Mainokset

Ymmärrän, että Nelosen tulot tulevat pääasiassa mainoksista, mutta vähän rajaa siihen kuinka usein niitä pitää lähettää. Ohjelmat kärsivät kun pahimmillaan 10min välein tulee mainoksia, ei kukaan jaksa keskitttyä mihinkään leffaan tai vastaavaan. Surkeata, onko ainoa vaihtoehto ottaa maksukanavia joilla ei mainoksia näy kuin ennen ja jälkeen elokuvan.

Itse yritän välttää Nelosen ohjelmia - juuri tästä syystä, mainoksia on liikaa.
4383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

justiinsa katon asema 62 ohjelmaa, ja tulee 10minuutin välein mainoksia! PASKA kanava!

Äänestä

Nelonen on kyllä ihan säkeistä ku mainoksia tulee koko ajan, alle puoli tuntia Bachelorettea niin on jo toinen mainokatko menossa. Jotain rajaa oikeesti. Tän takia en jaksa keskittyä sarjoihin enään telkkarissa kun ne saa muualta vaivattomamminkin ja saa katsoa milloin haluaa paremmalla laadulla ja ilman mainoskatkoja. Boikottiin koko telkkari!

Äänestä
  • Olen jo lopettanut 4 kanavan katselun (myös 3). En todella ole kiinnostunut vaippamainoksista, sidemainoksista enkä yhtään mistään mainoksesta. Kuulin että tämän ns. suosikkiohjelman matkaoppaat mainoksia kestää 15 min ja loppu sitten ohjelmaa. Tuoko on sitten tämän tarkoitus että vain mainoksia. Ei kiinnosta todella kanavat enää. Katseltavaa riittää 1 ja 2 kanavalta.

    Äänestä

  • ei mainoksia kirjoitti:

    Olen jo lopettanut 4 kanavan katselun (myös 3). En todella ole kiinnostunut vaippamainoksista, sidemainoksista enkä yhtään mistään mainoksesta. Kuulin että tämän ns. suosikkiohjelman matkaoppaat mainoksia kestää 15 min ja loppu sitten ohjelmaa. Tuoko on sitten tämän tarkoitus että vain mainoksia. Ei kiinnosta todella kanavat enää. Katseltavaa riittää 1 ja 2 kanavalta.

    Kukin valitsee itse katsottavansa, mulle aivan sama, mutta lisämainokset toivottavasti vaikuttaa siihen että nelosella on varaa jatkossakin suosittuihin sarjoihin, maikkarihan näyttää vaan csi:tä kun luulee ettei muita sarjoja olekaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jorma Dick kirjoitti:

Ymmärrän, että Nelosen tulot tulevat pääasiassa mainoksista, mutta vähän rajaa siihen kuinka usein niitä pitää lähettää. Ohjelmat kärsivät kun pahimmillaan 10min välein tulee mainoksia, ei kukaan jaksa keskitttyä mihinkään leffaan tai vastaavaan. Surkeata, onko ainoa vaihtoehto ottaa maksukanavia joilla ei mainoksia näy kuin ennen ja jälkeen elokuvan.

Itse yritän välttää Nelosen ohjelmia - juuri tästä syystä, mainoksia on liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu