uuslestadiolaiset järjestäytyvät

uuslestadiolainenNA

Kaikki tietävät, että tähän mennessä uuslestadiolaiset ovat eläneet vanhoillislestadiolaisten keskuudessa, koska ovat olleet vailla johtajaa. Uuslestadiolaisen erottaa siitä, että meille esimerkiksi monet vanhoillisten syntinä pidetyt asiat ovat sopivia.
Elokuvat, musiikki ja ehkäisy ovat niistä merkittävimmät.
Me uskallamme joustaa joistain kohdista, jos se on meille hyväksi. Lapsia ei tarvi ottaa enempää, mitä voimat riittää. Tiedetään, että monissa perheissä äiti on saattanut väsyä niin pahoin, että on joutunut hoitolaitokseen ja saattanut menettää jopa mielenterveyden kokonaan.
Me näemme, että tällaisissa asioissa saa käyttää omaa järkeä, jonka Jumala on meille lahjoittanut.

Nyt on selkeitä viitteitä siitä, että myös "johtajatasolla" on tapahtumassa muutoksia. On olemassa jo puhujia ja muita vahvoja henkilöitä, jotka ovat omaksuneet uuslestadiolaisia ajatuksia ja on vain ajankysymys, milloin uuslestadiolaisuus erkanee selvästi vanhoillislestadiolaisuudesta. Vai tuleeko uuslestadiolaisuus ja vanhoillislestadiolaisuus elämään rinnakkain? Aika näyttää miten käy...

2

762

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • odottelen....

      yhteiso "puhdistaa" uuslestat riveistään?
      eli heitetään ulos mädät kalat (hoitokokoukset palaa)

      • normicatill

        On ilmassa selkeitä hajaantumisen merkkejä, mutta millasia seurakuntia tulevissa hajaannuksissa tulee tapahtumaan, emme voi vielä tietää. Uusilta suunnilta puuttuu vielä vahvat johtajat. On ihan johtajista kiinni, mihin suuntaan tulevat eriseurat tulevat kehittymään. Todennäköisesti vanhoillislestadiolaisuus ei jakaannu kahteen, vaan pikemminkin kolmeen ryhmään. Ensimmäisessä vaiheessa uudismieliset raivataan pois. Ylilyöntejä tulee ihan takuulla tapahtumaan. Toisena ääripäänä tulee nostamaan päätään eräänlainen fundalmentalismi, jota myöskin on jossain määrin jo havaittavissa. Nousee johtajia, jotka rupeavat vaatii todisteita ihmisiltä uskomisen tilasta. Tällaista henkeä oli jo 70-luvullakin nähtävillä. Tuolloinhan liberaalit ajettiin liikkeestä ulos. Fundamentalisteja edustavat kososlaiset ja sillanpääläiset ajautuivat myös ulos liikkeestä. Tapahtui liittoutumisia eri lestadiolaisliikkeiden kesken. Varsinaisia uusia eriseuroja ei vielä 70-luvun tapahtumissa tapahtunut. Iso osa jätti myös koko uskon taakseen. Näissä uusissakin hajaannuksissa tulee osa jättämään koko uskomiset taakseen uskoisin. Syynä siihen on se, että lestadiolaisten keskuudessa on aina ollut paljon myös tapauskovaisia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      48
      6308
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      69
      4325
    3. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      48
      3875
    4. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      21
      3256
    5. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      197
      2980
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      40
      2702
    7. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2549
    8. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      20
      2546
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      153
      1546
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      325
      1508
    Aihe