"bulimiakaveri"

...kyseistä asiaa ja välillä toivonutkin että olis joku kaveri jonka kanssa ahmia ja oksennella tai sitten jopa rittää parantua tästä helvetistä!! :) se vois olla aika mielenkiintoista...

Olen miettinyt, mutta aina olen päätynyt siihen kuinka sairasta se olisi. Mutta ei toisaalta. Olis omalla tavalla kiehtovaa mennä raksiin päiväksi vetämään naaman täyteen ruokaa ja mennä vessaan leksaamaan. Olisi ihana sen päivän jälkeen mennä kaverin kanssa jomman kumman tykö ja olla rennosti kun ei tarvitse selitellä miksi pää näyttää potkupallolta...

haluaisin todellakin bulimikkoystävän, koska silloin juuri voisi yrittää yhdessä parantua bulimiasta, ja jutella sen toisen bulimikon kanssa bulimiaan liittyvistä jutuista. sellaisesta bulimikkokaverista tulisi varmaan loppujenlopuksi todella läheinen kun yhdessä kokisi kaikki bulimiaan liittyvät salailut, oksentamisen ja muun paskan.

Minulle tuo bulimikkokaveri ei sopisi. Siinä voisi käydä niin, että keskusteluissa lietsottaisiin toista käyttäytymään vielä häiriöisemmin tai että oksentamisesta ja ahmimisesta tulisi kilpailu. Tämä johtunee varmaan minun voimakkaasta kilpailuvietistä.

En todellakaan voisi kuvitella harrastavani "kimppa-ahmintaa" jonkun toisen bulimikon kanssa. Mielestäni bulimikointi on todella häpeällistä, ällöttävän näköistä, epänormaalia ja ihmisyyttä raiskaavaa toimintaa, etten voisi kuvitellakaan tuovani sitä "päivänvaloon" ja jonkun toisen ihmisen tietoisuuteen. Ahmimishetket ovat omia henkilökohtaisia (ja saastaisia) tuokioitani... Joskus olen ihan miettinyt kuinka kamalaa olisi katsoa vaikka kuvatallenteelta tuota touhua: kuinka käyn kaupassa ja ostan kaikkea älytöntä ja epäterveellistä moskaa kassin täyteen, linnoittaudun kämppääni ja alan ahmimaan TV:n ääressä kunnes vatsanahkani on venynyt raskaana olevan naisen mittoihin...lopulta raahaudun puolikumarassa asennossa vessaan ja aloitan tyhjentäytymisen. Oksennusta roiskuu pöntön reunojen yli, räkä valuu nenästäni ja silmät vuotavat...kun enää vain vatsahapot polttelevat suussani, lopetan, lysähdän vessan lattialle nurkkaan ja kuuntelen kuinka sydämeni pomppii hullunlailla rinnassani ja käteni vapisevat, sylkirauhasia jomottaa. Näkyä kun vertaisi vaikka facebookissa oleviin profiilikuviini, niin voi herran jestas! Kauniin ulkokuoren järjetön kääntöpuoli..

Onnekseni olen alkanut näkemään bulimian järjettömyyden yhä selkeämmin ja luulen, että siinä on avain paranemiseeni. Yritän kasvattaa sisäistä bulimia-inhoani päivä päivältä ja olenkin aika varma, että jossain vaiheessa inhoni on ahmimisen himoa suurempi. Vielä minä pääsen irti tästä synnistä!

oon ollut jo pitkään sitä mieltä, että haluaisin bulimikkokaverin. kun kyllähän se niin on, että muiden kavereiden kans sitä häpeilee, ja esim. raxissa kun ei oikein kehtaa vetää niin paljon ruokaa, mennä oksentamaan ja sit vetää vähän lisää ruokaa. vaikka kyseessä olisikin hyvä kaveri, ja joka tietäisi tästä tilanteesta, niin silti. ja sitäpaitsi, jos olisi joku sellainen ysti jolla olis bulimia, ja jos haluais parantua, niin yhdessä se olis helpompaa.