johtuu Parkinsonin tautia sairastavan puolisoni mahdoton väsymys?
Hän nukkuu aamupäivät, - nukkuu tai torkkuu unen ja valveen rajamailla.
Tosin hän yskii yöllä ja ei saa kunnolla nukuttua, mutta mistähän tämä yskä sitten lie peräisin, keuhkoissa ei ole kuvausten perusteella vikaa?
Mistä
1
857
Vastaukset
- Samat oireet
62-vuotias mies. Diagnoosi vuoden. Usein tuntuu, että nukahdan kesken päivän, jopa työpöydän äärelle. Eldepryl 1 tabletti kahdesti päivässä nostaa vireystilaa ja pitää jotenkin hereillä. Ja pystyn tekemään töitäni. Joskus väsymys menee pitemmälle: tulee tunne, että menettää tajuntansa. Olen ollut myös hyvin lähellä pyörtymistä lukuisia kertoja. Pyörtymisen tunne on erilainen kuin tuo tajunnan menettämisen tunne, mutta sitä on vaikea kuvasta. Ehkä parhaiten asiaa kuvaa se, että ennen pyörtymistä on huono olo, mutta tajunnan menetyksen tunne tukee yhtäkkiä ja pää on kuin kuollut.
Öisin yskin ja sen mukana irtoaa limaa ja kuiva sylkeä. Keuhkot on vasta kuvattu ja sekä keuhkot että keuhkoputket ovat terveet. Lima ja kuola valuvat monesti tyynylle.
Minun tautini on vasta etenemässä ja on lievä. Mitä sitten kun tauti etenee. Jo nyt kävely on tökkivää ja usein myös horjuvaa. Unen saisin milloin tahansa kun menisin pitkälleni. Arvelen, että osa ongelmista johtuu itse taudista ja osa lääkkeistä. Oudointa ovat kouristukset, koska niiden ei sanota kuuluvan taudinkuvaan. Sekä vatsa että suolisto kouristelevat inhottavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2714687Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442857Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k292841Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761801Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061654Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151180