Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Orgasmi unissa

Olen saanut usein orgasmeja unissani. Olen nähnyt hyvin kiihottvia unia josta herään että nyin ja huohotan, ja jonka jälkeen tunne jää sykkimään. Olo on todella hyvä vaikka aluksi sitä hämmästyinkin. Minua vaan häiritsee, ja varsinkin puolisoani häiritsee että kertaakaan en ole orgasmia hänen kanssaan saanut. Hän pitää itseään epäonnistuneena, ja minä taas itseäni koska en osaa tilanteessa ilmeisesti NIIN täydellisesti antautua ja rentoutua että orkun saisin. Olen yrittänyt olla sitä ajattelematta, ja ehdottomasti käskenyt puolisoakin olla ajattelematta. Sillä eihän orgasmi käskien tule, vaan ymmärtääkseni juuri silloin kun sitä vähiten ajattelee ja nauttii vaan.
Mikä siis avuksi? Olisi se niin ihanaa hänen kanssaan kun unista aina niihin herään ja sitä tunnetta ajattelen...
31381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...uudesta tuttavuudesta eikä nuoresta iästä. Vaan olemme seurustelleet useamman vuoden. Siksi asia alkaakin minua jo turhauttaa. Ei se vielä suuren suuri ongelma ole koska avokkikin sen aika hyvin jo ymmärtää kun olen sanonut että ei saa kysymällä kysyä etkö jo saa tms., että on vain rentouduttava ja se tulee kun tulee...Mutta silti...

Äänestä

kokeile pientä klittan hieromasuristinta itse ja samalla poikaystävän sormi tai siitin sisällä.. ja ajattele riettaita/ katso mieleisiä pornofilmejä. Sitten vaan annat itsesi antautua..

Äänestä

=)Niin minäkin olen saanut orgasmeja unissani ja se tuntuu kyllä ihanalta. Enkä varsinaisesti näe mitään erityisen kiihottavia unia, vaan laukeaminen tapahtuu kuin luonnostaan.

Olen myös aikuis-iässä ja orgasmeja saanut etupäässään vain oman käden kautta. Nykyinen miesystäväni antaa minun olla vapaasti yhdynnöissämme. Saan rauhassa hyväillä itseäni samaan aikaan kun hän työntää itseään sisääni. Ensimmäisen orgasimini miehen sain oltuani hänen kanssaa reilun vuoden. Opin vain antautumaan hänelle, rentoutumaan. Tästä eteenpäin olenkin lauennuet useamman kerran jokaisella yhdyntä kerralla. Ja voin jopa useamman orgasmin jälkeen vielä ottaa sen sormi-orkunkin :)

Ihanaa kun opin nauttimaan miehestä näinkin. Olen toki nauttinut aina rakasteluista, vaan tämä on jo ihanaa.. ei vain kiimaista nautintoa, vaan ihanaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Olen saanut usein orgasmeja unissani. Olen nähnyt hyvin kiihottvia unia josta herään että nyin ja huohotan, ja jonka jälkeen tunne jää sykkimään. Olo on todella hyvä vaikka aluksi sitä hämmästyinkin. Minua vaan häiritsee, ja varsinkin puolisoani häiritsee että kertaakaan en ole orgasmia hänen kanssaan saanut. Hän pitää itseään epäonnistuneena, ja minä taas itseäni koska en osaa tilanteessa ilmeisesti NIIN täydellisesti antautua ja rentoutua että orkun saisin. Olen yrittänyt olla sitä ajattelematta, ja ehdottomasti käskenyt puolisoakin olla ajattelematta. Sillä eihän orgasmi käskien tule, vaan ymmärtääkseni juuri silloin kun sitä vähiten ajattelee ja nauttii vaan.
Mikä siis avuksi? Olisi se niin ihanaa hänen kanssaan kun unista aina niihin herään ja sitä tunnetta ajattelen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu