Demareita kehoitetaan rasismiin

Tuossa itsenäispäivänä kävimme neljän henkilön ryhmässä laskemassa kolmelle sankarimuistomerkille seppeleitä niin keskustelimme siirtymien aikana yleisesti politiikasta. Tässä yhteydessä herra X (SDP) kertoi, että heitä kehoitetaan puolueen toimesta mustamaalaamaan ja kritisoimaan Perussuomalaisia ja varsinkin ennen vaaleja. Kun kuulin tuon lauseen olin varsin tyrmistynyt, koska toimintatapa on epäkorrekti äänestäjien kannalta, koska Perussuomalaisten kritisointi tapahtuu vielä epätodellisilla aiheilla, näin ollen toimintatapa on todella törkeää äänestäjien harhaan johtamista. Demareiden lähipäivien yleisenosaston ja suomi24:n tekstit ovat saaneet kritiikkia ja aivan aiheellisesti koska tekstit ovat todella rasistisia Perussuomalaisten ajamaa politiikkaa kohtaan vääristyneillä tiedoilla.

Kimi-Luumu Soranen
Valutettu
175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oikein hyvä kirjoitus sinulta siitä, miten demarit kiusaavat persuja! On se niin väärin, että näitä meidän kansalaisdemokratiapyrkimyksiämme koetetaan näin voimaakkaasti häiritä!

Ja me kun olemme noille demareille vielä niin kovin allergisiakin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RAZISM, ACHTUNG! kirjoitti:

Tuossa itsenäispäivänä kävimme neljän henkilön ryhmässä laskemassa kolmelle sankarimuistomerkille seppeleitä niin keskustelimme siirtymien aikana yleisesti politiikasta. Tässä yhteydessä herra X (SDP) kertoi, että heitä kehoitetaan puolueen toimesta mustamaalaamaan ja kritisoimaan Perussuomalaisia ja varsinkin ennen vaaleja. Kun kuulin tuon lauseen olin varsin tyrmistynyt, koska toimintatapa on epäkorrekti äänestäjien kannalta, koska Perussuomalaisten kritisointi tapahtuu vielä epätodellisilla aiheilla, näin ollen toimintatapa on todella törkeää äänestäjien harhaan johtamista. Demareiden lähipäivien yleisenosaston ja suomi24:n tekstit ovat saaneet kritiikkia ja aivan aiheellisesti koska tekstit ovat todella rasistisia Perussuomalaisten ajamaa politiikkaa kohtaan vääristyneillä tiedoilla.

Kimi-Luumu Soranen
Valutettu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu