Kovin on

puna-media nyt kauhuissaan, kun ei tiedä ketä Keskustalaista nyt pitäisi mollata eniten.
Vanhanen nykäs maton punamedian jalkojen alta, ja muut, joista oli jo kehitetty valmiit probakandajutut, potkaisivat vielä noita punasopuleita oikein aasinpotkulla persuuksille.

Nyt kun asiaa tarkastelee, niin huomaa oitis miten SAK/demarimafia tarkoituksellisesti teki paskajuttuja Vanhasesta.
On noilla SAK/demarimafian kannattajilla tosiaankin kummisetiensä tapaan outo käsitysl amanhoidosta.
Silloin kun tarvittaisin kaikkeien yhteistyötä jotta kansakunta, ja varsinkin sen köyhimmät, selvityisivät mahdollisimman pienin vaurioin "taloudellisesta lamasta", niin nuo saatanan paskiaiset alkavat harjoittamaan yhteiskuntaterrorismia laajalla rintamalla.

No, sillähän demarit ovat kiihkokaheleita kannattajikseen saaneetkin, kun saavat purkaa demarikäsityksen mukaan laillisesti "murhahimojaan". Kun Urpilainen tulee televisioon, tai sen "taisteluhuuto" kuluu radiossa, tai hänen "vittumaisen näköinen kuminaama" näkyy lehdessä, niin silloin menee nuo mediat ainakin minulta kiinni. Voiko tuollainen lehkuus muka edustaa vähäosaisia, joka on kuin pahinkin portto, tai dicihile. oikeen varsinainen binboblondi, jonka rinnalla kuka vaan naispolitiikkokin alkaa näyttämään fiksulta. Jopa Merikukkakin.

Emsin SAK/demut alkoi vaalivitutuksessaan yllyttämään hoitsujaan, jopa ihmishenkien uhallakin kiristämään pieneläkeläisen eläkkeen suuruista palkankorotusta "ammattikorkeakoulun akateemisille".

No mitäpä noita kaikkia luettelemaan, rittää, kun sanoo, että SAK/demarimafia on koko tämän vaalikauden vain terrorisoinut maammme lamaa entistäkin syvemmäksi. niin maalla, merellä, ilmasa, kuin raiteillakin.

Miten nuo demupellet vielä olettavat, että kansakunta heitä kanattaisi,enemmän, kuin tuon vajaan kahdenkymmenen prosentin verran, mikä on yhtäkuin Suomen tyhmät ja hullut prosentteina.
Siinäkin on kyllä hirveä vääristymä, sillä fiksuimmat eivät äänestä ketään.
Turhaa nyt kansalaisia enää on houkutella vaaliuurnille, kun sak/demarimafia on viimeinkin näyttänyt, että ei ainakaan SAK7demarimafialaisiin ole luottasmista, edes aatteenkaaan puolesta.
Nythän ne todistivat, että ovat vasin ratsastaneet tyämiesten, ja toverien selässä kerätäkseen ökymafiarosvoilleen, ja itselleen hynää köyhiä kusettamalla.
Yhdessä yösä kuminaama urpilainenkin pudotti nyrkkinsä, ja unohti toverihuutonsa...
Voi noita demurosvoja, kun onnistuivat noin tuhoamaan poliittisenkin uskottavuutensa, atteesta puhumattakaan.

Nyt onkin niiin, että jos kansa uurnille vaivautuu, eli että vielä uskovat yhtään nykyisen poliittiseen järjestelmään, niin Keskusta saa jättimäisen äänivyöröb, ihan vain sen takia, että on Keskusta.
Minä olen ainakin siirtynyt nyt Keskustan äänestäjäksi, jos yleensäkään viitsin vaivautua tuohon "vaalisirkukseen" osallistumaan.
Aikaisemmin äänestin kokoomusta, mutta kun huomasin, että sielläkin on "suvilindeejä" otettava ministereiksi, niin petyin pahasti.
Demareitahan en äänestäisi, vaikka se olis ainoa puolue, ja nagani niskassa.
Eihän kukaan täysijärkinen yhteiskuntaterroristeja äänestä, joita olen huomannut SAK/demarimafian olevan. (lentoliikenne, metro, rautatiet, media, ja yleensä joka paikassa näkyy SAK/stasidemarimafiasabotöörien kädenjälki)

Keskusta olkoon se emäpuolue, jonka ympärille rakennetakoon yhteiskuntamme tulevaisuudessakin.

SAK/Demarit on yhteiskunnan tuhoava syöpä, joiden paikka ei ole hallituksessa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • yksikin "demarifirma" sak:n lisäksi mikä ei ole mennyt nurin kuivinlypsämisen seurauksena?
    Huomioitava on SAK:nkin kohdalla sellainen seikka, että se toimii kuin mafia, joka pakkoperii demarivasureille puoluetukea laittomasti kiristämällä.
    Miksi sak rellestää työläisten rahoila, luulisi tuollaisen järjestön pystyvän toimimaan pienemmissäkin tiloissa, ja vaatimattomammin.
    vaan eipä tuo asia olekanan noin, että se olisi mikään työntekijöiden etujärjestö, vaan se mafioosojen pesäpalatsi, josta johdetaan yhteiskuntaterrorismia.

    Demarithan ei ole mikään "aatteelinen yhdistys", eikä oikea puolue, vaan ihan perustettu ketkujen toimesta kusettamaan yhteiskuntaa ökyrosvojen hyväksi.

    Tuo aattelisuushan paljastui, kun "toverit" potkaistiin ulos, ja alettiin nuolemaan oikeistoa reilusti, kuten on SAK/demarimafian toiminta ollut muutenkin, eli pelkkää rikkaiden hyysäämistä, ja köyhien kusettamista.

    Nyt kun SAK/demarit paljastuivat huijareiksi jälleen kerran, niin uskonkin, että niiden kannatus romahtaa entisestään.
    Noin nuo lypsivät pienituloisetkin konkurssiin, ja sen jälkeen hylkäsivät heidät.

    Ei tarvitse SAK/demarimafian "säätiöitä" edes tutkia, kun niiden kierous haisee ihan tavallisille normaalijärjellä varustetuille ihmisillekin, ja sitäpaitsi ne rosvotaan omiensa toimesta kuiviin, eikä syyllisiä edes etsitä. Mafiansa vaikenee, kuten olemme huomanneet.
    Ruotsin kauttahan nytkin SAK/demarimafia pyörittää osaa liiketoiminnoistaan, jotka nekin ovat menosa konkurssiin.

    Jos yhteiskuntarosvoja, ja ketkuja oikein rehellisesti haluttaisiin etsiä, niin ei muuta kuin Hakaniemeen, sieltä ne suurimmat yhteiskuntarosvot lja mafioosot löytvät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kello kuus, ja..... kirjoitti:

puna-media nyt kauhuissaan, kun ei tiedä ketä Keskustalaista nyt pitäisi mollata eniten.
Vanhanen nykäs maton punamedian jalkojen alta, ja muut, joista oli jo kehitetty valmiit probakandajutut, potkaisivat vielä noita punasopuleita oikein aasinpotkulla persuuksille.

Nyt kun asiaa tarkastelee, niin huomaa oitis miten SAK/demarimafia tarkoituksellisesti teki paskajuttuja Vanhasesta.
On noilla SAK/demarimafian kannattajilla tosiaankin kummisetiensä tapaan outo käsitysl amanhoidosta.
Silloin kun tarvittaisin kaikkeien yhteistyötä jotta kansakunta, ja varsinkin sen köyhimmät, selvityisivät mahdollisimman pienin vaurioin "taloudellisesta lamasta", niin nuo saatanan paskiaiset alkavat harjoittamaan yhteiskuntaterrorismia laajalla rintamalla.

No, sillähän demarit ovat kiihkokaheleita kannattajikseen saaneetkin, kun saavat purkaa demarikäsityksen mukaan laillisesti "murhahimojaan". Kun Urpilainen tulee televisioon, tai sen "taisteluhuuto" kuluu radiossa, tai hänen "vittumaisen näköinen kuminaama" näkyy lehdessä, niin silloin menee nuo mediat ainakin minulta kiinni. Voiko tuollainen lehkuus muka edustaa vähäosaisia, joka on kuin pahinkin portto, tai dicihile. oikeen varsinainen binboblondi, jonka rinnalla kuka vaan naispolitiikkokin alkaa näyttämään fiksulta. Jopa Merikukkakin.

Emsin SAK/demut alkoi vaalivitutuksessaan yllyttämään hoitsujaan, jopa ihmishenkien uhallakin kiristämään pieneläkeläisen eläkkeen suuruista palkankorotusta "ammattikorkeakoulun akateemisille".

No mitäpä noita kaikkia luettelemaan, rittää, kun sanoo, että SAK/demarimafia on koko tämän vaalikauden vain terrorisoinut maammme lamaa entistäkin syvemmäksi. niin maalla, merellä, ilmasa, kuin raiteillakin.

Miten nuo demupellet vielä olettavat, että kansakunta heitä kanattaisi,enemmän, kuin tuon vajaan kahdenkymmenen prosentin verran, mikä on yhtäkuin Suomen tyhmät ja hullut prosentteina.
Siinäkin on kyllä hirveä vääristymä, sillä fiksuimmat eivät äänestä ketään.
Turhaa nyt kansalaisia enää on houkutella vaaliuurnille, kun sak/demarimafia on viimeinkin näyttänyt, että ei ainakaan SAK7demarimafialaisiin ole luottasmista, edes aatteenkaaan puolesta.
Nythän ne todistivat, että ovat vasin ratsastaneet tyämiesten, ja toverien selässä kerätäkseen ökymafiarosvoilleen, ja itselleen hynää köyhiä kusettamalla.
Yhdessä yösä kuminaama urpilainenkin pudotti nyrkkinsä, ja unohti toverihuutonsa...
Voi noita demurosvoja, kun onnistuivat noin tuhoamaan poliittisenkin uskottavuutensa, atteesta puhumattakaan.

Nyt onkin niiin, että jos kansa uurnille vaivautuu, eli että vielä uskovat yhtään nykyisen poliittiseen järjestelmään, niin Keskusta saa jättimäisen äänivyöröb, ihan vain sen takia, että on Keskusta.
Minä olen ainakin siirtynyt nyt Keskustan äänestäjäksi, jos yleensäkään viitsin vaivautua tuohon "vaalisirkukseen" osallistumaan.
Aikaisemmin äänestin kokoomusta, mutta kun huomasin, että sielläkin on "suvilindeejä" otettava ministereiksi, niin petyin pahasti.
Demareitahan en äänestäisi, vaikka se olis ainoa puolue, ja nagani niskassa.
Eihän kukaan täysijärkinen yhteiskuntaterroristeja äänestä, joita olen huomannut SAK/demarimafian olevan. (lentoliikenne, metro, rautatiet, media, ja yleensä joka paikassa näkyy SAK/stasidemarimafiasabotöörien kädenjälki)

Keskusta olkoon se emäpuolue, jonka ympärille rakennetakoon yhteiskuntamme tulevaisuudessakin.

SAK/Demarit on yhteiskunnan tuhoava syöpä, joiden paikka ei ole hallituksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu