluaisin elämääni jotain sisältöä, joten hain osa-aikaista (n.10-15h/vk) työtä ja sain kutsun haastatteluun. En saa opintotukea, koska en ole pystynyt opiskelemaan tarpeeksi ennen sairauslomaani. Nyt mietin, että mistä saan tarpeeksi rahaa, että tulen toimeen? Psykiatrini on haluton kirjoittamaan minulle enää tammikuun jälkeen lisää saikkua ja olen nyt umpikujassa, koska en pysty opiskelemaan ilman opintotukea enkä koe jaksavani olla kokopäiväisessä työssä, saati, että sellaista edes saisin. Onko mitään mahdollisuutta saada opintotukea, jos lääkärini kirjoittaa lausunnon tilastani? Tällöin tietysti yrittäisin mieluummin opiskella kuin käydä töissä. Tai onko muita tapoja saada osa-aikaisen työn tulojen lisäksi muuta toimeentuloa? Toimeentulotukea en haluaisi hakea, koska se stressaa entisestään. Vai teenkö nyt vain niin, että en mene haastatteluun ja koitan kinua lisää saikkua? On se kumma, kun pitää vaan istua kotona tekemättä mitään, vaikka vähän voimia olisikin tai sitten kituuttaa todella pienellä palkalla, koska ei jaksa olla kokopäivätyössä. Ja tästä työstä saamallani palkalla saisin hädin tuskin maksettua vuokran, saati sitten kaikki muut laskut ja ruuan.
Osa-aikainen työ, mistä toimeentulo?
Iinu -86
7829
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sinulla pitäisi olla oikeus sairauden perusteella 300 sairauslomapäivään ja sairauspäivärahaan, jos siis 2-suuntainen mielialahäiriö on työkyvyttömyyden syy. Sinun pitäisi päästä kuntoutumisen alkuun ja päästä kuntoutustarvekartoitukseen ja myöhemmin kuntoutustutkimuksiin. Saikku muuttuu sitten ajallaan kuntoutusrahaksi, jonka aikana kannattaa kokeilla työvalmennusta tai kuntouttavaa työtoimintaa. Vakuuta lääkärisi, ettet ole valmis työelämään etkä jaksa opiskella. Vaadi itsellesi hoitosuunnitelma, koska sitä edellytetään mikäli sairaus estää toiminnan pitemmäksi aikaa. 2-suuntainen mielialahäiriö ja siitä toipuminen on pitkä prosessi. Et ole ensimmäinen tapaus, jota Kela joutuu pohtimaan. Tärkeintä on, että itsellä on suunnitelma ja aikataulu kuntoutusta ja tulevaisuutta varten. Ilman sitä viranomaiset eivät ryhdy millekään.
Onnea matkaan ja lujasti sisua. Äläkä lannistu, vaikka joutuisit tt-tukiluukulle, se on niin monen kohdalla välttämätön välivaihe. Kaikki järjestyy. Tärkeintä on nyt saada aikaa itselle ja toipumiselle, ja pitempiaikainen ratkaisu toimeentulon kannalta. Voimahalein
Minä haluaisin kuitenkin tehdä jotain, enkä vain istua kotona. Nyt luulen, että saisin tuon työn, jonka haastattelussa kävin tänään, mutta ongelmaksi muodostuu terapiani. Työ olisi nimittäin kesällä kokopäiväistä ja toimistoaikana, jolloin aamupäivällä olevastani 2 x vk terapiastani tulisi ongelma. Kerroin terapiasta haastattelun jälkeen sähköpostilla ja nyt odottelen vastausta, että haluavatko he silti minut. Toinen työpaikka, johon pääsisin pitää sisällään hyvin epäsäännöllistä työtä ja siellä en ehkä voisi olla kesällä ollenkaan. Nyt kaikki nämä työasiat ahdistavat ja sairausloman jatkon pyytäminenkin ahdistaa. Tuntuu, että olen taas menossa huonompaan suuntaan kaiken tämän takia enkä tiedä, mitä tehdä. Haluaisin jonkin selvyyden nyt tähän tilanteeseen. Tuntuu, että hypomania on pukkaamassa päälle. ja siihen lisäksi kauhea ahdistus.
Oletko kuitenkaan työkykyinen? Olet oman elämäsi paras asiantuntija, ja hienoahan on jos edes osa-aikaisesti pystyy työtä tekemään. Mutta kuitenkin: 2-suuntaisuus on vakava sairaus, ja kuntoutukselle pitäisi antaa sijansa. Onnea silti kaikkeen, mihin päätätkin ryhtyä.
No, otin sitten tuon toisen työn, joka on aika epäsäännöllistä, mutta palkka on parempi ja äiti ja sisko töissä samassa paikassa, joten on henkisesti helpompaa. En tiedä, tulenko tuolla työllä toimeen, mutta yritän nyt kuitenkin saada elämääni jotain sisältöä sieltä. Työ alkaa vasta helmikuun loppupuolella, joten on vielä aikaa valmistautua henkisesti. Ja äiti on luvannut auttaa taloudellisesti minkä pystyy.
Nyt ahdistaa vaan yksi tentti, jota lupasin psykiatrilleni käydä yrittämässä. En saa luettua ja stressaa ihan liikaa. Olenkohan nyt ottanut vähän liikaa tekemistä itselleni? Voisin ilmoittaa psykiatrilleni, että en jaksakaan tuota tenttiä ja ehkä voisin olla saikulla vielä töiden alkamiseen asti. Mitähän tässä pitäisi tehdä? Mitä itse tekisitte? Jos tuntuu siltä, ettei vaan jaksa. Harmittaa vaan, että nyt ei ole tiedossa töitä kesälle. Siinä toisessa paikassa olisi ollut ja kuulemma terapianikaan ei haittaisi. Pitäisikö sitenkin ottaa se, jos sitä minulle tarotaan? Siinä on tosin aika huono palkka nyt keväällä mutta kesällä parempi. Kumman nyt otan? Vai otanko kumpaakaan? Masentaa ja ahdistaa nyt ihan pirusti. Ja samalla tuntuu, että haluaisin jo olla paremassa kunnossa ja tehdä jotain. Onkohan jotain sekamuotoista jaksoa taas pukkaamassa päälle?
Kiitos Kohtalotoveri, että olet jaksanut kommentoida ja yrittää auttaa :) Nyt on päätös tehty ja otan sen työn, jossa äiti ja sisko ovat tukemassa samassa paikassa. Ainakin on joku, jonka kanssa käydä kahvilla/syömässä. Enkä mene sinne tenttiin ja pyysin töiden alkamiseen asti lisää saikkua. Katsotaan, miten psykiatrini reagoi. Ahdistaa vieläkin koko juttu, mutta lääkkeillä ja huomisella terapialla toivon jaksavani.
Nämä päätöksen tekemiset ovat aina minulle hirveän vaikeita, varsinkin näin vaikeina aikoina. Johtuu varmaan sairaudestani ja myös epävakaasta persoonallisuudestani. Onko kellään muulla samanlaista? Eli, että kaikkia päätöksiä, myös pieniä, vatvotaan ikuisuus ja siltikään ei loppujen lopuksi ole varma päätöksestään.
Juuri tällaistahan tämä nykyään vaatii: töissä olisi oltava enemmän kuin täysillä tai sitten ei ollenkaan.
Soviteltua päivärahaa voi saada eli ne päivät, jolloin et ole töissä saat työmarkkinatukea.
Opiskelupaikkaan kannattaa myös olla suoraan yhteydessä - he saattavat olla hyvinkin ymmärtäväisiä ja antaa lisää opintoaikaa jne. On kaikkien etu, että saat joskus opintosi päätökseen.
Tärkeintä on kuitenkin voida hyvin, eikä asettaa itselleen liikaa paineita ja vaatimuksia. Ehtii ne opinnot hoitaa myöhemminkin ja työelämässäkin ehdit vielä räpeltää kymmeniä vuosia. Ei kiirettä siis!
Jaksamisia!