Itse olen yrittänyt kaikkeni saada verenpainetta laskemaan hyvillä elämäntavoilla ja tarkalla ruokavaliolla.
Eli olen kasvis-kalansyöjä, liikun 4-6 krt vkossa, olen normaalipainoinen (160/53) ja kaikin puolin tunnen itseni fyysisesti terveeksi ja keskivertoa hyväkuntoisemmaksi.
En ole koskaan tupakoinut, mutta sukurasitetta riittää (vanhemmat, veli, setä,täti, kaikilla verenpainetta ja osalla lisäksi diabetes).
Henkinen paine ja stressi lienee itselleni se ratkaiseva tekijä, mutta sitä on vaikea poistaa, vaikka sen rasittavuuden tiedostaa (ja yrittää esim levätä, käydä lenkillä jne).
Painetta ja huolta aiheuttavia ongelmia (sairaita läheisiä, iäkkäiden vanhempien hoito jne) en pysyty itse poistamaan, ja mietin missä menee oikeasti se raja, jossa lääkehoito olisi aloitettava.
Ikää kuitenkin "vasta" 42v, nainen, mutta vajaat 3v paineet ovat silti heiluneet siellä kriittisten lukemien rajoissa. Erityisesti diastolinen paine tahtoo olla siellä 100 lukemissa, systolinen heittelee 120-160 välillä.
Viimeksi ollut keskimäärin 150/98.
Työterveyshoitajien mielestä tilannetta pitää "tarkkailla" , mutta lievästi koholla olleet arvot eivät ole laskeneet vajaan 3v aikana.
Viimeisin hoitaja oli sitä mieltä, että minulla pitäisi olla ollut lääkitys jo vuosia.
Mutta, onko lääkkeistä minulle todellisuudessa hyötyä, sopivan lääkkeen ja oikean annostuksen löytäminen vie aikansa, eivätkä sivuoireet itse lääkkeistäkään houkuttele. Saatikka ajatus pitkäiaikaisen/loppuelämän kestävään lääkitykseen.
Elämäntavoilla en vain enää voi tilannetta korjata.
Mielipiteet hoitajien ja lääkärien kesken menevät ristiin, pitääkö antaa korkean alapaineen rasittaa elimistöä edelleen, vai vaatia lääkehoitoa, kenties väliaikaista tai kausittaista kunnes pahimmat "stressivuodet" ovat ohitse.
Muita samassa tilanteessa?
Eli olen kasvis-kalansyöjä, liikun 4-6 krt vkossa, olen normaalipainoinen (160/53) ja kaikin puolin tunnen itseni fyysisesti terveeksi ja keskivertoa hyväkuntoisemmaksi.
En ole koskaan tupakoinut, mutta sukurasitetta riittää (vanhemmat, veli, setä,täti, kaikilla verenpainetta ja osalla lisäksi diabetes).
Henkinen paine ja stressi lienee itselleni se ratkaiseva tekijä, mutta sitä on vaikea poistaa, vaikka sen rasittavuuden tiedostaa (ja yrittää esim levätä, käydä lenkillä jne).
Painetta ja huolta aiheuttavia ongelmia (sairaita läheisiä, iäkkäiden vanhempien hoito jne) en pysyty itse poistamaan, ja mietin missä menee oikeasti se raja, jossa lääkehoito olisi aloitettava.
Ikää kuitenkin "vasta" 42v, nainen, mutta vajaat 3v paineet ovat silti heiluneet siellä kriittisten lukemien rajoissa. Erityisesti diastolinen paine tahtoo olla siellä 100 lukemissa, systolinen heittelee 120-160 välillä.
Viimeksi ollut keskimäärin 150/98.
Työterveyshoitajien mielestä tilannetta pitää "tarkkailla" , mutta lievästi koholla olleet arvot eivät ole laskeneet vajaan 3v aikana.
Viimeisin hoitaja oli sitä mieltä, että minulla pitäisi olla ollut lääkitys jo vuosia.
Mutta, onko lääkkeistä minulle todellisuudessa hyötyä, sopivan lääkkeen ja oikean annostuksen löytäminen vie aikansa, eivätkä sivuoireet itse lääkkeistäkään houkuttele. Saatikka ajatus pitkäiaikaisen/loppuelämän kestävään lääkitykseen.
Elämäntavoilla en vain enää voi tilannetta korjata.
Mielipiteet hoitajien ja lääkärien kesken menevät ristiin, pitääkö antaa korkean alapaineen rasittaa elimistöä edelleen, vai vaatia lääkehoitoa, kenties väliaikaista tai kausittaista kunnes pahimmat "stressivuodet" ovat ohitse.
Muita samassa tilanteessa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
jos sulla alapaine on koko ajan jossain 100 pinnassa, pitää olla jo lääkitys.
Tilaa aika lääkärillesi ja mene tutkimuksiin.
Just tollaset joilla elämäntapa ei auta tarvii sen lääkkeen.