Ihminen on pohjimmiltaan oikeudenmukainen olento, ja epäoikeudenmukaisuus aiheuttaa ihmisessä voimakasta mielipahaa. Kun epäoikeudenmukaisuus on tapahtunut, sanotaan, että ihminen on suuttunut tai kiukustunut, mutta kun tapahtumasta on kulunut aikaa, puhutaan katkeruudesta. Katkeruudesta vapautuminen edellyttää anteeksiantamista, unohtamista, tapahtuneen taakse jättämistä. Jos vääryyden tehnyt osapuoli katuu tekoaan, pyytää anteeksi ja on valmis sovittamaan tekemänsä vääryyden, oikeus voi toteutua ja mielensä katkeroittanut vapautua katkeruudestaan. Kun näin ei käy, kiukku voi jäädä pysyväksi ja aiheuttaa depressiota muistuttavan dysforisen mielentilan.
Loukattu ihminen toivoo mielessään, että se joka on häntä loukannut kuuntelisi häntä, myöntäisi tehneensä väärin ja pyytäisi anteeksi tekemäänsä vääryyttä. Hän haluaisi itse päättää siitä, millä tavoin vääryys pitäisi hyvittää ja hän haluaisi saada takeet siitä, ettei asianomainen enää koskaan tee hänelle mitään vastaavaa. Jos tämä ei ole mahdollista, hänelle ei jää juuri muuta mahdollisuutta kuin hautoa mielessään kostoa. Koston kuvitteleminen voi hetkellisesti helpottaa katkeruuden tunnetta, mutta siitä huolimatta ihminen, jonka sappi kiehuu epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen vuoksi, vaipuu helposti epätoivoon.
Katkeruus voi voimistua, jos katkeruutta tunteva ihminen kokee, että muut eivät ymmärrä hänen loukkaantumistaan. “Ajattele positiivisesti”, “Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään” ja “Unohda jo menneet” ovat hyvää tarkoittavia sanontoja, jotka saattavat pikemminkin pahentaa kuin parantaa katkeruuden tunnetta.
Katkeruudesta vapautuminen eli anteeksiantaminen on tapahtuma, joka etenee vaiheittain. Aluksi ihminen tuntee vihaa tai raivoa ja hautoo erilaisia kostoajatuksia – joskus jopa salaa itseltään. Vähitellen kostonhimo kuitenkin väistyy, ja sen tilalle tulee rakentavampia ajatuksia. Ihminen alkaa ehkä kuvitella mielessään, että jonakin päivänä oikeus tapahtuu. Hän saattaa alkaa miettiä, mitä koettu epäoikeudenmukaisuus on hänelle opettanut, ja hän ymmärtää, ettei ole ainoa ihminen, jolle on tehty vääryyttä. Katkeruudesta kärsivä ihminen käy sisäistä oikeustaistelua. Hän miettii, mitä pitäisi tapahtua, jotta oikeus toteutuisi ja vääryys voitaisiin unohtaa.
Ihminen voi olla katkera paitsi toiselle ihmiselle myös kohtalolleen. Kohdatessaan onnettomuuksia ja kärsimystä ihminen kysyy: “Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän?” Hän saattaa päätellä, että hänen kokemansa kohtalo on epäoikeudenmukainen. Tästä seuraa katkeruus, joka ei kohdistu kehenkään yksittäiseen ihmiseen vaan Jumalaan tai kohtaloon. Tässäkin tapauksessa katkeruudesta vapautuminen edellyttää anteeksiantoa. Ihminen luopuu kysymyksestä: “Miksi minä?” ja hyväksyy sen, että pahoja asioita tapahtuu myös hyville ihmisille. Hän miettii, mitä kokemukset ovat hänelle opettaneet, ja suuntaa huomionsa takaisin tulevaisuuteen.
https://www.terapiaa.fi/Masennus/taustasyit%E4/katkeruus.htm
Loukattu ihminen toivoo mielessään, että se joka on häntä loukannut kuuntelisi häntä, myöntäisi tehneensä väärin ja pyytäisi anteeksi tekemäänsä vääryyttä. Hän haluaisi itse päättää siitä, millä tavoin vääryys pitäisi hyvittää ja hän haluaisi saada takeet siitä, ettei asianomainen enää koskaan tee hänelle mitään vastaavaa. Jos tämä ei ole mahdollista, hänelle ei jää juuri muuta mahdollisuutta kuin hautoa mielessään kostoa. Koston kuvitteleminen voi hetkellisesti helpottaa katkeruuden tunnetta, mutta siitä huolimatta ihminen, jonka sappi kiehuu epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen vuoksi, vaipuu helposti epätoivoon.
Katkeruus voi voimistua, jos katkeruutta tunteva ihminen kokee, että muut eivät ymmärrä hänen loukkaantumistaan. “Ajattele positiivisesti”, “Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään” ja “Unohda jo menneet” ovat hyvää tarkoittavia sanontoja, jotka saattavat pikemminkin pahentaa kuin parantaa katkeruuden tunnetta.
Katkeruudesta vapautuminen eli anteeksiantaminen on tapahtuma, joka etenee vaiheittain. Aluksi ihminen tuntee vihaa tai raivoa ja hautoo erilaisia kostoajatuksia – joskus jopa salaa itseltään. Vähitellen kostonhimo kuitenkin väistyy, ja sen tilalle tulee rakentavampia ajatuksia. Ihminen alkaa ehkä kuvitella mielessään, että jonakin päivänä oikeus tapahtuu. Hän saattaa alkaa miettiä, mitä koettu epäoikeudenmukaisuus on hänelle opettanut, ja hän ymmärtää, ettei ole ainoa ihminen, jolle on tehty vääryyttä. Katkeruudesta kärsivä ihminen käy sisäistä oikeustaistelua. Hän miettii, mitä pitäisi tapahtua, jotta oikeus toteutuisi ja vääryys voitaisiin unohtaa.
Ihminen voi olla katkera paitsi toiselle ihmiselle myös kohtalolleen. Kohdatessaan onnettomuuksia ja kärsimystä ihminen kysyy: “Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän?” Hän saattaa päätellä, että hänen kokemansa kohtalo on epäoikeudenmukainen. Tästä seuraa katkeruus, joka ei kohdistu kehenkään yksittäiseen ihmiseen vaan Jumalaan tai kohtaloon. Tässäkin tapauksessa katkeruudesta vapautuminen edellyttää anteeksiantoa. Ihminen luopuu kysymyksestä: “Miksi minä?” ja hyväksyy sen, että pahoja asioita tapahtuu myös hyville ihmisille. Hän miettii, mitä kokemukset ovat hänelle opettaneet, ja suuntaa huomionsa takaisin tulevaisuuteen.
https://www.terapiaa.fi/Masennus/taustasyit%E4/katkeruus.htm
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.