Olen 19 vuotias opiskelija,valmistun keväällä.Sain juuri tietää olevani raskaana (erittäin alussa) nykyiselle ''poikaystävälleni'' joka on minua seitsemän vuotta vanhempi.Suhteemme on kuitenkin tuore ja vaikka hän sanoo,että hän tukee ja pysyy kanssani päätän minä mitä vaan,pohdin että mistä hän voi sen tietää?Kannattaako minun luottaa henkilöön joka ei kuitenkaan kerro omaa kantaansa asiaan suoraan? Päätös olisi helpompi jos hän sanoisi edes mikä hänestä on häntä kohtaan oikein.Mietin vaihtoehtojani,mutta abortti tuntuu kauhealta ajatukselta (ei tarkoituksena loukata ketään,vaan henkilökohtaisesti itselleni) ja tiedän olevani niitä ihmisiä jotka eivät siitä pääsisi yli.Sydän taas käskee pitämään lapsen ja antamaan sille kaiken minkä voin,mutta mitä minulla olisi hänelle tarjota,sitä en tiedä. Pelottaa niin että happi ei kulje,pelkään etten pärjää,että olen liian nuori ja epäkypsä,etten tule kykenemään tarjoamaan lapselle kaikkea mitä hän tarvitsee.Kannattaako antaa pelon ohjata vai kuunnella sitä paljon puhuttua sydämen ääntä?Olenko itsekeskeinen jos teen lapsen vain koska itse niin haluan,ilman minkäänlaista varmuutta tulevaisuudesta? Onko kenelläkään ikinä täyttä varmuutta tulevaisuudesta? Onko kukaan muu ollut samassa tilanteessa? Mikä olisi parasta,hyppy pimeään vai katua päätöstään ja miettiä että jos ja jos ja jos..
Kuuntelenko sydämeni ääntä?
whuu
12322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
...kyllä se sydän kertoo senkin jos abortti on sydämestäsi ok.
Pari vastausta: Luotatko mieheen jota et vielä kunnolla tunne? Ei kannata luottaa edes mieheen jonka tuntee kunnolla. Lapsen teko on sinun päätöksesi, se voi olla teidän yhteinen projekti tai se voi olla sinun oma projektisi. Mutta vaikka se olisi yhteinen, niin kannattaa silti valmistautua siihen, että jompikumpi kantaa sen päävastuun projektista, sitä, että joku on kunnolla sitoutunut ja valmis hoitamaan asian päätökseen saakka ei ole korvattavissa sillä, että on kaksi joille porjekti on melko yhdentekevää. Lapsen kanssa pärjää yksinkin ja pitää olla valmis pärjäämään yksin jos kyseisen vastuun haluaa ottaa. Onko kenelläkään ikinä varmuutta tulevaisuudesta? Ei ole.
tilanne lasta ajatellen! Mies joka on luvannut olla sinun ja lapsen kanssa, eikä muutenkaan mitään sellaista ongelmaa miksi lapsi pitäisi surmata abortilla! Kuinka voisi olla täysin varma sillonkaan kun joskus olisit synnyttänyt ns. toivotun ja hartaasti suunnitellun lapsen, että mies pysyy aina vierellä? Eikö ole tärkeintä mitä on nyt? Vaikka jäisi yksinhuoltajaksikin, niin ei se tarkoita etteikö löytäisi enää koskaan uutta miestä ja isäpuolta lapselle. Ota vastaan kiitollisuudella se suuri lahja mitä elämä nyt tarjoaa!
Tiedät itsekin mitä ei ainakaan kannata tehdä, sydämellä ne parhaat päätökset tehdään.
Itse tein elämäni parhaan päätöksen sinua nuorempana vaikeammassa tilanteessa, eikä ole tarvinnut katua hetkeäkään :) Onnea matkaan!
Vastasit jo itse kysymykseesi. Lasta on katsottava sydämmellä. Nuorelle naiselle on mitä luonnollisinta kantaa lasta. Olet siihen juuri parhaassa iässä.
Elämästä ei voi kaikin osin tietää. Osa pareista eroaa, voi tulla sairaus tai kuolema. Yleensä kuitenkin lapset jäävät ja ovat vanhemmilleen suurin ilo ja täyttymys, joka vain korostuu vuosien myötä, mitä muuta tapahtuukaan.
Rakkautesi elämään ja lapseen on suurin tae paremmasta ja se on suurin elämääsi ohjaava voima. Luota siihen.
Tsemppiä
hei. minä olen ainakin kiitollinen elämästäni. kun minä olin alullani, samassa vaiheeessa odotti toinenkin nainen isälleni lasta. synnyimme samassa kuussa. isäni meni tuon toisen naisen kanssa naimisiin, ei äitini kanssa. Olen onnellinen että saan olla olemassa elämän kivuista huolimatta, joita me kaikki kohtaamme. Nyt minulla on oma perhe ja lapset ovat parasta mitä elämä on antanut. perhe-elämämme ei ole ollut täydellistä ja yhdellä lapsellamme n ollut keskivaikea masennuskin. En voi sittenkään turvata tässä elämässä muuhun kuin sen antajaan että hän meidät ruokkii ja antaa lapsilllemme mitä he tarvitsevat, ei voi lopulta luottaa edes elämän kumppaniinsa, kaikki me olemme lopulta niin heikkoja.
kuuntele sydämesi ääntä... niin minä tein nyt rv 29 menossa. Poikaystäväni on armeijassa kun lapsi syntyy, ja tiesin sen jo kun kuulin olevani raskaana. Enkä minäkään ole poikaystäväni kanssa ollut yhdessä kuin vajaan vuoden. Kaiken lisäksi täytin itse 18 vasta muutama päivä sitten. Ei tulevaisuutta vai ennustaa. toivon vaan et kaikki menee hyvin. aborttia en kyllä omakohtaisesti koskaan edes tosissaan miettinyt
Tuo alkuhämmennys on ihan normaalia vaikka lapsi olisi erittäin toivottu. Itse olen ollut viime syksynä kaksi kertaa erittäin toivotusti raskaana, ja molemmilla kerroilla alkuhämmennys ja jopa -järkytys oli melkoinen. Molemmilla kerroilla sain kuitenkin keskenmenon :( Jos minä olisin sinä, pitäisin lapsen ilman muuta. Tällä hetkellä näyttää siltä että en tule omia lapsia kovin helpolla saamaan, joten olisin vahinkolapsesta enemmän kuin kiitollinen :/
Suomessa pärjää jokainen kuka vain on valmis apua vastaanottamaan ja näkee itse hieman vaivaa tukiverkkojen ja tuttavuuksien luomisessa. Samoin taloudellisesti pärjää jokainen, jos vaan haluaa. Joko sinun ja poikaystäväsi suhde kestää, tai sitten se ei kestä. Vauva ei siihen sinänsä vaikuta, oikea ihminen pysyy rinnallasi ja kantaa vastuun siittämästään lapsesta, tuntuu se aina mukavalta tai ei.
Jos tunnet sisimmässäsi että abortti on väärin, älä ihmeessä tee sitä! Itsellesi et voi jatkossa valehdella vaan tiedät kyllä totuuden aina. Mieti miksi et antaisi lapsen syntyä? Muuttaahan lapsi ihan kaiken, mutta se voi olla siunaus, ei kirous sinun elämässäsi!
Tsemppiä ja voimia sulle kovasti! Ja onnellista odotusta! :)
Mä synnyin just ennen uutta aborttilakia enkä tiedä olisko bioäitini saanut tehdä laillisen abortin vanhan lain mukaan. Siihen aikaan tehtiin laittomia abortteja ja kyllä hän varmaan olisi sellaisen voinut tehdä. Kyllähän ennen vanhaankin osattiin hankkiuta ei-toivotusta raskaudesta eroon.
Bioäitini oli teini-ikäinen, isä potki pihalle ja bioäiti antoi minut adoptoitavaksi.
Eli mulla on tietysti neg. kanta aborttiin. Tästä syystä toivon että sinä pitäisit lapsen. Eihän elämässä voi koskaan mistään tietää etukäteen. Elämä kantaa. Ihan mukava elämä minulla on ollut.
Yksi hyvä puoli nuoressa bioäidissäni oli se, että hän oli tosi terve ja päihteetön. Näin sain hyvän terveyden ja se on ollut mukava asia elämässäni.
Mielestäni turhia abortteja ei vältetä lainsäädäntöä kiristämällä vaan asennemuutoksella. Ensinnäkin, miesten tulee ottaa vastuu tekemisistään. Toiseksi, yhteiskunnassa pitää olla mahdollista olla yksinhuoltajaäiti ilman leimautumista "huonoksi naiseksi". Rahaa tämä vaatii, mutta sitähän meillä on.
Asennekasvatusta myös, etenkin miehille.
Abortti on perusteltu ja järkevä vaihtoehto tilanteessa jossa äiti on sairas, ja lapsi on suurella todennäköisyydellä sairas/vammainen. Sairas/vammainen lapsi kärsii koko elämänsä ja sellaista kohtaloa en kenellekään toivo. Lisäksi tuo päihdeäitien touhu olisi minusta jo pakkohoidon asia.
Uskomattoman paljon tehtiin laittomia abortteja ennen nykyistä aborttilakia eli ei tämä asia mihinkään ole muuttunut. Aina on osattu hankkiutua ei-toivotuista lapsista eroon.
Omasta puolestani....en haluaisi olla kuollut. Absurdi ajatuskin. Adoptio on kuitenkinn parempi vaihtoehto kuin abortti, jos näistä kahdesta pitää valita. Aika moni adoptio onnistuu kohtuullisen hyvin. Abortti on aina lopullinen ja satavarmasti lapsi kuolee. Adoptiossa ei tapahdu mitään peruuttamatonta. Kukapa teini ei vanhoihin fossiilivanhempiinsa joskus suivaantuisi olivatpa nämä biologisia, adoptiovahempia tai sijaisvanhempia. Eihän siihen kuole.
Aloittaja vaikuttaa epävarmalta ja sen vuoksi kirjoitin. Toivottavasti päädyt itseäsi tyydyttävään ratkaisuun.
Itse olin samassa tilanteessa 6 vuotta sitten ja nyt taas uudestaan. Oltiin seurusteltu puoli vuotta,ukko armeijassa,muksu tulossa ja itse en ollut täyttänyt vielä 18 kun aloin odottamaan vauvaa. Kuitenkin kerkisin täyttämään sen 18 ennen vauvan syntymää.Itse päätin että lapsen pidän vaikka jahkailtua tuli asian suhteen aivan viimeseen asti. Ukko lähti kun tyttö oli 2vkon ikäinen eikä käynyt edes katsomassa tätä mutta vanhemmat ja ystävät olivat tukena. Paha oli silti olla, eikä asiaa auttanut yhtään että neiti oli koliikkivauva. Tytön ollessa n.puoli vuotias alettiin taas palailemaan yhteen lapsen isän kanssa. Mistään en osannut olla katkera vaikka viha minua kohtaan?tms esti häntä käymästä tytärtään katsomassa. Kaikki oli taas hyvin :) Koskaan en ole missään tilanteessa katunut päätöstä pitää lasta!!! 2,5v päästä tytön syntymästä odotin toista lastamme jonka kohdalla ei tarvinnut edes miettiä mitä tehdä. Nyt lapset ~5 ja ~2v ja avioero yhteisestä päätöksestä astunut puolisen vuotta sitten voimaan,minä yh,isällä tapaamisoikeudet ja ollaan todella todella hyviä ystäviä edelleen. Isä käy muutenvaankin lasten kanssa touhuamassa ja kahvittelemassa.
Mutta nyt,olen seurustellut 8kk nykyisen miesystäväni kanssa ja viime viikolla testin tein ja plussaa näytti. Miesystävä ei osaa sanoa juuta eikä jaata ja itse olen vielä aivan sekaisin joten ajatus ei oikein kulje,mitä sitä asian suhteen tekisi.Lapsi olisi miesystäväni ensimmäinen ja panikoi varmasti enemmän kuin minä.Annan tilanteen tasaantua ja katsotaan sitten mitä päätetään. Sydän käskee pitämään ja rakastamaan lasta mutta järki on taas aivan toista mieltä.
Lapsi on loppujen lopuksi aina siunaus. Sinä olet hänen äitinsä ja vaikka oletkin nuori, niin olet silti sinun omalle lapsellesi juuri oikea ihminen äidiksi!
Abortti on kamalan raju juttu (minäkään en halua loukata ketään) ja siitä ei seuraa mitään positiivista, ainoastaan pahaa oloa.
Joku tarkoitus on sillä, että lapsi on sinun vatsassasi.. Voi olla että vasta myöhemmin huomaat sen, mutta tarkoitus on olemassa!
Jos mies sanoo pysyvänsä kanssasi, niin miettikää asiaa. Olet 19, mutta olet kypsä jo äidiksi! Varmasti pärjäät lapsen kanssa, osaat olla hellä ja hyvä äiti!
Tsemppiä. Itse olin vähän päälle 2o kun sain ekan lapseni ja olin ihan pihalla äitiyneni kanssa, mutta hän on elämäni suurin siunaus :) Elämä opettaa aina paremmaksi. NByt elämän isoin päämäärä on pitää lapset onnellisina, se on ihaninta koko maailmassa. Opiskelun ja ammattijutut ehtii kyllä muutenkin hoitaa.
...vain yksi lajinsa edustaja kuudesta miljardista muusta.
Tämä ei ollut piikki kirjoitajalle, ei todellakaan! Tämä oli vain biologinen totuus elämästä, se samainen biologinen totuus jolla on muka yllättävän paljon merkitystä abortin vastustajille...