Sen sijaan Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman puheisiin pitänee perustellusti suhtautua varauksella. Mikäli hän todella haluaa maailmalle rauhaa ja vakautta, pitäisi ainakin saada vastauksia muutamiin kysymyksiin:
- Miksi Yhdysvallat edelleen suunnittelee uusia asejärjestelmiä Eurooppaan, vaikka se luopuikin aiemmasta Puola-Tsekki -suunnitelmasta?
- Miksi Yhdysvalloista käsin päinvastaisista lupauksista huolimatta edelleen toimitetaan massiivisesti sotilaallista apua Georgialle?
- Miksi Yhdysvaltain merivoimien ydinaseilla varustetut sukellusveneet ja pinta-alukset partioivat Korean niemimaan tuntumassa? Ja toki muuallakin.
- Miksi Yhdysvallat on tuomassa Kolumbiaan seitsemää uutta alueen vakautta uhkaavaa sotilastukikohtaa, vaikka Latinalaisen Amerikan kaikki kansat niitä selvästi vastustavat?
- Miksi Yhdysvallat tukee Israelin häikäilemätöntä ja lainvastaista uudisrakentamista palestiinalaisalueilla?
- Miksi Yhdysvallat ylläpitää edelleen Kuuban laitonta kauppasaartoa?
- Miksi Yhdysvallat suojelee kahta kuuluisaa ja tuomittua terroristia (Posada Carriles, Orlando Bosch)?
- Miksi Yhdysvallat pitää edelleen vangittuina viittä kuubalaista, jotka eivät ole syyllistyneet mihinkään muuhun kuin terrorismin vastaiseen toimintaan?
- Miksi Yhdysvallat haluaa edelleen kiihdyttää sotaa Afgnistanissa, vaikka kannatusta tällaiselle politiikalle ole enää juuri missään?
Jne.

Vastaukset 5
Vanhimmat
lammasten vaatteissa...
puheet täyttä valhetta eikä haluakaan luoda yhdessä muiden kanssa demokraattinen maailma, jossa rauha vallitsee eikä kukaan kuseta muita
sellainen ideologia ei sovi riistäjäjenkille
MIKSI???
Koska fasistinen Goldman-Sachs- varjohallitus -sotateollisuus näin haluavat.
¨
Kongressi on pankkiirien lakeija siellä.
EU on alunperinkin bankstereiden ja teollisuuden luoma hirviö, valepressoineen pykälineen päivineen.
Heil Reich!
kaikki vain valhetta
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=16917
lopulliseen tuhoon?
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=17002
kurjuus kasvaa joka puolella ja rahat menevät sotiin
joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu
kansalliskaarti on nyt armeijan rukkanen...
näyttää hätä olevan suuri
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=17006
tuhoutuuko jenkkilä kokonaan vapaana maana?