http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010010710891367_uu.shtml
Kahdessakin mielessä, sillä kuplaa ja sitä miten Hannu selitti kirjeessään "petin kaikki" ei selvitetty mitenkään ja surkeaa oli olla myöskin kertomatta lähde eli Sanomat24.fi mistä juttuun oli kuitenkin perehdytty, jonka jopa MTV3 paljon paremmassa jutussaan toi esille.
Meni medialta ehkä jopa huonommin taasen mitä Kailajärvikään edes odotti, mutta eipä mitään uutta auringon alla, mutta ajatelkaa millainen lehdistö meillä on Suomessa, kun vielä miettii, että muut eivät kirjoita mitään asiasta?
Onhan se tietysti kova pala tunnustaa, että Hannu ei ole tunnustanut mitään rikosta, mitä mediat pauhasivat aikansa oikein urakalla ja myöskin se että pääasia signaalijärjestelmän toimivuus on Hannunkin mielestä ollut
ihan todellisen hyvä tuote, minkä myöskin valveutuneet jäsenet ovat aina tienneet.
On aivan kuin ei käsitettäisi kuinka suuresta asiasta on kysymys Hannu neron keksinnössä, jonka arvo on aivan käsittämätön, puhumattakaan siitä valmistuvasta uudesta versiosta, joka on varmaan hyvin mietitty jo valmiiksi. Voi teitä onnenpoikia ja tyttöjä jotka saatte jäädä sitä systeemiä lypsämään.
En osta koskaan enää Iltalehteä!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Lopettakaa tällaisen paskan kirjoittelu!
Turhanpäivästä lässytystä vuodesta toiseen, viihdearvo todellakin on nolla - informaatiosta nyt puhumattakaan.
Poistoon turhat provot ym.
On hyvin merkittävää, että käydään keskustelua myös lehdistön rehellisyydestä eli journalismin moraalista.
Nythän on toistamiseen mm. wincapitan suhteen havaittu kuinka puolueellisen tökerösti salaillen vääristellen tai sitten leikellen asioita on tuotu esille, tai sitten vaiettu kokonaan.
Jos sinusta jokin keskustelu on turhaa lässytystä, tai ehkäpä paremminkin sinulla ei ole antaa järkevää vastinetta, niin miksi tulet itse lässyttämään aivan turhia, jos asian faktat eivät sinua miellytä?
mikään journalisti tai lehdistöpalsta, joten suksippa vittuun.
Iltalehti taasen oikein kunnostautui harjoittamaan "rehellistä" lähdekritiikkiin perustuvaa journalismia?
Tai eihän sitä alkuperäislähdettä edes kerrottu, mistä jokainen olisi voinut tarkastaa mitä Hannu TODELLA kirjoitti?;) Tunnen myötähäpeää Iltalehden puolesta.
Kirjoitus löytyy nykyään Sanomat24.fi lisäksi myös http://columbonblogi.blogspot.com/ ja myös murojen sivuilta.
tämän tekstin kirjoittaminen:
"Onhan se tietysti kova pala tunnustaa, että Hannu ei ole tunnustanut mitään rikosta, mitä mediat pauhasivat aikansa oikein urakalla ja myöskin se että pääasia signaalijärjestelmän toimivuus on Hannunkin mielestä ollut
ihan todellisen hyvä tuote, minkä myöskin valveutuneet jäsenet ovat aina tienneet.
On aivan kuin ei käsitettäisi kuinka suuresta asiasta on kysymys Hannu neron keksinnössä, jonka arvo on aivan käsittämätön, puhumattakaan siitä valmistuvasta uudesta versiosta, joka on varmaan hyvin mietitty jo valmiiksi. Voi teitä onnenpoikia ja tyttöjä jotka saatte jäädä sitä systeemiä lypsämään."
Kieltämättä jutussa on paljon käsittämätöntä, mutte hiukan eri asiat kuin edellisen kirjoittajalla.
Voi jumankauta, kyllä lypsäjät ovat muualla. Trolli olet !
ilmaiseksi, että se siitä ohjelman arvosta.
"WinCapita-jutun pääepäilty myönsi puolitoista vuotta sitten veljelleen lähettämässä sähköpostiviestissä, että WinCapita oli "suuri kupla", sanomalehti Kaleva kertoo."
Sanomalehti Kalevahan tuosta kirjeestä uutisoi viime viikolla, että todenperäisyys on varmistunut.
"On aivan kuin ei käsitettäisi kuinka suuresta asiasta on kysymys Hannu neron keksinnössä, jonka arvo on aivan käsittämätön, puhumattakaan siitä valmistuvasta uudesta versiosta, joka on varmaan hyvin mietitty jo valmiiksi."
Tämä on trolli... onhan? Olisi pelottavaa asua maassa mikäli tuo olisi tosissaan kirjoitettu ja kirjoittaja kulkee vapaana keskuudessamme!