Itsenäisyyspuolueella on julkisuuskuvaongelma. On ilmeistä, että ”itsenäisyys” –sanaan liittyy voimakkaita mielikuvia, jotka johtavat monia harhaan ja estävät tutustumasta puolueen tavoitteisiin. Niiden, joille itsenäisyyden merkitys itseisarvona ja demokratian perustana on selvä, voi olla vaikea ymmärtää, että kysymys on vakavasta ongelmasta.
Kysymys on osittain itsenäisyys-käsitteen aiemmasta väärinkäytöstä, osittain myös siitä, että erilaiset ääriryhmät ovat käyttäneet nimiä, jotka ovat lähellä itsenäinen-sanaa.
Itsenäisyyspuolue ei ole ääriliike. Tämän imago-ongelman poistamiseksi meidän on tehtävä jotakin ja kun sen tunnistamme, pystymme myös tekemään.
Mitä siis tehdä? Puolueen nimen muuttaminen ei monista
syistä tule kyseeseen. Lienee niin, että kun puolueen
nimi on itsessään hyvin voimakas viesti, ei tuota viestiä
kannata korostaa. On sen sijaan tuotava esille niitä puolia
Itsenäisyyspuolueen tavoitteista, joita nimi ei kerro. Niitä
ovat mm. oikeudenmukaisuus, aito kansanvalta ja pyrkimys
yhteiskuntaan, joka tyydyttää ihmisten perustarpeet ja pyrkii
tasapainoon ihmisen ja luonnon välillä.
Itsenäisyyspuolueen perustavoitteita ei tarvitse eikä
pidäkään muuttaa. Kysymys on siitä kuvasta, jonka
kansalaiset puolueesta saavat. Sen kuvan tulisi vastata
todellisuutta. Nyt tämä tavoite ei käsite-ongelmasta
johtuen läheskään aina toteudu. Oikean kuvan voimme
itse luoda toimimalla oikein.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.