Täällä ja monilla muillakin keskustelupalstoilla saa lukea huonoista kummeista, kummilapsista ja lasten vanhemmista. Onko tosiaan kaikilla vain negatiivisia kokemuksia kummiudesta? Vai onko odotukset olleet liian korkealla tai vaan erilaiset kuin muilla osapuolilla?
Itse olen kummi (ja miehelläni on kummilapsia, joiden kummi en ole), lapsellani on kummeja, ja myös itselläni on yksi kummi jäljellä. Melkein kaikkien kanssa on välimatkaa pari sataa kilometriä, ja silti näemme säännöllisesti ja pidämme muutenkin yhteyttä, olemme todella hyvissä väleissä kaikkien kanssa ja vaikka miestäni on pyydetty kummiksi ilman minua (avoliittomme aikana), en ole siitä mitenkään loukkantunut, vaan olen samalla tavalla lasten elämässä mukana kuin olisin kummina.
En ole kokenut tuota mitenkään hankalana (esimerkiksi tapaamisia), vaan kaikki on järjestynyt melko helposti. Lahjojen hankkimisesta ja saamisesta en ole osannut ottaa minkäänlaista stressiä, jokainen ostaa mitä haluaa ja mihin on varaa, en odota suuria eivätkä muutkaan ole ilmaisseet odottavansa.
Onko täällä muita, joille kummius on ollut ainoastaan helppo ja mukava asia?
Niin, pitänee varmaan vielä lisätä, että meillä kummin tehtävä on olla tuki ja turva tarvittaessa, ei kristillisten arvojen opettaminen.
Onko kummius pelkästään huono asia?
4
631
Vastaukset 4
- kokonaan!!!
Eikös seurakunnalla ole jotan kerhoja penskoille missä saa kristillistä oppia? Itse penskana ainakin jouduin istuun pyhäkoulussa. Kumejani en nähnyt koskaan. Jokin paketti tuli jouluisin ja kun pääsin ripille, se tuntui jotenkin kiusalliselta kun en tuntenut edes lähettäjää. Olen sitä mieltä että olisi parempi lapsen antaa itse aikuistuttuaan päättää mihinkä seurakuntaan haluaa liittyä vai liittyykö mihinkään.
- yksi, jolle
kummina olo ihana ja mukava asia.
- hukka putkonen
ei ole ollut. Rahanmenoa vain vinkkejä saa mitä ostaa seuraavaksi ahneille naperoille ilman kiitosta / tai edes korttia ja valokuvaa naperoista. Ne ovat minulla jo molemmat lähes 10-v ikäisiä.
Mitä ihmisten kanssa puhuu, niin kummius on turhaa touhua. Perhe / lapsen vanhempi ehkä vain on iloinen, kun saa naperoille kamaa hönöltä kummi-lahja-automaatilta. Välttäkää kiikkiin joutumista ( kummin virkaa siis.) Jos olet jonkun naperon kummi, niin pyydä tämän lapsen äiti / isä myös oman naperon kummiksi. Tasapuolisuutta. Vastaavasti ehdottelet kalliiden lahjojen ostoa toiseenkin suuntaan !
- tyytyväinen täällä
Minä arvostan kummiuttani.Kummilapsia on neljä ikähaarukassa 27-6 vuotta.Jokaisen kasvamista olen saanut seurata enkä ole missään vaiheessa tuntenut että minulta olisi vaadittu mitään.
Kummius ehkä antaa mahdollisuuden antaa jotain ekstraa tälle nimenomaiselle lapselle,pyytää mukaan jonnekin reissuun,kesälomalla vieraaksi ym. ilman että vanhempien pitäisi jäädä jollain tavalla kiitollisuudenvelkaan.
Oma kummitätini kuoli tapaturmaisesti ollessani noin kymmenen vanha.Kun pääsin ripille,kummitädin äiti toi minulle rippilahjan ja sanoi,että annan nyt tämän kun ei sinulla ole enää sitä kummitätiä lahjaa antamassa.Jotenkin murheista mutta kaunis ele.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092280Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???23903- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha563816- 82718
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 57571