Uutta keskustelua siis...
Itse raskauden alkumetreillä olen, ja vauva tuli todella ironiseen saumaan, isä ei ainakaan aio kuvioissa olla mukana, itse asun kimppa asunnossa josta muutto kun saan raskaustodistuksen käteen, työpaikka on, mutta sielläkin palkka todella surkea, ripaa hipoen siis päälle tonni, ikää 20v.
Niin.
Itseään tässä kai saa syyttää, mutta lapsen kyllä pidän, asenteella, -paljon se ottaa, paljon se antaa.
Silti mietityttää, miten tästä selvitään?
Onko sinulla kokemuksia, oletko itse ollut samassa tilanteessa?
Tai kenties itsekin aloittamassa yh äidin elämää?
Itse raskauden alkumetreillä olen, ja vauva tuli todella ironiseen saumaan, isä ei ainakaan aio kuvioissa olla mukana, itse asun kimppa asunnossa josta muutto kun saan raskaustodistuksen käteen, työpaikka on, mutta sielläkin palkka todella surkea, ripaa hipoen siis päälle tonni, ikää 20v.
Niin.
Itseään tässä kai saa syyttää, mutta lapsen kyllä pidän, asenteella, -paljon se ottaa, paljon se antaa.
Silti mietityttää, miten tästä selvitään?
Onko sinulla kokemuksia, oletko itse ollut samassa tilanteessa?
Tai kenties itsekin aloittamassa yh äidin elämää?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen kans 20 v, en ole itse töissä enää määräaikaisuuden vuoksi, mutta pärjään kyllä melko pitkälle äiti . ja vanhempainpäivärahalla, koska olin sen verran hyväpalkkaisessa työssä ennen raskauttani. Minusta tulee yh äiti - luultavasti ihan parin päivän sisään nyt menossa rv 40 1. Erosin lapsen isästä melkeinpä heti raskauduttuani monista erinäisistä syistä.. En niitä käy nyt sen enempiä tässä selvittelemään. Lapsen kanssa hän kuitenkin haluaa, ja saakin olla tekemisissä tämän synnyttyä. En aio riistää lapselta isää, vaikka yh tulen olemaankin. Olemme kuitenkin ihan hyvissä väleissä, ja olen siitä tyytyväinen, koska välimme olivat todella pahasti tulehtuneet vielä pari kk takaperin.
Mutta kuitenkin, siis melkeinpä samanlaisessa tilanteessa olen minäkin. Itse en ole oikeastaan yhtään huolestunut tulevaisuudesta, koska tiedän pärjääväni, minulla on kuitenkin hyvä tukiverkosto koostuen omista läheisistäni. Olen itseasiassa ihan ällistynyt, miten olen saanut "kehuja" siitä, kuinka rohkean päätöksen olen tehnyt, ja olen saanut tukea jopa melkeinpä tuntemattomilta ihmisiltä entiseltä työpaikaltani. Ihmiset ovat mm. auttaneet antamalla kaikenlaista vauvatavaraa jne. Olen todella tyytyväinen.
Tilannehan ei kuitenkaan ole paras mahdollinen lapsen tulemiselle, mutta ei tullut mieleenikään - ei edes kun avomiehestäni erosin, että en lasta haluaisi pitää. Ei kertaakaan.. Lapsi on aina lahja, oli sitten elämä missä tilanteessa tahansa. Ja pakko sanoa, että ei minun, eikä sinunkaan tilanne ole niin paha kuin se ns. voisi olla. Joten olkaamme vain tyytyväisiä näihinkin eväisiin :) Ja onnea odotukseesi!
Hei, olen jo kohta nelikymppinen, työelämässä jo kannukseni ansainnut nainen ja siten taloudellisesti hyvässä asemassa yksinhuoltajuuttakin ajatellen. Vauvan isän kanssa sattui vahinko, ja aluksi hän otti asian hyvin. Raskauden edetessä ja sen selvitessä, ettemme ala olemaan yhdessä, mies on ottanut etäisyyttä. Hän kamppailee oman itsensä kanssa ja on vielä epätietoinen sen suhteen, miten aikoo olla lapsen elämässä mukana. Itse toivoisin, että hän pyrkisi luomaan suhteen vauvaan ja tulemaan siten eläväksi isäksi pienokaiselle. En kuitenkaan halua häntä jakamaan kaikkia elämäämme ja lasta koskevia päätöksiä, joten toivon saavani yksinhuoltajuuden. Ehkäpä tässä selviää vielä, mitä hän tulee haluamaan. Nyt kuitenkin keskityn toivomaani, elämäni ihanimpaan asiaan eli vauvan odottamiseen. Tsemppiä, onnea ja kaikkea hyvää teille molemmille rohkeille nuorille äideille!