AUTTAKAA!!!!

Olen kahden viikonpäästä 15v tyttö, olen hyvin kiinnostunut näyttelemisestä. Miten voisin päästä näyttelemään johonkin teatteriin,elokuvaan,sarjaan?
1433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Et maininnut harrastatko näyttelemistä, mutta mikäli et, kannattaa näytteleminen ehdottomasti aloittaa, kun kerran kiinnostunut olet. Teatteri on yksi harrastus jossa tehdään näytelmiä ja niitä esitetäänkin sitten oikealle yleisölle. Näyttelemistä harrastetaan myös ilmaisutaitokursseilla sekä elokuvantekokursseilla, mutta jälkimmäisessä käydään vielä enemmän läpi elokuvanteon teknisiä asioita, kuten kuvausta ja editointia.

Jos haluat elokuvaan tai TV-sarjaan, sinun on otettava selvää missä mahdollisesti etsitään näyttelijöitä, ja hakea koelukuihin. Niissä on todellista hyötyä siitä jos on harrastanut näyttelemistä. Ulkonäköseikat ja muutkin saattavat vaikuttaa elokuva ja TV- rooleihin. Sitkeys ja yrittäminen kannattaa :)

Aloittelija saa elokuvassa tai TV-sarjassa esiintymisen kokemusta toimimalla taustalla avustajana. Ja aloittelijan on tietysti melko epätodennäköistä muutenkin hankkia itselleen heti alkuun pääosa jossain leffassa. Avustajiksi leffoihin ja sarjoihin pääsee mukaan sellaisiakin jotka eivät ole koskaan harrastaneet mitään näyttelemistä mutta haluavat kokemusta (sitä tarvitaan tulevaisuudessa jos haaveilee näyttelijän urasta!)
Kannattaa ottaa selvää minne haetaan avustajia, tai näyttelijöitä.

Toivottavasti tuo nyt auttaa mitään, ja tsemppiä sinulle! (:

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-kaisu- kirjoitti:

Olen kahden viikonpäästä 15v tyttö, olen hyvin kiinnostunut näyttelemisestä. Miten voisin päästä näyttelemään johonkin teatteriin,elokuvaan,sarjaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu