Tutkimusprofessori Hannu Lauerma kertoo väkivallan olevan geneettistä, mutta ympäristötekijät ovat tärkeitä, omat lapsuuden kokemukset ja päihteet ovat merkityksellisiä. Lauerma kertoo ihmisen edelleen olevan luolaihmisen. Minä jätän astrologian pois murhenäytelmissä.
Sello murhenäytelmä
4
327
Vastaukset
- Astrologia esiin
Miksi jätät astrologian pois murhenäytelmissä?
Eikö astrologian pitäisi nimenomaan ennakoida murhenäytelmiä koska se on niin voimakas kokemus ihmisen elämässä että kartan on se aivan pakko näyttää. Näyttäähän se jo nyt hyvin pieniä vivahteita ihmisten luonteesta.
Ei astrologiaa voi jättää pois ihmisen elämässä tapahtuvista normaaleista tapahtumista vaikka se olisi kuinka järkyttävä tapahtuma tahansa. Onhan täällä käsitelty hetekkahumppaa, pettämistä, narsismia ja väkivaltaisuutta, joten miksi tässä muka pitäisi jättää astrologia pois laskuista.
Astrologien pitäisi kyetä ennakoimaan tällaiset tapaukset ajan laadun tulkinnan perusteella ja esimerkiksi miettiä vaikkapa kaupungin syntymähetken ajankohdan perusteella milloin kaupungissa tulee tapahtumaan jotakin mullistavaa tai traagista. Eivät astrologit voi sitä kertoa että yksi mies tappaa kaupungin ostoskeskuksessa neljä ihmistä ja siitä tulee maan suru, mutta he voivat ottaa kartasta selvää että sinä ja sinä päivänä tulee tapahtumaan jotakin hyvin mullistavaa kun planeetat ovat tietyissä kulmissa toisiinsa nähden.
Onhan esimerkiksi astrologit ennakoimassa yritysten tulevaisuutta ja mahdollisia riskiaikoja astrokartan perusteella. Joten jos sieltä voi tuollaisia kevyitä riskejä kartoittaa helposti, niin silloin noin harvinainen ja hyvin voimakas tapahtuman pitäisi suorastaan hypätä silmille astrokartalta!- Ennen, jälkeen.
Miksi tulkinta ei tullut ennen tapahtumaa? Minä seuraan omia transiittejani mielenkiinnolla ja ennakoin tapahtumia, elän parhaani mukaan, voimillani, joita minulla on. Ymmärrän ja kunnioitan astrologista tulkintaa, kun se tehdään ennen murhenäytelmää.
- jäkätijäk
kaveri oli yksinkertaisesti saanut hermomyrkkyä, joka kumuloitui ja teki hänet aggressiiviseksi. Että katsokaa mitä syötte. Kansa vaikenee kahdella kielellä ja useammallakin, suomalainen ei puhu, "minä en ainakaan ensimmäisenä katkea", vaikka kaikki ovat jo ymmärtäneet?
- Kunniamurha
noita aikapommeja pakolais- ja maahanmuuttokeskuksissa."- kommentoi kunniamurhia heidän kulttuurinsa edustaja televisiossa. Nuo miehet, joihin suomineidot lankeavat, eivät voi menettää kasvojaan, eli toisinsanoen, eivät kestä parisuhteen katkeamista ja naisenvaihtoa. Ohjelmassa painotettiin, kuinka tärkeää on opettaa suomalaisille naisille, mitä merkitsee seurustelu tuosta kultuurista tulleiden miesten kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1629704Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877455Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067357Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37326Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427259Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t217208Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126652Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296486Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845710Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485495