Olen huomannut itsessäni selviä merkkejä, että olen neuroottinen (mikäli niin voi sanoa) LIIAN monen asian suhteen, voisiko tämä olla pakko-oireista häiriötä? Olen yläasteikäinen, jos jotakuta ikä kiinnostaa.
En voi nukkua öisin, sillä minua ahdistaa seuraavan päivän tapahtumat; esim. koe, liikuntatunti, aamuherätys tai kiusaamisen uhriksi tuleminen (olen jo ennestään 5 vuotta koulukiusattu).
Tämä johtaa siihen, että yöunet ovat maksimissaan 4-5 tunnin pituisia, koska uskon, että mitä kauemmin valvon, sitä hitaammin seuraava päivä tulee.
Järjestelen asioita ahdistuksen mukaan, mitä ahdistavampi asia, sitä enemmän lykkään sen miettimistä. Suunnittelen myös etukäteen kuinka pitkään pitää valvoa, että se ajankohta tulee hitaamminen.
Huomenna pitäisi majoittua YHDEKSI YÖKSI isälle, joten olen viimeyönä nukkunut 3h, sitä edellisenä 2½h - 4h enkä tiedä mitä huomisyöstä tulee. Pelkään, että matkalle menevä äitini kuolee liikenneonettomuudessa ja orvoksi, tai joudun isälleni asumaan.
Toinen asia mitä en edes kehtaa ääneen sanoa on kamala pelko on kuukautisten alkamisesta jossakin yleisellä paikalla, tai paikassa jossa siteitä ei ole käsillä. Tarkistan aina noustuani penkin, ja huolestun jos olen unohtanu vilkaista asian. Joskus teen tätä myös kotona.
Muita pelkoja on esimerkiksi:
- lukemani tekstin unohtaminen, eli jos olen lukenut kokeeseen pelkään tiedon vain katoavan päästäni yön aikana
- kammoan likaisuutta, joskus oloni on niin vastenmielinen että oksettaa
- pelkään, että joku päivä en voi hallita enää itseäni (isällä ollut skitsofreniaa, joten pelkään sen periytyvän)
Kaikista pahin on ajatukset siitä, että jos ajattelen vaikka äitiäni kuolemassa kello 12 aikaan päivällä, alan pelätä, että se tapahtuu 12 tunnin, 12 päiväm, 12 minuutin tai vaikka 12 vuoden päästä. Usein jännitän sitä hetkeä ihan hulluna, vaikka tiedän ettei tämä tule toteen. Takerrun muutenkin ajatuksiini, ja teen ihan outoja määritelmiä tietyistä luvuista, sanoista... jne.
Apua olisi varmaan tarjolla, mutta sekin ahdistaa, että joku tietää ajatukseni. Näitä samanlaisia pelkoja ja ahdistuksia on todella monia lisää ja kieltämättä tämä hallitsee elämääni jo aika paljon.
-------------------------
Itken myös öisin tuntitolkulla (silmänaluset tälläkin hetkellä arat viimeöisen itkemisen jäljiltä), ihan vain pelkän ahdistuneisuuden takia, johon liittyy halua kuolla, tulevaisuuden pelkoa ja ajatusta siitä, millainen elämäni olisi jos olisin valinnut toisin ja yleinen ihmettely mikä minussa on mennyt vikaan.
Lisään vielä tähän, että en usko tämän olevan MURROSIKÄÄ, pahin vaihe murkkuiän vaihe on mennyt jo aikoja sitten ohi.
En voi nukkua öisin, sillä minua ahdistaa seuraavan päivän tapahtumat; esim. koe, liikuntatunti, aamuherätys tai kiusaamisen uhriksi tuleminen (olen jo ennestään 5 vuotta koulukiusattu).
Tämä johtaa siihen, että yöunet ovat maksimissaan 4-5 tunnin pituisia, koska uskon, että mitä kauemmin valvon, sitä hitaammin seuraava päivä tulee.
Järjestelen asioita ahdistuksen mukaan, mitä ahdistavampi asia, sitä enemmän lykkään sen miettimistä. Suunnittelen myös etukäteen kuinka pitkään pitää valvoa, että se ajankohta tulee hitaamminen.
Huomenna pitäisi majoittua YHDEKSI YÖKSI isälle, joten olen viimeyönä nukkunut 3h, sitä edellisenä 2½h - 4h enkä tiedä mitä huomisyöstä tulee. Pelkään, että matkalle menevä äitini kuolee liikenneonettomuudessa ja orvoksi, tai joudun isälleni asumaan.
Toinen asia mitä en edes kehtaa ääneen sanoa on kamala pelko on kuukautisten alkamisesta jossakin yleisellä paikalla, tai paikassa jossa siteitä ei ole käsillä. Tarkistan aina noustuani penkin, ja huolestun jos olen unohtanu vilkaista asian. Joskus teen tätä myös kotona.
Muita pelkoja on esimerkiksi:
- lukemani tekstin unohtaminen, eli jos olen lukenut kokeeseen pelkään tiedon vain katoavan päästäni yön aikana
- kammoan likaisuutta, joskus oloni on niin vastenmielinen että oksettaa
- pelkään, että joku päivä en voi hallita enää itseäni (isällä ollut skitsofreniaa, joten pelkään sen periytyvän)
Kaikista pahin on ajatukset siitä, että jos ajattelen vaikka äitiäni kuolemassa kello 12 aikaan päivällä, alan pelätä, että se tapahtuu 12 tunnin, 12 päiväm, 12 minuutin tai vaikka 12 vuoden päästä. Usein jännitän sitä hetkeä ihan hulluna, vaikka tiedän ettei tämä tule toteen. Takerrun muutenkin ajatuksiini, ja teen ihan outoja määritelmiä tietyistä luvuista, sanoista... jne.
Apua olisi varmaan tarjolla, mutta sekin ahdistaa, että joku tietää ajatukseni. Näitä samanlaisia pelkoja ja ahdistuksia on todella monia lisää ja kieltämättä tämä hallitsee elämääni jo aika paljon.
-------------------------
Itken myös öisin tuntitolkulla (silmänaluset tälläkin hetkellä arat viimeöisen itkemisen jäljiltä), ihan vain pelkän ahdistuneisuuden takia, johon liittyy halua kuolla, tulevaisuuden pelkoa ja ajatusta siitä, millainen elämäni olisi jos olisin valinnut toisin ja yleinen ihmettely mikä minussa on mennyt vikaan.
Lisään vielä tähän, että en usko tämän olevan MURROSIKÄÄ, pahin vaihe murkkuiän vaihe on mennyt jo aikoja sitten ohi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
- En usko että olen sulkenut hanan vaikkapa illalla vessassa käydessäni, vaikka kuitenkin 'tiedän' sulkeneeni sen, joten asia jää vaivaamaan tai menen tarkistamaan sen joskus useampaankin kertaan
- Nukun näin talvisinkin välillä ikkuna auki, mutta loppujenlopuksi pelkään vilustuvani (kuolemista en pelkää, mutta vilustumista siinä tilanteessa kyllä... outoa), joten jälleen nousen sängystä ylös ja laitan ikkunan kiinni
näitä on, et ole ainoa. kannattaa mennä terveyskeskuslääkärin tai vastaavan kautta erikoislääkärille. ammatti-ihmiset osaavat asiansa ja heihin voi luottaa. kaikki nuo on hoidettavissa, eikä ole vakavia! älä kuitenkaan jätä hoitamatta! mars lekurille! tsemppiä!!! t. kohtalotoveri
Elisabeth Lukas käsittelee noita asiota kirjoissaan.Jeesaa kummasti kun lukee ne ja tajuaa olevansa loppujen lopuksi suht terve.
Pitänee katsella :D
Kertomukseksi kuullosti niin tutulta. Uskoakseni pakko-oireet ovat seurausta ahdistuksesta vai ovatko ne osa sitä ahdistuneisuushäiriötä?
Koetko lisäksi olevasi henkisesti vastuussa läheisistäsi? Sinun tulee tehdä ne mieleen tulevat pakkorituaalit tai läheisille sattuu jotakin? Elämä käy suunnattoman ahdistavaksi kun on koko ajan joku pakkoajatus tai -oire mielessä. Esim. luku 5 tuntuu olevan kaikkialla mukana. Kun sammutat valot, on sinun koskettava katkaisijaa 5 kertaa. Tarkastelet asiat 5 kertaa. Minulla on ollut näitä.
Sain jossakin vaiheessa helpotusta kun tein neuroosista neuroosin. Kun ajauduin pakko-oireisiin tilanteisiin, hoin itselleni mielessä: "Jos on pakkoneuroottisia oireita, TEE NIITÄ". Jotenkin koin, että ne helpottivat jonkun ajan kuluttua kun annoin itselleni luvan tehdä ja oikein kannustin itseäni hölmöilemään.
.. toista sitä numeroa, mutta jotenkin yhdistän sen aina johonkin PAHAAN.
Ja kyllä, minusta tosiaan tuntuu, että olen vastuussa henkisesti läheisistä. Jos tällä tarkoitetaan sitä, että en voi ajatella mitään pahaa heistä, koska se kuitenkin käy toteen, tai jos vaikka riitelen äitini kanssa ennen kuin hän lähtee johonkin, ja luonnollisesti ajattelen todella äkäisesti kaikkea hänestä, niin sitten ne ilkeät ajatukset kostautuvat tai käyvät toteen ja hän kuolee.
Mikään tietty numero ei vaivaa mieltä, mutta tosiaan pyörittelen jotakin lukua ja teen asioita niin monta kertaa. Esimerkiksi "kolmas kerta toden sanoo" on oikein tuttu. Koitan iskostaa päähäni, että turhia juttuja tarkisellessani kolmannen kerran jälkeen se on hyvin. Tämä itseasiassa auttaa pienissä asioissa :)
Kai tuossa on kohtapian jokavuotinen terveystarkastus, siellä voin vaikka kertoa mikäli uskallan (sanojen saaminen suusta on melkoisen hankalaa ja jään aina vähättelemään reilusti)..
... mikäli en sitä sanonut jo :'D
Enkä tosiaankaan luota ajatuksiini, silmiini tai korviini, olkoot tilanne mikä tahansa. Sekin on osasyy jatkuvaan tarkisteluun
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8785533, kolme ensimmäistä kappaletta tuosta aiheesta on juuri samanlaista kun minun käytökseni :D
Heti ens alkuun totean - ota hyvä ihminen jokin kontakti lääketieteen ammattilaiseen! Ei siksi, että olisit hullu, tai sekoamassa, vaan siksi, ettet selvästi kykene asiaa/tilaasi yksin parantamaan, ja osoitat monia merkkejä irrationaalisesta ajatustavasta. Mehän sairastamme niin sanottua "taikauskotautia". Kyllä, myös terapeutit ja lääkärit joutuvat moisen sanan takaa meitä katsovan, mutta ei huonossa mielessä, päinvastoin.
Pari asiaa johon haluaisini tarkennusta: miksi pelkäät mennä isällesi? Riiteletkö usein äitisi kanssa? Oletko koskaan avautunut tunteistasi kenellekään? Onko opinahjossasi kuraattoria tms. jonka luokse voisit mennä keskustelemaan?
Ahdistus aiheuttaa pakko-oireita ja ajatuksia. Mitä ahdistuneempi olet, sen helpommin pyrit sen oireita lievittämään - joskus se johtaa pakko-oireisiin ja/tai ajatuksiin, jotka sinänsä ovat irrationaalisia, eli "taikauskoa". Okei, minunkin mielestä tuo taikauskotauti on aika tyhmä nimitys, koska emmehän me oikeasti usko, että jonkun lorun lausuminen tai hellojen tarkistelu pitäisi meitä enemmän turvassa, jos oikein tosissaan asiaa ajattelemme. Mutta... Kun sellainen hetki ja mieli tulee, niin silloin on PAKKO varmistua asiasta, ja täten tehdä joko toistot tai lukea mantrat päässä.
Olet vielä nuori, joten Sinulla on todellinen mahdollisuus selättää kaikki henkinen pahoinvointi (no ei kaikkea, mutta stressi kuuluu elämään), mutta se vaatii rohkeutta hakea apua. Voit jopa oppia auttamaan muita, jotka kärsivät samasta kuin sinä. Kaikkein eniten olen huolissani tuosta masennuksestasi, koska pelkosi koskee lähinnä lähimmäisiäsi, ei itseäsi. Masennus on valitettava sivutuote, josta ahdistuneet ja pakko-oireiset ihmiset kärsivät miltei automaattisesti, mutta monesti siihen liittyy jokin pelko, joka voisi kohdata sinua itseäsi (siis fyysisesti). Toivon, että otat yhteyden vaikka tk-lääkäriin ja sitä kautta pääset purkamaan tuntojasi, sillä puhuminen luottamuksellisesti auttaa jo itsessään. Tsemiä ja kaikkea hyvää! :O)
Menin isälleni siis siksi, kun äiti käy Jyväskylässä täydentämässä jotaki opintoja tai jotakin. Sitten pelkään tyyliin, että matkalla se ajaa kolarin ja jään orvoksi, tai että se ei haluu enään tulla takasin ja jättää mut isälle. Isän kanssa en oo oikeen mitenkään silleen läheinen, koska ikinä en ole hänen luonaan asunut.
En ole koskaan face-to-face avautunut kenellekkään (toisaalta yhdessä kaverissa ja äitissä ei pahemmin ole suurta valinnanvaraa), tai jos yritän en yksinkertaisesti saa sanottua asiaani. Vähättelen vaan ja sanon että "joo kyl se tästä" tai jotenkin käännän asian lievemmäksi.
Taikausko kuvaa todella hyvin. Itse en kuulu kirkkoon, en käy uskonnontunneilla, en usko jumalaan jne.., mutta silti pelkään, että JUMALA KUULEE AJATUKSENI tai TIETÄÄ PELKONI ja toteuttaa kostaakseen sen, että en usko jumalaan tai oo mitenkään uskonnollinen... Se jos joku on pimeetä.
Apua tosiaankin aijon tässä lähiaikoina hankkia, ja kuten aiemmin sanoin; pian tulee jokavuotinen terveystarkastus, jossa on tilaisuus kertoa. Koitan olla vähättelemättä ja tyhjentää pääni siellä. Psykologiin en koulussamme luota, koska se tuntee ala-asteen opettajani ja kuulemma siltä vuotaa tietoja sille..
... olin pienenä jo melko samanlaisen oloinen, toki lievemmässä muodossa. Muistan, että herättelin äitiä öisin, koska pelkäsin ihan hirveesti että mun poski jää ruttuun jos nukun sivuttain, olin sillon jo bakteerikammonen ja mulla oli ihan sellasia outoja pelkoja, että en saa vaikka silmiä auki aamulla ku herään..