Vaikka en kuulukaan liikkeeseenne, olen samaa mieltä tuosta televisiosta. En ottaisi sitä kotiini vaikka maksettaisi. Miten menetellä sellaisessa tilanteessa jos joutuu esim. sairaalaan. Yhden kerran elämässäni olen ollut Kesussairaalassa viikon tutkimuksissa. Suorastaan kidutusta oli minulle kun potilashuoneessa pauhasi televisio koko ajan. Kolmen hengen huoneessa olin keskimmäisessä vuoteessa ja molemmat sivuillani halusivat katsoa sitä. Illalla tosin toinen kuunteli kuulokkeilla että ääni ei kuulunut. Mutta se kuva välkkyi silmissäni, koetin vetää peittoa silmille. Jos menin aulaan, sielläkään ei ollut rauhaa, sama möly. Jos se välillä oli suljettu päivällä, niin hoitajat tullessaan petaamaan, napsauttivat sen auki. Kyllä se oli minulle ikävää, en minä ainakaan paranisi tuollaisessa hoidossa. Oli ihanaa tulla kotiin. Siellä on rauhallista ja hiljaista. Eeikö ole järkyttävää,että sairaat ihmiset viimeisillä voimillaan ovat niin kiinni maailman turhuudessa että pitää kuollakin tv:n ääreen. Kunpa en ikinä joutuisi laitoshoitoon, jossa on tuo pakkotv. Miten te itse menettelette tuollaisessa tilanteessa, olisin kiitollinen jos joku antaisi vinkkiä. Kiitos.
Antakaa joku neuvo
neuvoa pyytävä
13220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Yrittäisin ystävällisesti pyytää siirtoa sellaiseen huoneeseen, jossa ei ole televisiota, tai pyytäisin potilastovereitani laittamaan tv:tä pienemmälle, tai hankkisin hyvät korvatulpat ja ehkä päälle vielä kunnon kuulosuojaimet.
kaupoista saa myös silmille hyviä ja edullisia suojia. puhumalla asiat selviää.
Enpä muuta neuvoa osaa sanoa ,kuin pyytää että eivät avaa telkkaria.Mutta sekin varmaan hankalaa.
Enemmistö varmaan tahtoo katsoa,kun ei muutakaan tekemistä luin maata sängyssä.Tuslin kuolevaiset
paljoo televisiota katso.Ja jos se niin häiritsevä pitäämennä yksityiseen sairaalaan.Valitettavasti enemmis-
tön ehdoilla täällä eletään..
katselevat vain Kauniita ja Rohkeita ja itse ei halua, niin vaikka en olekkaan uskovainen ja minulla on televisio ja vaimolla kassa, nii jokin rauha pitäisi ihmisellä olla, jos joutuu samaan huoneeseen kaikenmaailman töllötäjien kanssa. Televisio on hyvä tiedottaja ja ajanviete. Sitä pitää vain katsoa mistä itse tykkää.
Kysyt miten menettelisin tuossa tilanteessa. Pyytäisi sellaiseen huoneeseen missä ei televisiota katsella tai missä sitä ei ole. Näillä toisilla on myös valta saada katsoa jos tykkää.
Läheiseni joutui viimeisinä elinpäivinään sairaalaan (vain 1kk elinaik.) Huoneessa pauhasi tv suureen ääneen. Ja kolme miestä retosteli kokemuksiaan Venäjän matkoista ja kys. maan naisista.
Läheiseni sanoi minulle, tuskastuneena: "Tällaisessa huoneessa pitää olla, vaikka ihminen tekee kuolemaa." (Hän ei ollut silloin vielä uskomassa, mutta sai parannuksen armon aivan viime hetkillään.) Kotona hän oli aikaisemmin ollut kova tv.n katsoja. Kerroin hoitajalle kommenttinsa. Seuraavanä päivänä olivat onneksi siirtäneet yksityishuoneeseen.
Kiitos kannanotosta. Kyllä toki ajattelen että voisi pyytää siirtoa toiseen huoneeseen. Mutta ei se varmaan ainaonnistu. Kai se joka huoneessa on se laite, sitäpaitsi sairaalat ovat aina niin täynnä potilaita että ei taida olla vara paljon valita. Hyvä että edes pääsee potilaaksi. Tottakai jokaisella on oikeus sitä töllöttää joka haluaa. Mutta miksi meidän sitten on kärsittävä siitä. Minä olen pannut merkille että runsas television katsominen valitettavasi tylsistää ihmisen. Se tappaa kaiken oman ajattelun ja aloitteellisuuden, varsinkin vanhemmilla ihmisillä. Olen sen nähnyt niin monen tutun kohdalla. Ihmiset elävät jonkinlaista varjoelämää täysin television hallitsemina. Järkyttävää se riippuvuus mikä nykyihmisillä siihen on. Nyt olen käymässä Helsingissä ja vuokralla asunnossa jossa tv. on kunniapaikalla. Sen verran olen uutisten yhteydessä katsonut että voi mitä saastetta. Tätä ihmiset imevät illasta ja yöstä toiseen. Kyllähän se on monien epäjumala, jolle annetaan kaikki aika ja mielenkiinto. Se on nykyajan kotialttari, sen ääressä on kyllä aikaa istua. Auta varjele jos menee johonkin kylään, tuntee olevansa häiritsijä, käsketään vain etä tule nyt katsomaan kun tuo ohjelma on kesken. Minä olenkin lakannut käymästä sellaisissa kyläpaikoissa, en viitsi jäädä siihen töllöttään enkä häiritä toisten nautintoa. Sieltä sitten lapset ja nuoret ottavat mallia elämäänsä. Ei pidä ihmetellä miksi Suomessa ollaan siinä tilanteessa kuin nyt ollaan. Kyllä suuresti kunnioitan lestadiolaisia perheitä, jotka ovat varjelleet lapsensa eivätkä ole ottaneet tv:tä kotiinsa. Näin esim. työssä ollessani kuinka koulumaailmassa lestadiolaiskotien lapset olivat paljon rauhallisempia kuin muut, ymmärsin että heitä ei ole tv kasvattanut. Tästäpä tuli nyt pitkä tarina.
Olen kanssasi hyvin paljon samaa mieltä. Useimmat ihmiset ovat tv-riippuvaisia ja elämä todella pyörii paljolti sen ympärillä. Jopa keskustelut. Tv myös passivoi,lenkille ei viitsitä lähteä ja moni tärkeä työ siirtyy sen äärellä. Jopa lasten hoiva ja ruokalut.
Se minua eniten säälittää, kun pient lapset ihan vauvasta asti joutuvat usein pienissäkin tiloissa olemaan tv- saasteen äärellä ja monesti se puolen seinän kokoinen toosa pauhaa ihan täysillä. Luulisi vähemmästäkin lasten kuulon ja näon kärsivän, saati sitten mielen. He vasta opettelevat elämän aakkosia ja tarjolla on runsaasti vääriä malleja ja isät ja äidit keskittyvät koti-Jumalaansa niin kovasti, etteivät aina edes huomaa lastensa tarpeita ja kysymyksiä. Pieni lapsi ei ymmärrä kaikkea, eikä osaa käsitellä sieltä tulevaa pahuutta. On tilanteita, että he joutuvat yksinkin istumaan tuon pauhaavan laitteen äärellä. Se voi olla joskus traumaattista, jopa lastenohjelmatkin ja tulla yöllä uniinkin.
Tulee sieltä paljon hyviäkin ohjelmia, mutta havaintoni on,, että raakojakin , kyseenalaisia tv-sarjoja ja filmejä vauvatkin joutuvat töllöttämään.
kyllä koulussa yhden oppitunnin istumaan, kun seuroissa on istuttava usein se tunti kuunnellen puuduttavaa saarnaa. Koulussa saa sentään tehdä tehtäviä ja osallistua opetukseen, joten ei tunnu ollenkaan niin tuskaisen pitkältä ajalta ja lestalapset sen kestää vielä lapsina, mutta vanhempina tietysti jo aletaan kokeilla rajoja koulussa, kun sitä ei voi muualla tehdä. Normilapsia ei yleensä istuteta tunteja kovalla penkillä, joten onko ihme etteivät aivan heti osaa olla aloillaan 45 minuuttia?
Akuutti sairaala, leikkauspotilaat, kuolevat tai kovista kivuista kärsivät tarvitsevat sairaalassa rauhan. TV tällaisessa potilashuoneessa ei ole terpeen enkä itse potilaana ollessani ole sellaiseen törmännytkään. Päivähuoneessa istuvat ne potilaat, jotka halutavat katsoa TV:tä ja valinta on heidän.
Sänkyyn sidotun halvaantuneen ihmisen tilanne on toinen. On julmaa sanoa, että ei saa katsoa TV-ohjelmia ajankulukseen. Kattoonko pitäis tuijottaa tunnista, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Olen kahden nyt jo kuolleen lähiomaisen elämää tässä tilassa seurannut useamman vuosikymmenen. TV on ollut näiden ihmisten elämässä suuri henkinen yhteys muuhun maailmaan. Vaikka kauniit ja rohkeat eivät ole oikeaa elämää, uskon että yli keski-iän olevat ihmiset erottavat todellisen elämän saippua ja unelmatehtaista ja keinotekoisesta viihteestä. Suotakoon se kuitenkin heille. Eivät he ole menossa kapakkaan syntielämää viettämään, eivät meikkaamaan, ostamaan hienoja vaateita tai elämään kevytmielisesti. Tekninen laita ei ole itsessään paha tai hyvä vaan se, mihin sitä käytetään ja mitä siitä katsotaan.
Olet ilemeisesti eläkkeeellä etkä oikein enää kiinni todellisessa elämässä lapsiperheiden ja keski-iäistenkään osalta. Ei nykyajan perheissä TV ole merkittävä ajankäytön kohde. Koko vehje on menettänyt kiinnostavuutensa hyvin suurelta osin sekä lasten, nuoten että aikustien kannalsta. Nuoriso viettää aikaa internetin äärellä, pienemmät lapsetkin pelaavat pelejä tai keskustelevat skypen tai muiden nettikeskusteluvälineiden avulla.
TV-riippuvuus on tänä päivänä eläkeläisten riippuvuutta. Nuoremmat ottavat ohjelmat tallentavaan digipoksiin ja katsovat sen mitä katsovat silloin kun sopii. Aika vähän enää nykyään.
TV:n kastselua sijaan olen itsekin tehnyt mieluummin muuta, jo ennen lestaiolaisuuteen tutustumistanikin.
Hanki elämä!
On elämässä sisältöä muutenkin, ilman tv:tä.
Onpa harvinaisen hyvä, tarpeellinen ja terveellinen keskustelu tällä palstalla! Kiitos! Yhdyn täysin keskustelun aloittajan mielipiteeseen. Lapsuuskodissani ei ollut televisiota koska vanhempani ovat vanhoillislestadiolaisia. Kun erosin liikkeestä, hankin television, mutta vein sen nopeasti kellarikomeroon, koska totesin, että vanhempani ja muut vl:t olivat olleet oikeassa: asia on juuri niin kuin keskustelun aloittaja sanoi. Monet sellaiset, jotka eivät ole vl:iä, ovat huomanneet saman asian, eivätkä ole hankkineet kotiinsa televisiota.