niin..eksyin vaan tänne sivulle ja muutaman jutun luettuani todellaki ihmettelen miksi oksennatte? ja ku joku ei edes haua lopettaa sitä vaikka kuinka olis naama turvonnu? luuletteko että tuutte paremman näköseks ku laattaatte? ei pidä paikkaansa, rumempia vaan tulee plus kaikki muut sairaudet ja vaivat lisäks. en tajua. eri asia jos on oikeasti sairas ja haluaa lopettaa niin pitää hakea apua!! mut nää ketkä vaan oksentaa et painoa lähtis mut ulkomuoto muuttuu vaan entistä rumemmaks ja terveys menee. valitetaan ku kaikkia oireita ilmenee mut silti vaan laatataan ja ahmitaan. onko järkee, no ei.
miks ihmees oksennatte???
äippäliiniii
12953
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Et uskokaan, kuinka mielelläni minä tämän lopettaisin, jos siihen pystyisin. Bulimia on sairaus, ei ainoastaan mikään tahdonasia. Ei se flunssakaan lopu vain sitä tahtomalla.
Niin kuin edellinen jo sanoi, bulimia on SAIRAUS. Syy on syvemmällä kuin vain siinä että haluaisi olla laihempi! Minulla liittyi tunne-elämän ongelmiin ja suorituspaineisiin kaikilla elämän aloilla. Ruoasta tuli helposti saatavilla oleva lohtu ja korvike. Onneksi olen jo paranemassa, mutta pitkän taistelun tuloksena.
Ei alkoholistikaan huvikseen juo.
kysy alkoholistilta miksi se juo. se on se sairaus. ei tarvi tulla terveenä tänne suu auki ihmettelemään toisten elämää ja tapoja, joille ei itse niin helposti enää voikkaan mitään.
Mulla oksentaminen ei varsinaisesti laihduta, mutta estää lihomasta.. BMI 20.8. Mun naama ei edes kärsi turvotuksesta kuin pari min jos sitäkää ja palautuu sit.. Mut siis miks oksennan. Hmm. Ahmiminen ja oksentaminen on tapa käsitellä sisälläni vellovaa "pahaa oloa". En nauti tästä sairaudesta, ja olen jo hakenut apua. Mutta siis pointtina, että kaikki EIVÄT oksenna laihdutusmielessä. Monet sanoo "miks et vaan lopeta?".. Jos voisin, olisin lopettanut jo vuosia sitten.
Yksinkertaista; koska se on niin helppoa. Mulle ainakin. Ajan myötä kun sitä tuli harrastettua se jäi tavaksi. On vaikea lopettaa kun tulee niin luonnostaa. Ikinä ei ole tarvinnut uhrautua sen eteen, lampsin vaan vessaan ja leksaan, en edes ajattele sitä. Kyllä joo joskus tulee angstailtua naamaa, mutta mulla se laskee parin päivän oksennustauon jälkeen, joten ei sekään nyt niin iso ongelma ole...
Mieti mikä on sulle pakkomielteisen tärkeää ja et pystyisi ikinä lopettamaan sitä... Sitä bulimia on mulle :/ tai bulimareksia. Tää on mun huumetta, johon "vieroitus" ei ole auttanut, lääkäreille puhuminen teki vaan lapsekkaan uhmakkaan ja eikun uusinta kierrokselle. Ei mulla ole sen suurempaa syytä. Tai noh joo, ainahan kaikki haluaa näyttää laihoilta ja näteiltä, mutta ei se kaikkein tähdellisin syy -ei ainakaan nykyään- ole. Miksi alkoholisti juo, vaikka pilaa elämänsä? Miksi narkkari tykittää tuhotakseen kaiken muun? Sama pätee bulimiaankin. Toiset parantuu, toiset ei, toiset pääsee irti, toiset on ikuisesti sidottu. NIin se vaan menee.
"Ei mulla ole sen suurempaa syytä. Tai noh joo, ainahan kaikki haluaa näyttää laihoilta ja näteiltä" -on lause joka pitäisi saada kitkettyä ihmisiltä pois.
Yläasteella minä olin 164 cm pitkä ja painoin 39 kiloa, kaunistako? Ei todellakaan. Juoksin terveydenhoitajan vastaanotolla syystä, että laihuuteni vuoksi terveydenhoitaja oli huolissaan kuukautisten alkamisesta ja sanoi että jolleivat ne pian ala, on ne käynnistettävä. Viime tipassa ne sitten itse alkoivat. Se oli ensimmäinen asia, joka sai minut jotenkuten ajattelemaan olevani oikeasti laiha. Kaikkien housujeni vyötäröt kiristettiin puolta pienemmäksi kuin ne oli tehty, tästäkään en ajatellut olevani mitenkään erityisen laiha. Ajattelin vain että on hienoa olla mitoissa, johon kaikki pyrkivät. Ja moni virheellisesti sanoi minulle, että tahtovat kaltaisikseni. Bulimiaa tai anoreksiaa en kuitenkaan ole sairastanut, tämä ikäänkuin kulkee suvussa - vaikka miten söisi, ei liho.
Yläasteen jälkeen aloin tajuamaan laihuuteni rumuuden ja peitin itseni löysillä vaatteilla, häpesin naisellisten muotojen puuttumista enkä käyttänyt vaatteita, jotka olisivat tämän puolen näyttäneet. Onnekseni aloin lihoa pikkuhiljaa iän karttuessa.
Nyt noin 10 vuotta jälkeen tunnen itseni laihaksi kun olen tuon 164 pitkä ja painoin joku aika sitten 47 kiloa. Kauhistuttaa ajatella että painoin joskus 39 kiloa ?! Silloin ei ollut naisellisia muotoja eikä yhtään mitään.. Ei todellakaan ole kaunista.
Mielestäni ihannemitoissa oleva sukulaiseni koittaa tälläkin hetkellä laihduttaa, koska kokee olevansa lihava. Minä taas pyrin hänen kaltaisekseen, ristiriitaista? Aiemmin hänen siskonsa, ollessaan n. 12 vuotias pyrki laihduttamaan "koska oli lihava", pelkkää luuta ja nahkaa..
Minä en pitänyt enkä pidä laihana olemisesta, huono olo vainosi, veto täysin pois, aina väsynyt.. Häpeäntunne seurasi.. En ehkä ikinä opi ymmärtämään miksi ihmiset tahtovat olla laihoja ja "nättejä". Se on kyllä tullut selväksi, ettei missään painoteta laihaa lihottamaan, vaan lihavaa laihduttamaan. Kuin se olisi jonkin elämänehto ja hyväksytyksi tulemisen edellytys olla laiha..
Minä olen kaikintavoin pyrkinyt lihottamaan ja olen onnistunut saamaan muutaman kilon, nyt painan ~50 kiloa ja tavoite on 52 kg. Enkä todellakaan haaveile ajasta, jolloin olin täysi lauta, vatsa painui sisään ja kasvot olivat kuin kasaan kuivaneet.. Nyt muutaman kilon lisäyksellä tunnen itseni paljon terveemmäksi, pirteämmäksi, elämäniloisemmaksi ja kauniimmaksi.
Nuorille ihmisille annetaan täysin väärä kauneusihanne, johon se samaistuvat ja pyrkivät terveytensä hinnalla.
Onhan se nyt niin mukavaa, kun saa syödä herkkuja kaksin käsin ilman lihomista, kokea nopeaa mielihyvää ja turruttaa ahminnalla elämän tylsyys...päästä helpolla.
Itse vuosia vuosia sairastaneena - mutta sittemmin parantuneena - olen kuitenkin sitä mieltä, että bulimia on ennen kaikkea HÄIRIÖ eikä niinkään selkeä sairaus. On turha väittää etteikö bulimikolla olisi vapaata tahtoa käytössään, etteikö hän muka suurella tahdonvoimalla voisi vaan jättää ahmimatta ja oksentamatta. Hyvin usein on vaan niin, että bulimikko rakastaa sitä mitä tekee eikä osaa katsoa kokonaisuutta - ahmimisen ihanuus voittaa haittapuolet (kuten esim. turvotuksen kuten joku tuolla aiemmin mainitsikin).
On mielestäni jokseenkin väärin verrata bulimiaa alkoholismiin tai huumeidenkäyttöön. Toki kaikki noista ovat riippuvuuksia, mutta kyllä se bulimia on sieltä lievimmästä päästä ja oman tahdonvoiman hallittavissa. Siinä missä alkoholismissa ja huumeriippuvuudessa k e m i k a a l i t tuhoavat ihmistä ja aiheuttavat oikeasti fyysisen riippuvuuden ja vieroitusoireita (muuttavat aivotoimintaa), niin ruoka nyt on turvallinen ihmisen perustarve eikä mitään myrkkyä. Bulimikko ei tule kärsimään ruumiillisista tuskista jos jättäisikin ahmimatta - päinvastoin olotila vaan useimmiten paranee.
Itse vaivuin bulimiani kanssa pohjalle ja tilaan, jossa toivoin vain kuolemaa. Itkujeni keskeltä kuitenkin päätin antaa vielä yhden mahdollisuuden elämälleni ja kokeilla, miltä elämä ilman oksentamista tuntuisi. Päätin muuttaa ajatteluani ja alkaa rakastaa kehoani - ja kas vain, ei se ollutkaan mahdotonta. Bulimiaan liittyy toki usein myös masennusta, joka taas monessa tapauksessa vaatii oikeaa hoitoa. Kun lääkityksellä saadaan aivojen välittäjäaineiden toiminta normaaliksi, niin ihmisen mieliala useimmiten kirkastuu ja elämäkin näyttäytyy toisessa valossa. Tuolloin myös sen tahdonvoiman löytäminen on helpompaa ja oksentelujen lopettaminen käy pienemmin ponnistuksin.
Bulimikot, älkää nähkö bulimiaa sairautena osana teitä, vaan pikemminkin sairaalloisena toimintana, jota teidän ei ole mikään pakko toteuttaa! Voimia teille kaikille ongelman kanssa kamppaileville.
Mä oksennan, kun on paha olo. Oon sairastanu anoreksiaa, mutta nyt oon normaalipainossa. Anoreksia-aikoina olin niin paljon tyytyväisempi ulkomuotooni, ja se anto voimaa. Se oli oma tapa käsitellä ahdistusta. Mä kuitenkin näin, miten paljon läheiset siitä kärsi, enkä mä vois tehdä sitä enää niille. Kukaan ei tiedä, että mä oksennan ja inhoon itteäni. Ne luulee, että mä oon nyt onnellinen, joten mä en satuta niitä. Oon käyny terapiassa vuosia, mutta se piti lopettaa, kun vanhemmat luuli, että tervehdyin, kun anoreksia loppu. En vois alottaa sitä uudestaan, koska ne sais tietää, ettei kaikki oo hyvin. Mä vaan haluun, että ne on onnellisia.
NN87, bulimia aiheuttaa fyysisiä vieroitusoireita ihan kuten muutkin riippuvuudet, yhtenä esimerkkinä vatsalaukun venyminen. jos venyttää mahaansa joka päivä muutaman litran, on vaikea ryhtyä syömään normaalisti, koska venynyt mahalaukku ei todellakaan tule täyteen lautasellisesta ruokaa. fakta, joka on myös järjellä pääteltävissä.
Ensinnäkin bulimia on sairaus. Siihen sairastutaan. Joku on joskus verrannut sitä tupakan polttoon. Ensin poltetaan muutama, sen jälkeen poltetaan silloin tällöin ja sitten siihen jää koukkuun. Bulimia tosin eroaa juuri siten tupakan poltosta, että se on sairaus.
Itse haukun itseäni joka ikinen päivä läskiksi, ihmiseksi jolla ei ole tahdonvoimaa olla syömättä.. Haluan parantua, mutta yksinkertaisesti minulla ei ole rohkeutta siihen. Kävin tasan yhden ainoan kerran psykologilla, jonka kanssa juttelin reilu tunnin. Hän sanoi, että minulla on selvästi syömishäiriö ja sanoi, että minun pitää varata lääkärille aika. Ajattelin että varaan sen heti seuraavana päivänä. En varannut. Enkä ole vieläkään varannut. Joka päivä keksin itselleni jonkin tekosyyn olla varaamatta aikaa. Tuntuu, että jos menen lääkäriin, menen sen jälkeen jatkossa psykologille jonka kanssa juttelen ja ehkä parannun syömishäiriöstäni joku päivä. Mutta välillä tuntuu etten halua, koska pelkään sitä, että jos uskallankin joku päivä syödä niin, että muut ihmiset näkevät, lihon heti koska silloin syömiseni lisääntyy tottakai. Mutta haluan myös parantua, ehdottomasti. En pysty käydä kaupassa, koska tuntuu että kaikki ihmiset stalkkaavat mitä ostan ja pitävät minua läskinä ja puhuvat pahaa minusta selän takana ostosteni vuoksi. Sen takia elän välillä kaurapuurolla monta päivää, koska en yksinkertaisesti voi mennä kauppaan. Kaupassa ahdistaa, tulee kuuma, haluan vain pois sieltä.
Tänään tilasin itselleni pizzaa koska en halunnut mennä kauppaan. Ääneni ja jalkani tärisivät kun ovikello soi, ja tiesin että pizzakuski oli sielä. Ajattelin että se pitää minua varmasti läskinä. Kun aloin syömään pizzaa, ajattelin että jätän puolet pizzasta aamuksi ja syön puolet nyt. Ei onnistunut. Söin koko helvetin pizzan, vaikka ei ollut edes nälkä. Kävin sitten oksentamassa kaiken ja kohta teen vatsalihaksia ja zumbaan. Toinen puoli itsestäni käskee oksentamaan ja urheilemaan, toinen puoli haluaa vain suihkuun ja nukkumaan. Mutta tiedän, etten pysty nukkumaan, ennen kun kalorit on pois kehostani.
Tätä mäkin mietin joka hemmetin kerta, "miksi mä teen näin, miksi!?" Haluaisin niin kovasti päästä tästä helvetistä, enkä vaan ymmärrä, että miksi minä!
Itse siis oksennan lähes kaiken, kahvit sentään pysyy alhaalla. Mutta tämä on kyllä kiperä kysymys ja voi kun joku osais mulle siihen vastata. Harvoin uskallan edes mitään syödä, kun tiedän että sitten täytyy taas oksentaa, enkä vaan ymmärrä miksen voi pitää alhaalla edes terveellistä ruokaa.
(hain kerran apua, terkka oli ääliö, enkä aio mennä takas) Tässä sitä vaan yritetään selvitä päivä kerrallaan.
Säälittäviä tämmöiset äippäliinit jotka eivät tiedä mistään mitään. Jatka vain elämääsi pumpulissa äläkä kuvittele, että tiedät oikeista ongelmista yhtään mitään. Säälittää, että sivulla on jopa lapsia. Olisitpa saanut keskenmenon.