Raamattu on kirja, jonka teksteissä Jumala käskee mm. tappamaan. Jumala myös mm. hyväksyy orjuuden. Raamatun Jumalan raakalaismaista luonnetta toki yritetään selittelemällä pehmentää mutta käskyt hirmutekoihin ovat sieltä kuitenkin kaikkien luettavissa suoraan. Ja tuon kirjan opetusten mukaan kuitenkin muka pitäisi uskovaisten elää - niinhän kristinuskon johtohahmot ovat kautta aikain väittäneet. Ja tokihan Raamatusta lauseita löytyy - lauseita, joilla asian kuin asian saa perusteltua puolesta ja vastaan.
Ja kun Raamatun ovat kirjoittaneet pari tuhatta vuotta sitten eläneet kamelimiehet, ei sieltä oikein mitenkään voi löytää nykyaikaan sopivaa ohjeistusta moniinkaan asioihin. Silloin tarvitaan kellokkaita, vanhoillislestadiolaisuuden kyseessä ollen SRK:n teryleenihousu-ukkoja, jotka sitten sepittävät, millaista musiikkia lahkon jäsen saa kuunnella, saako käyttää koruja tai kähertää tukkaansa. Ja sääntöjähän riittää - myös, ja nimen omaan, seksin harjoittamisen varalle: siihenkin pitää olla herroilta lupa - ja saattaapa sitä joutua harrastamaan suorastaan määräysten edellyttämänäkin.
Tämäkin on varmasti helpompi sanoa, kuin käytännössä toteuttaa, mutta eikö kannattaisi puistella lestadiolaisuus itsestään niin kuin koira ravistelee veden turkistaan? Saisi sitten pohdiskella asioita ja elää elämäänsä ilman, että joutuu millekään ukkoköörille siitä selvityksiä tekemään.
Tämä on kritiikkiä ahdistavaa uskonnollisuutta - tässä tapauksessa vanhoillislestadiolaisuutta - kohtaan. Kaikenlaiselta arvostelultahan uskonnolliset johtajat koittavat laumaansa "varjella" väittämällä, että se on itsestään vihtahoususta lähtöisin. Allekirjoittaneella ei kuitenkan vielä ainakaan aamulla tukkaa pestessä tuntunut olevan sarvia päässä. Eikä huiska häntäkään.
Raamattua ja teryleeniä
3
126
Vastaukset
Missä Jumala käskee meitä tappamaan seurakunnan aikana? Näytä ihmeessä kohta Raamatusta. Samalla voit kertoa sen, milloin Jumala on ihmiselle viimeksi puhunut, Raamatun mukaan.
Puhut ilmeisesti Raamattuna Tooraa, Vanhaa Testamenttia. Se ei ole VL juttu vaan Israelin kansan historiaa ja maailman luominen, sekä ennustukset.
Ja kun Raamatun ovat kirjoittaneet pari tuhatta vuotta sitten eläneet kamelimiehet,** Tooraa on kyllä huomattavasti aiemmin, kun 2 tuhatta vuotta sitten. Uutta Testamenttia on kirjoitettu n. 2000v. sitten.
Ja sääntöjähän riittää - myös, ja nimen omaan, seksin harjoittamisen varalle: siihenkin pitää olla herroilta lupa - ja saattaapa sitä joutua harrastamaan suorastaan määräysten edellyttämänäkin. ** Mitä ”sääntöjä” sinä sitten löydät Raamatusta?
Tämäkin on varmasti helpompi sanoa, kuin käytännössä toteuttaa, mutta eikö kannattaisi puistella lestadiolaisuus itsestään niin kuin koira ravistelee veden turkistaan? Saisi sitten pohdiskella asioita ja elää elämäänsä ilman, että joutuu millekään ukkoköörille siitä selvityksiä tekemään. ** SRK ei tunne sen paremmin Raamattua kun sinäkään, vaikuttaa siltä.
Jos ottaa kantaa ko. asiaan, on hyvä ottaa Hieman tartuntapintaa ko. kirjoista.että mahdollisimman moni ymmärtäisi, mikä Raamattu todella on ja pääsisi vapaaksi lahkolaisuudestaan.
Raamatussahan Jumala mm. halveksii vammaisia ihmisiä:
3. Moos. 21:16-20
"16.Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
17. "Puhu Aaronille ja sano: jos jossakin sinun jälkeläisistäsi, tulevissa sukupolvissa, on joku vamma, älköön hän lähestykö uhraamaan Jumalansa leipää.
18. Älköön lähestykö kukaan, jossa on joku vamma, älköön kukaan sokea tai ontuva, kukaan kasvoiltaan tahi jäseniltään muodoton,
19. jalkansa tai kätensä taittanut,
20. kyttyräselkäinen tai surkastunut, silmävikainen tai ihotautinen tai rupinen tai kuohittu."Työmies2 kirjoitti:
että mahdollisimman moni ymmärtäisi, mikä Raamattu todella on ja pääsisi vapaaksi lahkolaisuudestaan.
Raamatussahan Jumala mm. halveksii vammaisia ihmisiä:
3. Moos. 21:16-20
"16.Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
17. "Puhu Aaronille ja sano: jos jossakin sinun jälkeläisistäsi, tulevissa sukupolvissa, on joku vamma, älköön hän lähestykö uhraamaan Jumalansa leipää.
18. Älköön lähestykö kukaan, jossa on joku vamma, älköön kukaan sokea tai ontuva, kukaan kasvoiltaan tahi jäseniltään muodoton,
19. jalkansa tai kätensä taittanut,
20. kyttyräselkäinen tai surkastunut, silmävikainen tai ihotautinen tai rupinen tai kuohittu."tekeekö se sitä seurakunnan aikana?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454