Rebekka peräänkuuluttaa asiallista keskustelua palstalle, ja hyvä niin. Myös minä haluaisin keskustella asiallisesti, kohdistaen pääpainon srk-seurakuntaoppiin. Alustukseksi otan Raamatusta Jeesuksen sanat:
Matt.28:18
Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä."
Miten näette tämän Raamatukohdan sopivan seurakuntaoppiin, joka käyttää valtaa seurakuntalaisiinsa melko selkeästi? Tehdäänkö erottamiset, poisleikkaamiset, tervehtimättä jättämiset, epäuskoiseksi määrittelyt ja epämääräiset, Raamattuun perustumattomat ulkoisista asioista johtuvat parannuskehotukset Jeesuksen nimeen? Muuta mahdollisuutta meille ei ainakaan jätetä, koska Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja myös täällä maan päällä. Onko meillä mahdollisuutta ottaa valta sielujen autuudesta itsellemme? Jos on, mikä Raamatunkohta antaa seurakuntalaisina meille sen mahdollisuuden?
Matt.28:18
Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä."
Miten näette tämän Raamatukohdan sopivan seurakuntaoppiin, joka käyttää valtaa seurakuntalaisiinsa melko selkeästi? Tehdäänkö erottamiset, poisleikkaamiset, tervehtimättä jättämiset, epäuskoiseksi määrittelyt ja epämääräiset, Raamattuun perustumattomat ulkoisista asioista johtuvat parannuskehotukset Jeesuksen nimeen? Muuta mahdollisuutta meille ei ainakaan jätetä, koska Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja myös täällä maan päällä. Onko meillä mahdollisuutta ottaa valta sielujen autuudesta itsellemme? Jos on, mikä Raamatunkohta antaa seurakuntalaisina meille sen mahdollisuuden?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllähän lestadiolaisuudessa valta päästää tai armahtaa on tasan seurakunnan käsissä. Todennäköisesti se perustuu siihen ajatukseen, että vanhoilliset ovat Jumalan valittu kansa ja siten ainoita oikeita määrittelemään eri lailla uskovien sieluntilan. Vain tekemällä vl-parannuksen on mahdollisuus pelastua. En ymmärrä sen kaltaista suhtautumista johon joskus törmää, että "paheksutaan" ns. kirkkouskovaisia. Siis "tavallisia" luterilaisia. Ajatellaan, että turhaan kilvoittelevat. Eikö ole jo elämänarvojen kannalta parempi oppia tuntemaan Jeesusta Kristusta, hänen suuresta rakkaudestaan tekemäänsä sovitustyötä ja kuunnella Jumalan sanaa kuin että ei lotkauttaisi korvaansakaan näille uskomisen asioille.
Jos on kuten kirjoitat, se ei ole Raamatun mukaista seurakuntaelämää. Minulle on muodostunut käsitys, että seurakunnan tehtävä ei ole viedä ketään taivaaseen, koska se ei siihen kykene. Seurakunnalle on annettu muita, sinänsä tärkeitä tehtäviä. Seurakunnan tulee pitää huolta lapsistaan, ja kasvattaa heitä armon tuntemisessa, viedä sanaa kaikkialle maailmaan, huolehtia köyhistä ja heikoista ja niin edelleen.
Jos esimerkeillä valaisemme seurakunnan valtaa, olisiko sillä Raamatun mukaan mahdollisuutta sanoa jäsenelleen:
Jeesuksen nimessä, sinä olet erotettu tästä laumasta
Jeesuksen nimessä, en tervehdi sinua
Jeesuksen nimessä, en pidä sinua uskosta osallisena, koska pukeudut seurakunnan antamien ohjeiden vastaisesti
Kuulostaako oikealta? Jeesuksen esimerkki ja rakkaus asettaa meidät nähdäkseni täysin erilaiseen asemaan, kuin edellä kirjoittamani, hieman kärjistetyt, esimerkit osoittavat. Meidän tulee lähestyä lähimmäistä alhaalta, ja rakkaudessa. Jos ajattelisimme asiaa tältä kannalta, ennenkuin ryhdymme moitiskelemaan lähimmäistä, joutuisimme tunnustamaan, ettei meistä itsestämme ole sen paremmaksi kristityksi.