KH: Kotkan kaupunginhallitus / 3. osapuoli

Kotkan kaupunginhallitus ei ole päätöksissään johdonmukainen eikä noudata tasavertaisuuden periaatetta Perussuomalaisten ja Asko Kervisen asioiden ratkaisuissa ja päätöksissä.

Kotkan kaupunginhallitus ja johtavat virkamiehet asettivat perussuomalaiset valtuuttetut rikostutkintaan syynä väite hyödyn ajaminen 3. osapuolelle. Asiasta tuli syyttäjältä syyttäjättämispäätös joten tutkintapyyntö oli Kervisen asiaa koskevan valtuustoaloitteen ratkaisun tahallista pitkittämistä.

Kotkan kaupunginhallitus on tapauksen asiaosaisena toimivan virkamiehen valmisteleman päätösehdotuksen mukaan päättänyt 11.1.2010 jättää oikaisematta Kouvolan hallinto-oikeuden täysistunnossa päättämän Kervistä koskevien asiakirjojen laittoman salaamisen ja käytön julkiseksi sekä väärien tietojen oikaisun. Kotkan hallitus on myös syksyllä tyytynyt hallinto-oikeuden päätökseen ja 11.1.2010 kokouksessa toimii oman tekemänsä päätöksen vastaisesti.

Syyllistyykö Kotkan kaupunginhallitus päätöksellään lainvastaisuuteen ja aiheuttaa vahinkoa 3. osapuolelle.
Onko lain mukaisen yhdenvertaisuuden periaatteella nyt tehtävä rikostutkintapyyntö kaupunginhallituksen jäsenistä Merivirtaa lukuunottamatta ja asianomaisista virkamiehistä oman hyödyn ja vahingon aiheuttamisesta 3. osapuolelle.
25640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ehdotan Kymen Sanomia uutisoimaan Kervisvastaisia uutisia asiassa. Eija Anttila saa toimia asiassa pääkoordinaattorina, jottaa saadan julkisuuden syytesuoja mustalle kasille ja Kerviasiakirjoja raapustaneille virkamiehille.

Äänestä

Kotkalla ja se asianhoitajilla on ollut useita vuosia aikaa sopia Asko Kerviselle tehty vääryys. Tähän mahdollisuuteen ei ole tartuttu. Virkamehet ovat näin lisänneet valheen taakkaa itselleen. Asiaan on vedetty nyt myös kaupungin 8 hengen päättäjät. Päättäjiä on mahdollisesti harhautettu asiantuntijalauntoilla, joiden todenperäisyyttä ei ole tarkistettu.

Kuntalaiset pamlaavat keskustelupalstalla asiaa vapaassa keskustelussa. Tietoisuuus kaupunghallituksen pelistä sorisee kuntalaisten puheissa turuilla ja toreilla. Vain itse asia ei oikene.

Äänestä

tekijäksi hyväksyessään lainvastaisen päätösehdotuksen?
3. osapuolen vahingon aiheuttamisesta on tapauksessa todettavissa selvät näytöt.
Oletteko hallituksen jäsenet huomanneet jatkavanne Kervisen pitkäaikaista kiusaamista?

Äänestä
  • Kaupunginhallituksen jäsenet täytyypi olla tietoisia kiusaamisesta, mutta joukkovomalla se ei ole paheksuttavaa, jolloin rikosoikeudellisesti ei mahdollista tuomita, koska rikoslaki ei tunne kollektiivista asianomistajaa.

    Äänestä

Nimimerkki Koohoon esittämä hallituksen päätösten kyseenalaistaminen on puhutteleva oikeudellisesti.
Hallituksen päätöksenteossa virkamiesten valmistelujen mukaan on oikeudellinen epäkohta. Ei uskalleta puuttua asiantuntevan lakimiehen laatimiin päätösehdotuksiin vaan luotetaan niihin.
Toiseksi on kysymys päättäjien oman päätösmenettelyn virheiden ilmitulosta ja seuraamuksista. Kuinka kauan asioiden käsittely voi jatkua ilman että yleinen oikeustaju puuttuu siihen?

Äänestä
  • Nostamasi hallituksen jääviyskysymyksen esille se on lähtenyt aukeamaan oikeaan suuntaa. Persuille Hirvonen A voimia oikealle valtuustotyöskentelylle tuotte asiat oikein esille.

    Äänestä

  • Huolestunut äänestäj kirjoitti:

    Nostamasi hallituksen jääviyskysymyksen esille se on lähtenyt aukeamaan oikeaan suuntaa. Persuille Hirvonen A voimia oikealle valtuustotyöskentelylle tuotte asiat oikein esille.

    Kaupunginhallitus on keittänyt liemen jossa itse kiemusrtelee ja peittelemällä totuutta se vaan pahentaan yhteisöllisyyden tilaa, joka on fiktio.
    Pääkokki sopassa on kaupunginlakimies!

    Äänestä

  • Virheiden ilmitulon pelko on se kantava voima virkamiesten ja päättäjien jatkaessa Kervisen asian ratkaisun pitkittämistä oikeuden päätöksestä huolimatta.
    Päättäjät ovat vedonneet koko pitkän selvitysajan kuluessa toimivansa Kervisen asiassa oikeuden päätösten mukaan.
    Nyt kun Kouvolan hallinto-oikeus on täysistunnossaan päättänyt Kervistä koskevat kaupungin salaiset asiakirjat julkiseksi ja päätöksen perusteluissaan osoittaneet kaupungin toimineen lainvastaisesti käyttäessään työntekijän terveystietoja ilman asianomaisen lupaa, päättäjät tekevät itse taas lainvastaisen päätöksen ettei Kervisen esittämät oikaisupyynnöt ja vaatimukset anna aihetta toimenpiteisiin vaikka hallinto-oikeus on asian päättänyt ja kaupunki tyytynyt päätökseen.
    Kotkan hallituksen toiminta on syytä asettaa ulkopuolisen kunnallisen tarkastuslautakunnan tutkintaan.

    Äänestä

  • seuraamuksineen kirjoitti:

    Virheiden ilmitulon pelko on se kantava voima virkamiesten ja päättäjien jatkaessa Kervisen asian ratkaisun pitkittämistä oikeuden päätöksestä huolimatta.
    Päättäjät ovat vedonneet koko pitkän selvitysajan kuluessa toimivansa Kervisen asiassa oikeuden päätösten mukaan.
    Nyt kun Kouvolan hallinto-oikeus on täysistunnossaan päättänyt Kervistä koskevat kaupungin salaiset asiakirjat julkiseksi ja päätöksen perusteluissaan osoittaneet kaupungin toimineen lainvastaisesti käyttäessään työntekijän terveystietoja ilman asianomaisen lupaa, päättäjät tekevät itse taas lainvastaisen päätöksen ettei Kervisen esittämät oikaisupyynnöt ja vaatimukset anna aihetta toimenpiteisiin vaikka hallinto-oikeus on asian päättänyt ja kaupunki tyytynyt päätökseen.
    Kotkan hallituksen toiminta on syytä asettaa ulkopuolisen kunnallisen tarkastuslautakunnan tutkintaan.

    Kotkan hallitus ei voi perääntyä aikaisemmista päätöksistä asian suhteen. Ja hallitus tekee esittelijän ehdotuksen mukaan. Esittelijä on taitava. Esittelijä on itse vastuussa perusteluistaan. Suojaa taustan. Hyökkäys voi tulla sivulta.

    Vasta viimeisellä sivulla voi olla oikeuden ilmianto.

    Äänestä

  • joukkonsa kirjoitti:

    virkamiehillä saatujen tietojen mukaan.

    Äänestä

Tiedätkö onko se Kervisjuttu huomenna jossain käsittelyssä vai milloinka ja missä??

Äänestä
  • Ei ole juttu vielä käsittelyssä, mutta kohta on ja uskoisin monikossa ja monessa paikassa.

    Seuratkaa saatuja tietoja!

    Äänestä

Kotkan kaupungin päättäjien on nähtävä yli virkamiesten ajatusmaailman ja oltava oikeudenmukainen kaikissa asiaoissa.
Kervisen tapauksessa on selvää työnantajan kyseenalaisten asiakirjojen laiton käyttö päätösten perusteluissa.
On nähtävä asia yksilön kannalta, tunnustettava aiheutettu vahinko ja päätettävä sen mukaiset toimenpiteet.

Äänestä

Perussuomalaisten valtuustoaloite 26.1.2009 Kervisen asiakirja-asia vaatimuksineen on virkamiesten valmistelemana ja hallituksen päättämänä tulossa valtuuston käsittelyyn lopullista siunausta varten. Asian on valmistellut Kervisen tapauksen asianosaisena kaupunginlakimies Marianne Ruonala.

Valtuuston on päätettävä Suomen lakien mukainen oikea ratkaisu asiasta. Syyttäjä on väitetystä hyödyn ajamisesta 3. osapuolelle antanut perussuomalaisten valtuutettujen osalta syytämättäjättämispäätöksen, joten vaatimus on ollut oikeutettu. Sitä ei voi Kotkan valtuusto kieltää.

Valtuutettujen on päätettävä oikeuden päätösten perusteiden mukainen ratkaisu ja korvattava aiheutettu vahinko Kerviselle.

Äänestä
  • Vastaus perussuomalaisten valtuutettujen valtuustoaloitteeseen on valmisteltu hallituksen § 25 päätöksen mukaan valtuuston lopullista päätöstä varten.
    Ennakkoon on valmisteltu päätös valtuustolle ettei hallituksen päätös anna aihetta toimenpiteisiin Kervisen asiakirjojen mitätöimiseksi vaikka hallinto-oikeus onkin niiden käytön tuominnut lainvastaiseksi. Kaupunki on käyttänyt asiakirjojen tietoja hyväkseen ja 3. osapuolen tappioksi.

    Valtuuston tuleva päätös helpottaa asianomaisia virkamiehiä ja luottamusmiehiä pääsemään eroon Kervisen asemaansa nähden kohtuuttoman laajojen oikeusturvakeinojen käytöstä.

    Äänestä

  • lakimieheltä kirjoitti:

    Vastaus perussuomalaisten valtuutettujen valtuustoaloitteeseen on valmisteltu hallituksen § 25 päätöksen mukaan valtuuston lopullista päätöstä varten.
    Ennakkoon on valmisteltu päätös valtuustolle ettei hallituksen päätös anna aihetta toimenpiteisiin Kervisen asiakirjojen mitätöimiseksi vaikka hallinto-oikeus onkin niiden käytön tuominnut lainvastaiseksi. Kaupunki on käyttänyt asiakirjojen tietoja hyväkseen ja 3. osapuolen tappioksi.

    Valtuuston tuleva päätös helpottaa asianomaisia virkamiehiä ja luottamusmiehiä pääsemään eroon Kervisen asemaansa nähden kohtuuttoman laajojen oikeusturvakeinojen käytöstä.

    Kervisen asiakirjat laillisia. Vahvat perusteet salaukselle tekohetkellä. Asiakirjoissa ainoastaan joitakin arkistomuodostusmerkintöjä. Tekstiosat asiakirjamerkintöjä.Terveystietoja koskevat merkinnät salaisia.

    Merkittävää vihettä ei ole asiakirjan käsittelyssä tapahtunut.

    Äänestä

  • Media-agentti kirjoitti:

    Media-agentti kirjoittaa toistona virkamiesten lausumia puolustaessaan oman väen päätösvirheitä.

    Arkistonmuodostusmerkintöjä? Uusi laiton termikö virkavirheille?

    Terveystietoja on käytetty julkisesti Kervisen asiakirjoissa ja siinä on törkein virhe virkamiehiltä.

    Asiakirjojen käsittelyssä ei ole tapahtunut merkittävää virhettä koska päätökset ovat olleet hallinnossa ei anna aihetta toimenpiteisiin.

    Kun ei tee mitään ei tee uutta virhettä. Päättämättömyys voi olla myös rikos. Luottamusmiehillä.

    Äänestä

  • Kouvolan hallinto-oikeuden päättämän Kervisen asiakirja-asian perustelut on saatettava valtuutettujen tietoon. Miten muuten valtuutetut voivat tehdä lain mukaisia päätöksiä ja huomata valmistelun virheet.

    Perustelut ovat 8 tuomarin pitkän harkinnan mukaan tehtyjä ja todistavat kaupungin toimineen väärin asiakirjojen salaamisessa ja niiden tietojen käytössä Kervisen vahingoksi.

    Salattujen asiakirjojen kirjaukset on tarkastettava vastinevaatimusten kanssa yhtäaikaa, muuten päätösehdotuksen oikeudenmukaisuuden arviointi oikeaan päätökseen on valtuutetulta mahdotonta.

    Valtuutetun on kunkin itse harkittava myös oma oikeusvastuunsa päättäessään asiasta jonka tietoja ei ole voinut tarkistaa. Asiasta jonka valmistelussa on ollut mukana asianomainen virkamies.

    Äänestä

  • ylin tarkastaja kirjoitti:

    Kouvolan hallinto-oikeuden päättämän Kervisen asiakirja-asian perustelut on saatettava valtuutettujen tietoon. Miten muuten valtuutetut voivat tehdä lain mukaisia päätöksiä ja huomata valmistelun virheet.

    Perustelut ovat 8 tuomarin pitkän harkinnan mukaan tehtyjä ja todistavat kaupungin toimineen väärin asiakirjojen salaamisessa ja niiden tietojen käytössä Kervisen vahingoksi.

    Salattujen asiakirjojen kirjaukset on tarkastettava vastinevaatimusten kanssa yhtäaikaa, muuten päätösehdotuksen oikeudenmukaisuuden arviointi oikeaan päätökseen on valtuutetulta mahdotonta.

    Valtuutetun on kunkin itse harkittava myös oma oikeusvastuunsa päättäessään asiasta jonka tietoja ei ole voinut tarkistaa. Asiasta jonka valmistelussa on ollut mukana asianomainen virkamies.

    Tehdäänkö valtuuston päätökset ilman että valtuutetuille ei jaeta kaikkea tietoa päätöksenteon perusteeksi? Voiko valtuutetun tekemä päätös näin olla johdateltu ja virkamiesten tahdon mukainen?

    Asia Kervisen salaisten asiakirjojen selvityksestä ja vaadittujen oikaisupyyntöjen osalta on syytä selvittää nyt kerralla ja poistaa laittomana työnantajan tiedoista ja korvata aiheutettu vahinko.

    Voiko valtuuston lakia tuntevat kertoa mitä tarkoittaa valtuuston ehdotuksessa mainittu arkistonmuodostussuunnitelma estää asiakirjojen jatkokäsittelyn?

    Äänestä

  • ratkaisemassa kirjoitti:

    Muhkeaksi Maryksi kutsuttu sirkusnorsu menetti suosionsa,kun se tallasi hoitajansa kuoliaaksi Tenneseesä vonna 1916 Säikähtäneet silminnäkijät alkoivat vaatia norsun lopettamista.Se päätettiin hirttää.Hirttoyrityksiä tarvittiin kaksi,sillä ensimmäisellä kerrallaköysi petti.Mikä on tämän toteen perustuvan tarinan opetus ...NIINPÄ

    Äänestä

Kaupunki ei korvaa kolmannelle osapuolelle yhtään mitään. Kaikkiin Kervisen esittämiin vaatimuksiin tullaan esittämään vastauksena ei anna aihetta toimenpiteisiin. Näin on sovittu pääryhmien ja virkamiesten kesken.
Siinä ei valitukset auta yhtään mitään. Ja kohta on asia vanhentunut.

Äänestä
  • ja paas miettien uudestaan. ei ne kaupungin touhut ihan kaikkia valoa kestä.

    Äänestä

  • Vanhenee vasta reilun neljän vuoden kuluttua! Lue enemmän lakia niin tiedät myös asiat.

    Aikaa on siis vielä oikeudenkäynteihin riittävästi.

    Äänestä

  • hölötät julki ryhmäsopimuksia kaikelle kansalle. odotas seuraavaa kokousta niin saat palautetta. ja se ei mukavaa kuultavaa

    Äänestä

  • hallituksesta kirjoitti:

    hölötät julki ryhmäsopimuksia kaikelle kansalle. odotas seuraavaa kokousta niin saat palautetta. ja se ei mukavaa kuultavaa

    Ovatko Kotkan tärkeät poliitiikot sokaistuneet näkemään totuuden toimiessaan ryhmämääräysten mukaan päätöksiä tehdessään?

    Miksi ette saa äänestää asioissa niin kuin oikeaksi näette? Uhkaillaanko eri mieltä olevaa jäsentä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KooHoo kirjoitti:

Kotkan kaupunginhallitus ei ole päätöksissään johdonmukainen eikä noudata tasavertaisuuden periaatetta Perussuomalaisten ja Asko Kervisen asioiden ratkaisuissa ja päätöksissä.

Kotkan kaupunginhallitus ja johtavat virkamiehet asettivat perussuomalaiset valtuuttetut rikostutkintaan syynä väite hyödyn ajaminen 3. osapuolelle. Asiasta tuli syyttäjältä syyttäjättämispäätös joten tutkintapyyntö oli Kervisen asiaa koskevan valtuustoaloitteen ratkaisun tahallista pitkittämistä.

Kotkan kaupunginhallitus on tapauksen asiaosaisena toimivan virkamiehen valmisteleman päätösehdotuksen mukaan päättänyt 11.1.2010 jättää oikaisematta Kouvolan hallinto-oikeuden täysistunnossa päättämän Kervistä koskevien asiakirjojen laittoman salaamisen ja käytön julkiseksi sekä väärien tietojen oikaisun. Kotkan hallitus on myös syksyllä tyytynyt hallinto-oikeuden päätökseen ja 11.1.2010 kokouksessa toimii oman tekemänsä päätöksen vastaisesti.

Syyllistyykö Kotkan kaupunginhallitus päätöksellään lainvastaisuuteen ja aiheuttaa vahinkoa 3. osapuolelle.
Onko lain mukaisen yhdenvertaisuuden periaatteella nyt tehtävä rikostutkintapyyntö kaupunginhallituksen jäsenistä Merivirtaa lukuunottamatta ja asianomaisista virkamiehistä oman hyödyn ja vahingon aiheuttamisesta 3. osapuolelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu