Reumaa vai laiskoja lääkäreitä?

Oireet: polven yhtäkkinen turpoaminen, ei kuumotusta eikä punoitusta. Verikokeissa kaikki normaalia. Polvi on nyt kolmatta kertaa tuvonnut, punktoitu 2 kertaa kahden viikon välein ja heti taas kun n. kaksi viikkoa kulunut viimeisestä kortisoni pistosta on taas polvi ihan täynnä vettä. Polvea särkee melkein joka päivä jonku verran, ehkä n. 15-30 min ajan, enimmäkseen levossa mutta välillä myös liikkeessä. Ennen ensimmäistä turpoamista ei särkyjä tai mitään ihmeellistä muutenkaan.

Mulla oli lapsena lastenreuma joka on ollut poissa melkein 15vuotta, silloin aina kun polvi turposi tulehdusarvot huitelivat korkealla ja verikokeissa kaikki oli silloin tyypillistä reumaa. Kortisonipiikin jälkeen oli monta kuukautta tai esim. vuoden-kaksi tulehdus poissa. Tämän lastenreuman takia lääkärit eivät ole nähneet aiheelliseksi edes tutkia nivelnestettä...

Mulla lisäksi on ollu verivirtsaisuutta( siis vain tikuttamalla huomattua, yhdellä plussalla) joka kuulemma voi reumasta tulla. Munuaiset on ultrattu samoin rakko ja kaikki oli normaalia kuulemma. Samoin tuntuu että olisi joku lievähkö tulehdus emättimessä koska välillä vähän 'kutittaa' ja tulee keltaista vuotoa. Gynekologi kuitenkaan ei ole sanonut mitään tuohon, kuulemma kaikki normaalia... Synnytyksestä on 4kk aikaa.

Olen vähän ihmeissäni. Jos tämä onkin jotain muuta kuin sitä samaa reumaa, niin syönkö nyt turhaan Trexania ym. En ihan joka toinen viikko viitsisi mennä tökkimään kortisonia polveen kuitenkaan, lastakin pitäisi hoitaa.

Onko kellään ollut mitään samankaltaistakaan??
0221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


auttakkkeelslsl kirjoitti:

Oireet: polven yhtäkkinen turpoaminen, ei kuumotusta eikä punoitusta. Verikokeissa kaikki normaalia. Polvi on nyt kolmatta kertaa tuvonnut, punktoitu 2 kertaa kahden viikon välein ja heti taas kun n. kaksi viikkoa kulunut viimeisestä kortisoni pistosta on taas polvi ihan täynnä vettä. Polvea särkee melkein joka päivä jonku verran, ehkä n. 15-30 min ajan, enimmäkseen levossa mutta välillä myös liikkeessä. Ennen ensimmäistä turpoamista ei särkyjä tai mitään ihmeellistä muutenkaan.

Mulla oli lapsena lastenreuma joka on ollut poissa melkein 15vuotta, silloin aina kun polvi turposi tulehdusarvot huitelivat korkealla ja verikokeissa kaikki oli silloin tyypillistä reumaa. Kortisonipiikin jälkeen oli monta kuukautta tai esim. vuoden-kaksi tulehdus poissa. Tämän lastenreuman takia lääkärit eivät ole nähneet aiheelliseksi edes tutkia nivelnestettä...

Mulla lisäksi on ollu verivirtsaisuutta( siis vain tikuttamalla huomattua, yhdellä plussalla) joka kuulemma voi reumasta tulla. Munuaiset on ultrattu samoin rakko ja kaikki oli normaalia kuulemma. Samoin tuntuu että olisi joku lievähkö tulehdus emättimessä koska välillä vähän 'kutittaa' ja tulee keltaista vuotoa. Gynekologi kuitenkaan ei ole sanonut mitään tuohon, kuulemma kaikki normaalia... Synnytyksestä on 4kk aikaa.

Olen vähän ihmeissäni. Jos tämä onkin jotain muuta kuin sitä samaa reumaa, niin syönkö nyt turhaan Trexania ym. En ihan joka toinen viikko viitsisi mennä tökkimään kortisonia polveen kuitenkaan, lastakin pitäisi hoitaa.

Onko kellään ollut mitään samankaltaistakaan??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu