Havukka-ahon ajattelija (2009)

Veteranfan

Viime vuonna edesmenneen kirjailijan Veikko Huovisen romaanifilmatisointi Havukka-ahon ajattelija,saa ohjaaja Kari Väänäsen hyppysissä lihaa luitten ympärille.Draamakomedia kertoo apumies Konsta Pylkkäsen(Kai Lehtinen) pohdiskelevista elämän mysteereistä.Konstalla on oudon miehen maine kylänasukkaiden keskuudessa.Tämä johtuu pelkästään Konstan intohimoisesta taipumuksesta tietää ja havannoida ympärillä olevaa luontoa.
Lisää tuulta purjeisiin tiedon hakuun tuo luontotieteilijät Matti ja Putte,jotka palkkaavat Konstan apumiehekseen eräreissuille.

Aiemmin Huovisen kirjaa on filmattu tv:lle kahteenkin otteeseen.Mutta nyt nykyteknologian turvin voidaan kirjaa kuvittaa filminauhalle kaikki mielikuvituksellisemmatkin kohdat,joita ei aiemmin pystytty toteuttamaan sellaisenaan.Visuaalisesti tämä Huovisen kirjasta tehty filmatisointi on ennen näkemätön tulkinta.Kirjaa lukematta on tietysti vaikeaa tehdä vertailua elokuvan onnistumisesta.Kari Väänäsen kolmas pitkä elokuva on hyvänmielen tuova katsomiskokemus.Huumori toimii elokuvassa tilannekomiikalla,joten turhaa väkisin naurattamista ei pahemmin nähdä.

Hannu-Pekka Björkman on jälleen hyvässä vedossa raivohulluna luontotieteilijänä,kuten on myös Kai Lehtinen pääroolissa.Hieman jäi kismittämään elokuvan puhuttu suomen kieli.Suomi on vaikea kieli saada kuulostamaan elokuvassa selkeältä pitkine sanoineen.Pohjanmaan murteella näytelty elokuva saa katsojan pinnistelemään vuorosanojen ymmärtämistä.Mutta tämähän on ollut ongelmana jo 70.luvulta lähtien kotimaisessa elokuvassa.Kaikesta huolimatta varmasti kyseessä on tämän uuden vuoden parhaimpiin kotimaisiin kuuluva draamakomedia.

TÄHTIÄ ¤¤¤¤

4

460

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pekanpoika

      ketkä näyttelivät mooses pessin lapsia?

    • serlaccius

      Pitäneepä mennä kohta tätä uusintakin "Havukkaversiota" katsomaan...näkyypä tuo heti lyövän nuo katsojaennätyksetkin uusiksi.

    • Pykis

      Leffasta jäi hyvä mieli sen maisema ja äänimaailmankin vuoksi jo pelkästään. Mulla ei ollut vaikeuksia ymmärtää siinä puhuttua suomen kieltä. Johtuneeko sitten siitä että olen syntyperäinen helsinkiläinen sekä äitini puolelta savoosta, että erittäin hyvä ystävä on pohojanmaalta joka tartuttaa muhunkin väillä sen ihanan murteensa. Ja viime vuosina olen joutunut opettelemaan mielestäni erittäin haastellista kuopion murretta lankopojalta :)

      Itse olen kanssa sellanen ajattelija että mieheni joutuu useasti kieltämään minua ajattelemasta kun mielestäni aiheutan ittelleni turhaa stressiä ja yöunetkin menee kun mun täytyy lukea jotain tieteisjuttuja. Siksipä tuo Konsta Pylkkänen sai meikäläisen sympatiat. Ei varmaankaan olltu tuohon aikaan nuilla main helppoa jos oli hirveä tiedonjano.

    • kattelijo

      Vihdoin viime viikolla oli tilaisuus käydä katsomassa tuo elokuva. Se on hyvin aistikkaasti koottu kasaan, loistavine maisemakuvauksineen. Näyttelijät esittävät kirjan sankareita lahjavasti. Konsta Pylkkäsen voisi vaikka laittaa pulloon ja tuoda kotiin :) hän niin mukaansatempaavasti esitää kirjan hahmoa.

      Elokuva ansaitusti sai kaikki 10 pistettä meidän ryhmältä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      10
      3379
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1858
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      982
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      948
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe