Olen huolissani kaverini masennuksesta. Hän on yleensä iloinen mutta ujo ja hieman yksinäinen alle kolmekymppinen mies.
Viimeiset kolme vuotta on vienyt häneltä kaikki elämän ilot suurimmaksi osaksi.
Onneton rakkaus suhde valehtelevaan ja mieleltään sairaaseen vaimoon joka päättyi asumuseroon joka taasen jatkuu jatkuvana soitteluna ja haukkumisena. Mies ei osaa jättää vaimoaan koska on varma ettei muka ikinä löydä enään naista rinnalleen vaan pysyy vaikka muuta väittää vaimossaan kiinni. Vaimonsa on olevinaan rakastava häntä kohtaan mutta käsittämätön valehtelu ja pettäminen sekä kiusa vaan jatkuu.
Miehen tärkeä lähisukulainen kuoli ikävällä tavalla 1.5v sitten ja synkisti miehen elämää lisää. Vaimon kommentti asiaan oli että "ihan vitun sama ihmisiä syntyy ja kuolee"
Hän luopui työpaikastaan päästen eroon vaimostaan ja uudessa työpaikassa luvattiin maat ja mannut. On sitä on tätä ja töitä riittää. Uuden elämän alettua uudessa asuinkunnassa näytti valoisalta kunnes koeajan päätyttyä hänelle sanottiin että töitä ei ole ja työt loppuu välittömästi. Se siitä ja se entisestä vakkari paikasta.
Mies ei kolmeenkymmeneen vuoteen ole polttanut tupakkaa mutta nyt se astui kuvaan. Samoin uudet kaverit ja lähes päivittäiset baari retket kesällä työttömänä.
Hän sanoi kerran hakevansa vielä uuteen firmaan samalle alalle jossa oli ollut ja sanoi että se on sitten viimeinen kerta. Jos ei natsaa saa olla hänen työnsä tässä elämässä.
Onneksi natsasi. Pomot kuulemma mukavia, työkaverit mukavia, töitä riittää yms. Elämä alkoi hymyilemään.
Mutta nyt ovat iskeneet kateelliset. Jotka tukivat häntä pahalla hetkellä käänsivät selkänsä yllättäen. Muilla on perheet ja lapset. "Sinulla ei ole. Et saa pidettyä edes naista rinnallasi, eikä ole lapsia joten älä luule kuuluvas meidän lapsiperheiden elämään" sanoi yksikin ns kaveri.
Kateus. En tiedä mistä se tulee mutta ilmeisesti hänen taloudellisesta hyvinvoinnista. Hän on kiltti muuten kaikille.
Nyt työpaikka pimittää häneltä palkkoja ja hän on joutunut liittoon ottamaan yhteyttä, ex vaimo kiusaa, mies ei saa kuulemma nukuttua, ja pelkää kovasti jäävänsä iäksi yksin.
Hänellä on kuitenkin minun lisäksi pari hyvää kaveria jotka ei jätä. Mutta hänen yksinäisyys huolettaa. Olen sanonut että mene juttelemaan lisäksi jonkun mielenterveysalan ihmisen kanssa.
Nyt tuleekin asian oudoin osuus. Hänellä on kuulemma numero ja hän haluaisi keskustella asiasta jonkun kanssa mutta ei uskalla.
Yksi tärkeä harrastus hänellä on ja se onkin pitänyt hänet virkeänä talven. Se on metsästys. Kuulemma jos hän menee juttelemaan jollekin hänet leimataan hulluksi ja nykypäivänä poliisivaltio vie pieninkin perustein kuulemma aseet.
Hän on sanonut että ei mene masennuksen takia lääkäriin, ei hae lääkettä unettomuuteen tai masennukseen, ei mene juttelemaan psykiatrille eikä millään muotoa mitään edellä mainittua sillä jos hänen ainoa elämän ilo metsästys lopetetaan sillä verukkeella että hänen elämänsä on nyt aallon pohjassa on hänen noustava kuulemma sieltä itse jos aikoo pitää rakkaan harrastuksen. Apua jos hakee loppuu harrastus.
Ei kai se nyt sentään näinkään ole vai mitä te luulette? Muuten tämä politiikka on aika syvältä jos tosiaan näin on. Haluaisin vaan jotenkin auttaa. Kaikenlisäksi hän väittää jo kärsivän oudoista rytmihäiriöistä. Sanoo että iskee aina stressin ollessa pahimmillaan ja illalla ja kuulemma todella ikävän tuntuista mutta lääkäriin hän ei suostu menemään. Nukkuminen kuulemma pelottaa muutenkin outojen sydänoireiden takia kun ei tiedä herääkö enään aamulla.
Miten sympaattinen ihminen voidaan ajaa näin alas?
Viimeiset kolme vuotta on vienyt häneltä kaikki elämän ilot suurimmaksi osaksi.
Onneton rakkaus suhde valehtelevaan ja mieleltään sairaaseen vaimoon joka päättyi asumuseroon joka taasen jatkuu jatkuvana soitteluna ja haukkumisena. Mies ei osaa jättää vaimoaan koska on varma ettei muka ikinä löydä enään naista rinnalleen vaan pysyy vaikka muuta väittää vaimossaan kiinni. Vaimonsa on olevinaan rakastava häntä kohtaan mutta käsittämätön valehtelu ja pettäminen sekä kiusa vaan jatkuu.
Miehen tärkeä lähisukulainen kuoli ikävällä tavalla 1.5v sitten ja synkisti miehen elämää lisää. Vaimon kommentti asiaan oli että "ihan vitun sama ihmisiä syntyy ja kuolee"
Hän luopui työpaikastaan päästen eroon vaimostaan ja uudessa työpaikassa luvattiin maat ja mannut. On sitä on tätä ja töitä riittää. Uuden elämän alettua uudessa asuinkunnassa näytti valoisalta kunnes koeajan päätyttyä hänelle sanottiin että töitä ei ole ja työt loppuu välittömästi. Se siitä ja se entisestä vakkari paikasta.
Mies ei kolmeenkymmeneen vuoteen ole polttanut tupakkaa mutta nyt se astui kuvaan. Samoin uudet kaverit ja lähes päivittäiset baari retket kesällä työttömänä.
Hän sanoi kerran hakevansa vielä uuteen firmaan samalle alalle jossa oli ollut ja sanoi että se on sitten viimeinen kerta. Jos ei natsaa saa olla hänen työnsä tässä elämässä.
Onneksi natsasi. Pomot kuulemma mukavia, työkaverit mukavia, töitä riittää yms. Elämä alkoi hymyilemään.
Mutta nyt ovat iskeneet kateelliset. Jotka tukivat häntä pahalla hetkellä käänsivät selkänsä yllättäen. Muilla on perheet ja lapset. "Sinulla ei ole. Et saa pidettyä edes naista rinnallasi, eikä ole lapsia joten älä luule kuuluvas meidän lapsiperheiden elämään" sanoi yksikin ns kaveri.
Kateus. En tiedä mistä se tulee mutta ilmeisesti hänen taloudellisesta hyvinvoinnista. Hän on kiltti muuten kaikille.
Nyt työpaikka pimittää häneltä palkkoja ja hän on joutunut liittoon ottamaan yhteyttä, ex vaimo kiusaa, mies ei saa kuulemma nukuttua, ja pelkää kovasti jäävänsä iäksi yksin.
Hänellä on kuitenkin minun lisäksi pari hyvää kaveria jotka ei jätä. Mutta hänen yksinäisyys huolettaa. Olen sanonut että mene juttelemaan lisäksi jonkun mielenterveysalan ihmisen kanssa.
Nyt tuleekin asian oudoin osuus. Hänellä on kuulemma numero ja hän haluaisi keskustella asiasta jonkun kanssa mutta ei uskalla.
Yksi tärkeä harrastus hänellä on ja se onkin pitänyt hänet virkeänä talven. Se on metsästys. Kuulemma jos hän menee juttelemaan jollekin hänet leimataan hulluksi ja nykypäivänä poliisivaltio vie pieninkin perustein kuulemma aseet.
Hän on sanonut että ei mene masennuksen takia lääkäriin, ei hae lääkettä unettomuuteen tai masennukseen, ei mene juttelemaan psykiatrille eikä millään muotoa mitään edellä mainittua sillä jos hänen ainoa elämän ilo metsästys lopetetaan sillä verukkeella että hänen elämänsä on nyt aallon pohjassa on hänen noustava kuulemma sieltä itse jos aikoo pitää rakkaan harrastuksen. Apua jos hakee loppuu harrastus.
Ei kai se nyt sentään näinkään ole vai mitä te luulette? Muuten tämä politiikka on aika syvältä jos tosiaan näin on. Haluaisin vaan jotenkin auttaa. Kaikenlisäksi hän väittää jo kärsivän oudoista rytmihäiriöistä. Sanoo että iskee aina stressin ollessa pahimmillaan ja illalla ja kuulemma todella ikävän tuntuista mutta lääkäriin hän ei suostu menemään. Nukkuminen kuulemma pelottaa muutenkin outojen sydänoireiden takia kun ei tiedä herääkö enään aamulla.
Miten sympaattinen ihminen voidaan ajaa näin alas?
Vastaukset 23
Vanhimmat
ei ole sairaus. Hän tarvitsee ystävien tukea, ei psykiatria.
Joopajoo... Mitähän kokemusta sinulla itselläsi on masennuksesta? Senkö perusteella sanot, että se ei ole sairaus? Auttaako tuo jotakuta masentunutta nyt sitten? Tuskinpa.
sillä perusteella, että tiedän sairauksien olemassaolosta jotain. Sairaudet ovat ruumiin toimintahäiriöitä. Masennus ei ole ruumiin toimintahäiriö.
Tieto auttaa masentunutta siten, että hän ymmärtää käsitellä masennustaan henkisenä ongelmana, ei sairautena. Henkisiä ongelmia ei voi korjata kemikaaleilla.
Ja olen ollut itsekin surullinen eli masentunut.
Selvä, hyvä kun esitit jotain perusteluja... Mutta mielestäni myös henkisiä ongelmia voi kyllä kutsua ja määritelläkin sairaudeksi. Ja myös se voi johtaa ongelmien ymmärtämiseen ja avun hankkimiseen. Meillä ei ole riittävästi fysikaalista tietoa, jotta voisimme määritellä kaiken ainoastaan sen perusteella (ruumiin tiloiksi). Eikä se muutenkaan olisi oikein järkevää; todellisuutta ja elämää on käsiteltävä muutenkin kuin fyysisinä objekteina. Mielestäni sairastuminen on monesti hyvin oikeaan osuva ilmaus ns. henkisten ongelmien eli usein hyvin monenlaisten elämän vastoinkäymisten taakoittamalle tilanteelle. Lisäksi tietynlaisten ilmiöiden kohdalla voidaan mielestäni hyvin puhua myös esim. sairaasta yhteisöllisyydestä tai uskonnollisuudesta. Totta, ne ovat erilaisia "sairauksia" kuin vaikka influenssa, mutta ehkä silti sairauksia ja melko osuvasti sellaisiksi määriteltäviä.
on kielikuva. Sen takia varmaan käytit lainausmerkkejä "sairauksia"-sanan ympärillä. Sairas mieli on sairas samalla tavalla kuin sairas uskonnollisuus on sairas.
Ei kaikkea pidä määritellä ruumiin tiloiksi. Henkisiä ongelmia pitää käsitellä henkisinä ongelmina. Murtunutta sydäntä ei voi korjata samalla tavalla kuin murtunutta luuta.
Masennus ja surullisuus eivät sitten kyllä ole ollenkaan sama asia. Jos surusta puhutaan, niin tietenkään se ei ole mikään sairaus - vaan tunne. Masennuksessa mieli sen sijaan on sairas, kun tunteita ei pahimmillaan ole ollenkaan. Jos siis olet ollut vaikka syvästikin surullinen, se ei välttämättä tarkoita, että olisit ollut masentunut; nämä on hyvä ja tärkeä pitää erillään.
Eikä tuo oikein vakuuta, että fyysinen sairaus vain on todellinen ja muu on kielikuvaa, jota ei tulisi sanoa sairaudeksi. Miksi näin pitäisi olla? Ei vain fyysinen ole sairautta, muukin voi olla. Ja lopulta kaikki kieli on kuvallista, erottelu ei toimi oikein sikälikään.
(...Niitä lainausmerkkejä käytin edellä ajatellen sanan mainintaa, en kielikuvamaisuutta. Eli tyyliin: "sairaus" on fyysinen, psyykkinen tai sosiaalinen, tapauksesta riippuen.)
symppis, tiedoksi vaan. Mutta siinä olen samaa mieltä, että työelämä kuhisee vammasia kateellisia.
Ei voisi vähempää kuule kiinnostaa käsityksesi metsästäjien sympaattisuudesta tässä yhteydessä.
Tärkeää varmasti on, että hän ei luovuta ja ala välinpitämättömäksi kaiken suhteen. Tarttuu hyviin asioihin ja pyrkii eteenpäin, parempaan. Ilmeisesti hänellä on ollut paljon huonoa onneakin vain. Kaikenlaiset paskiaiset, jotka kohtelevat ikävästi, olisi hyvä jättää omaan arvoonsa ja seuraansa kyllä. Pitää sillä tavalla huolta itsestään.
Ystävät ympärillä ovat varmasti arvokkaita, joku hyvä ammattiapukin voisi varmaan olla, jos sellaista löytyisi. Jos mahdollista, myös kirkon tahoillehan voi mennä juttelemaan; siis papille tai diakonille. Heillä on tietysti myös vaitiolovelvollisuus, niin kuin lääkäreilläkin.
En osaa sanoa nyt paljon muuta, toivottavasti joku muu osaa.
Apua kannattaa hakea. Psykiatri, psykologi tai psykoterapeutti ei ole yhteydessä poliisiin ilman syytä (vaikea sellaista olisi äkkiseltään edes keksiä), joten jos ystäväsi ei kerro harrastuksestaan mitään niin asian ei pitäisi tulla ilmi.
ruvetaan vaatimaan psykiatrilta "lausunto" aseenomistajan/-hakijan "mielenterveydestä".
Eli tässä maassa ruvetaan katsomaan hoito perusteet sillä mitä harrastat. Tarkoittaa sitä että kohta sinua hoidetaan silläkin perusteella mitä puoluetta kannatat.
Ymmärrän asianomaisen pelon koska se harrastus todennäköisesti on ainoa iloa tuova asia elämään.
Tunnen metsästäjiä ja tiedän että ne vasta sympaattisia ovatkin. Ärsyttää tuo yksi kommentti edellä enkä edes viitsi perustella tätä väitettä enempää.
Ystävien tuki on kaikista parhain ja se että ei anna periks.
Tästä voisi ja taidankin kirjoittaa eräälle kansanedustajalle että onko tosiaan jo näin että ihmiset ei uskalla harrastuksien menettämisen pelossa mennä saamaan jokaiselle ihmiselle perusoikeutettua hoitoa.
Luulin että tämä elämä jäi jo 1900 luvun alkuun mutta onkin tainut tulla takas. Asian eteen on tehtävä jotain todella!
No eihän lääkäri eikä kukaan saa tietää, että hän harrastaa metsästystä ellei siitä itse kerro. Jos joku sattuu kysymään, että onko jotain harrastuksia niin sitähän voi vain sanoa, että ulkoilu. Miksi kellekään pitäisi kertoa, että metsstystä harrastaa? Lääkäriin vaan.
lupaa ei saa ilman psykiatrin lausuntoa.
Aloittajalle: kun kaverillasi kerran on varallisuutta, ehdotan että hän menee muutaman kymmenen kilometrin päähän yksityiselle psykologille tai psykiatrille juttelemaan. Hän ei ole tehnyt mitään väärin, ja kyllä metsästysharrastus on harrastuksista parhaita, isäni metsästysseura-aktiivi oli ja maalla kasvaneena ja elävänä tiedän aloittajan ja hänen ystävänsä tavoin, mistä ihan tavallisessa metsästyksessä on ja ei ole kysymys. Eivät nuoret häiriintyneet koulusurmaajat olleet metsästäjiä, nuorille urbaanilukijoille tiedoksi, eikä metsästyksellä ole mitään tekemistä ihmisiin kohdistuvan väkivallan kanssa, jos ette sitä ennen ole tienneet.
Aloittajan tarina tuntuu oudon tutulta, tuntuu kuin hänen ystävänsä olisi itse kirjoittanut toiselle palstalle tuolla "Suhteet ja tunteet"-osiossa. Jos hän on saanut uhkailu-tekstiviestejä vaimoltaan ja ne ovat tallessa, hänen tulee ihan asiallisesti käydä niitä näyttämässä poliisiasemalla, niin hän saa omaa asiaansa ajettua oikeaan suuntaan. En usko, että kiltiltä, lainkuuliaiselta mieheltä aseenkantolupaa viedään, ei siinäkään tapauksessa että hän käy masennuksen tai sydänoireiden takia lääkärissä.
Ihana asia, että jaksat tukea, sen sijaan todella ilkeää touhua parin muun ystäväksi tekeytyneen taholta. Heitä on varmaan narsistityyppinen eks-vaimo johdatellut harhaan puheillaan.
Jonkinlainen psykoterapia voisi auttaa ystävääsi, joka tapauksessa rohkaise häntä viinattomaan elämäntapaan JA PITÄMÄÄN PUOLENSA. Kiltti, hiljainen ja vetäytyvä saa kyllä aina sortajia niskaansa, ja alaspainajia, kunnes itse ymmärtää oman arvonsa, tyyliin nyt loppui. Kun ei itse enää nöyristele eikä häpeile omaa itseään, vaan alkaa sanoa vastaan ja itse ryhtyy omaksi asianajajakseen, alkaa mennä paremmin. Hänen tulisi nyt löytää tervettä itsekunnioitusta mm. suhteessa eks-vaimoonsa. Eli välit poikki pysyvästi. Jaksaisiko hän lukea Tommy Hellstenin kirjoja? Niistä voisi olla apua hänellekin. Kehota häntä myös tutustumaan Narsistien Uhrien Tuki-sivuihin. Toivotan ystävällesi itsetuntoista, parempaa jatkoa!
sinä joka väität ettei masennus ole sairaus et taida tietää asioista yhtään mitään. Masennus on sairaus. masennuksen ei tarvii olla ruumiin toimintahäiriö. Mielessäkin voi olla jtn vikaa. ja Masennus luetaan sairaudeksi ( olen alalla tiedän mistä puhun) ja masennukseen saa apua. Useat masentuneet jotka ovat hakeneet masennukseensa apua ovat masennuksesta selvinneet ja ikäväkyllä on masentuneita jotka ovat saaneet apua mutta ovat silti tehnteet isemurhan. Mutta masennukseen on hyvissäajoin hankittava apua. ja sinä joka siel väitit ettei ole sairaus se on psykiatrinen sairaus !!!! tiedä se.
olekaan ruumiin toimintahäiriö. Sen takia se ei ole sairaus.
Masennus on kuten sanottu psykiatrinen sairaus. Mistä päättelet ettei se olisi sairaus ?
huono mieliala ei ole tai voi olla sairaus.
no miten vaa. toimitko alalla kun tunnut noin varma asiasta olevan. itse toimin.
osoittamaan, että mikään mielisairaus olisi oikea sairaus? Jos pystyisit, niin silloin kyseessä ei olisi mielisairaus.
Missähän mielessä mahdat odottaa ja vaatia näitä "osoittamisia"... Tuntuu, että alkaa mennä vähän saivarteluksi nyt. Määrität ensin sairauden vain fyysiseksi, jolloin tietysti analyyttisesti ei voi olla mitään mielisairauksia; tätä voi sitten jankata vaikka miten pitkään? Koko pointti oli kuitenkin se, että tuo sairauden määritelmä, josta lähdet, on väärä. Sairaus ei ole vain fyysistä.