Kävin eilen illalla oulun kärppien kotisivuilla ja erityisesti fanien keskustelupalstalla, tarkalleen ottaen ottelukeskusteluita kävin kattomassa. Halusin saada hieman iltahuumoria, eli kävin naureskelemassa joillekin fanien jättämille viesteille. Olihan siellä paljon asiallisia kommentteja, mutta kuitenkin oli enemmän taas vaihteeksi (olen käynyt siellä useampaankin otteeseen) tuomarin (Hannu Henriksson) haukkumista, joka oli täysin turhaa. Ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun kärppäfanit syyttävät tappiosta tuomaria, vaikka se on täysin turhaa. TUOMAREITA EI VOI SYYTTÄÄ TAPPIOSTA! AINOA KETÄ TAPPIOSTA VOI SYYTTÄÄ ON JOUKKUE JA SEN PELAAJAT! Kyllähän me TPS:n fanit myöskin haukuimme Henrikssonia, mikä oli myöskin aivan turhaa ja tyhmää. Henriksson hylkäsi Kärppien kavennuksen selkein perustein. Brad Smyth todellakin seisoi maalivahdin alueella ja kiekko oli jossain siniviivan tuntumassa. Eiköhän Henriksson antanut kaikki rangaistukset ihan syystä, samoin kuin eräässä HIFK-TPS Tv-pelissä.
Siis häviö on oman joukkueen huonoutta tai vastustajan hyvyyttä, mutta ei koskaan tuomarien vika. Pitää myöskin ymmärtää, että tuomarit työskentelevät kovan paineen alla ja kaikille ihmisille sattuu virheitä töissä. Että tämmöstä tänään.
Siis häviö on oman joukkueen huonoutta tai vastustajan hyvyyttä, mutta ei koskaan tuomarien vika. Pitää myöskin ymmärtää, että tuomarit työskentelevät kovan paineen alla ja kaikille ihmisille sattuu virheitä töissä. Että tämmöstä tänään.
Vastaukset 15
Vanhimmat
jos on tiukka peli ja erikoistilanteet ratkaisevat,niin tottakai tuomaroinnilla on merkitystä.
ja eilinen 5min eka erässä oli väärin tuomittu.
juntunen on päätä pitempi hifk:n pelaajaa ja taklatessa,kun hieman laskee päätä niin osuuhan se.ja se saattoi ratkaista koko pelin!
runkosarjan ottelussa hifk:ta vastaan tuomari hylkäs aivan selvän maalin,joka olisi tasoittanut 3:ssa erässä tilanteeksi 2-2.ja se saattoi ratkaista tps:lle runkosarjan voiton.
esimerkkejä on vaikka kuinka paljon,jos aletaan muistelemaan.
1. Minkä ihmeen takia Juntunen ylipäätänsä meni taklaamaan ja jos taklaus osuu päähän niin tottakai siitä tulee rangaistus. Ei pelaajan koolla ole väliä.
2. Vaikka se maali olisikin hyväksytty, niin ei siitä silti olisi Kärpille ollut mitään hyötyä, sillä HIFK teki sen jälkeen vielä pari maalia, joten 2 maalia ei olisi riittänyt voittoon. Tuo tilanne ei siis ratkaissut mitään. Sitäpaitsi kärppien pelaaja kyllä selkeästi makasi Stathosin päällä maalintekohetkellä, vaikka ei maalivahdin alueella oltukaan, niin silti Stathosin toimintaa estettiin. Kun ei taklata kädet ylhäällä päähän, ei käytetä vastustajan mokkea sänkypatjana (eli siis ei makoilla moken päällä) eikä turhaan koukita, huidota eikä tarjoilla poikittaista, niin pysytään ulkona jäähyaitiosta ja ottelu voidaan jopa voittaa. Jäähypenkiltä ei otteluita voiteta, se on ihan varma se (Kun sanasta lähtien juttu koskee KAIKKIA joukkueita).
laji tämä jääkiekko,siitä ollaan samaa mieltä.
en tiiä näitkö eilisen pelin,kun olet niin varma mielipiteistäsi?
minä katsoin televisiosta ja tilanteet näkyivät hidastettuna moneen kertaan.ja on päivän selvä,että smyth puskettiin alueelle vasta sitten,kun kiekko oli jo maalissa.se ei kuitenkaan ratkaissut yhtään mitään.hyvänä esimerkinä taas,mikä on tuomarin merkitys.
ja tuohon ensimmäiseen väittämääsi:jääkiekko on niin nopea laji,että jos menee laidoille väärässä asennossa,tai kyykistyy väärällä hetkellä,niin takuulla tulee pahan näköinen tilanne ja ehkä päälle ihan väärät tuomiot.
hyvää kevään jatkoa sinulle!
toivottavasti vielä sunnuntaina pelataan....
sais olla paras seitemästä,niin ei tartte jälkeenpäin spekuloida.
Jos maali olisi hyväksytty ei jatko olisi välttämättä muotoutunut sellaiseksi kuin muotoutui hylkäämisen jälkeen. Tottakai sillä oli merkitystä!
nyt kumma juttu!!Miksi te ette osaa hävitä reilusti ilman itkua!?Kärpät ansaitsi jäähynsä.Paineet olivat täysin selvät kotiyleisön edessä.Kaikki asiantuntijat,pelaajat,fanit(muut paitsi kärppien)ovat olleet sitä mieltä että Oululaisten esitys oli eilen aivan surkeaa katsottavaa.Laukaukset olivat täysin susia,kentällä hermoiltiin koko ajan ja mailaa puristettiin aivan liikaa.HIFK pelas puhtaammin ja tehokkaammin.SE ON SELVÄ.Machuldan temppua on sanottu kauden raukkamaisimmaksi.Jätkä ei saanut maalia niin eikun iskua niskaan...paska jätkä.HIFK on tällä hetkellä varmempi ja pelaa puhtaammin...5-0!!!
ei se runkosarjan voitto yhdestä pelistä idiootti ole kiinni vaikka vaan piste olikin eroa!!! miks ette sitten (kärpät) voittanu jotain toista peliä niin että olisittesaanut tarvittavan pisteen! JA KYLLÄ TPS:LTÄKIN ON MAALEJA HYLÄTTY EIKÄ KETÄÄN OLE ALKANUT ITKEMÄÄN NIIN KUIN SÄ!!! koita kestää!
ensin,mistä on kyse,ennenkuin rupeet heittelemään tuollaista.ja varsinkin aloitus.luitko sitä ollenkaan???
kyse on siitä:voiko tuomari ratkaista peliä?
ja takuulla voi.ja jopa paljon muutakin!
runkosarjan voitosta kamppailu oli vain yksi esimerkki muiden joukossa!
en tarkoittanut,että tuomari ratkaisi runkosarjan,vaan sen että se on mahdollista ja siinä on kaksi aivan eri juttua.
voi...vieläki jaksat tollasta murehtia?jos&jos&jos...ei tuomarit aina joka kerta kaikkea nää&eikä se oo pelkästää Kärpät mitkä tosta valittaa.kai munkin pitäs vielä valitta siitä Rafalskin hylätystä maalista finaaleissa Tepsii vastaa vuodelta 1999...just joo...
Jos tilanne olisi mennyt oikein ja turha jäähy jäänyt puhaltamatta, ei turhautumista ja ylilyöntejä todennäköisesti olisi tapahtunut jatkossa. Upposiko kalloon?:)
Mä en itke moisista, mutta olen ehdottoman oikeudenmukainen! Jos Kärpät menisi jatkoon pelkällä sikailulla, niin enpä voisi aidosti olla siitä iloinen. Annetaan pelaajien pelata eikä tuomarit toivottavasti vaikuta pelin kulkuun tarpeettomasti. Tänään näet punaista, sillä Kärpät todellakin hoitaa homman kotiin:)..niinkuin jo sulle toisaalla kirjoitinkin:)
Sitä en sano, etteikö tuossa pelissä ole kaksi parasta joukkuetta vastakkain ja on todella harmi, ettei se ole todellinen finaali.
tasokas joukkue kyseessä,niin silloin ei kyllä yksi ainoa jäähy peliä käännä tappioksi.Aina on olemassa erätauot ja kaikenmaailman poppakonstit.HIFK:in pelityyli on kovaa taklaava silloinkin kun ne ovat voitolla..joten siinä meni vain kärpiltä hermot.En näe punaista,sillä olen jo nyt ylpeä HIFK:sta,mutta kyllä vähän on perhosia vatsassa jo...
Oli kyllä huisin jännittävä ottelu! Jatkoaikaa en kyllä harmikseni nähny, kun ei ole tuota maksullista. Yle olisi siirtäny muita ohjelmia, mutta maikkarille oli Hytönen tärkeempi. Jessus!Niinku ei olis sen hepun juttua voinu siirtää myöh.näytettäväksi. Tais olla "money talks"-joka saneli. Asiakaspalvelu täysin ala-arvoista!
Valitan, mutta kyllä Kärpät vie sunnuntain pelin, niin että asennoidu siihen pronssiin. Hyvähän sekin on, vai mitä?
Täss vaiheessa kaikki painaa vaa´assa ja fiilis voi olla hyvinkin vähästä kiinni. Tietysti hermopeliä.
Sulla perhosia..no..mulla oli kuin paarmoja pörisemäs=) Tuntu kui ois kultaottelu jo menos.
Oon kans huomannut että osa kärppäfaneista on täysiä pellejä ja itkupillejä. Kärppien pelaajatkaan eivät lähteneet syyttelemään tuomaria vaan myönsivät reilusti että vika oli miehissä..joku kirjottikin hyvin, että kärppäfanit ei ansaitisi noin hyvää joukkuetta Ouluun. Toki nyt ei pidä yleistää kaikkia faneja tietenkään. Aiemmin toivoin että poika menisi Ouluun koska diggaan kaupungista mutta enpä tierä enää.
ton huomasin jo kun ne pelas Jokereita vastaan.eka en kyllä parista välittäny mutta sit kun niitä tuliki joka päivä jotai 50niin ihmettelen et mitä ne oikee touhuu siel kun ne on kokoajan niin kovii aukoo päätä&kiukuttelee.voikos Oulun nuoriso niin huonosti kun pitää kokoajan kiukutella?
Minä olen Sepen kanssa täysin samaa mieltä...tottakai tuomarit ratkaisevat joskus..kärpät muuten menee tepsin seuraksi kulta otteluun!!!
-Timpe-