Vielä jotakin

Se täytyy vielä todeta, että kun täällä kysellään kaikenlaista meidän linjasta ja mun linjasta ynnä muusta, niin enhän minä näillä sivustoilla joka päivä käy. En siis pysty välittömästi vastaamaan kaikkiin kysymyksiin. Sitäpaitsi olen vastannut useampaan kertaan samoihin kysymyksiin. Kannattaa siis selata myös vanhoja keskusteluita.

Kannattaa myös haalia itsellensä seuraava Perussuomalainen -lehti, joka ilmestyy tämän kuun loppupuolella. Lehteä voi käydä myös lukemassa osoitteessa www.perussuomalaiset.fi. Maaliskuun lehdessä ei ole vielä asiaa eurovaaliehdokkaistamme, koska emme ole vielä asettaneet kaikkia ehdokkaitamme.
PS-Nuoret tulee avaamaan myös nettisivuston tässä kuussa ja niitä markkinoin myöhemmin.
Toivon mukaan PerusS:n eurovaaliehdokkaita esiintyy jatkossa myös eri vaalipaneeleissa ja lehdissä. Niistä saa myös tietoa. Itse olen ainakin osallistumassa useampaan tapahtumaan, joiden ajankohdat ovat vielä vähän auki useasta syystä.

Todellinen eurovaalikampanja ei ole vielä alkanut. Puolueet ja järjestöt jalkautuvat yleisesti ottaen vasta huhtikuun loppupuolella, niin uskoisin.

Sekin täytyy todeta, ettei meitä Perussuomalaisia joka paikkaan edes haluta. Olemmehan törkeitä öykkäreitä ja rikollisia. Rääväsuu-populisteja!
Pimitys jatkuu tulevaisuudessakin. Kannattajia meillä on kuitenkin Suomessa gallupien mukaan jo n. 100 000.
1136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näillekin sivuille kirjoittelee ihmisiä, jotka sanovat kannattavansa tasa-arvoa ja demokratiaa. Kuitenkin samat ihmiset suhtautuvat kirjoituksissaan hyvin ahdasmielisesti ja tuomitsevasti äänestäjien vaaleissa vapaasti tekemiin valintoihin.
Yleisesti ottaen näyttävät palstalle tulleet perussuomalaisten kannattajiksi luettavien kirjoitukset olleen kielenkäytöltään asiallisempia kuin arvostelijoiden. Siitä voinee tehdä johtopääöksiä, jos haluaa.
Itse en ole vielä koskaan missään vaaleissa äänestänyt perussuomalaista ehdokasta. Ei-sosialistisena puolueena se on kuitenkin niiden joukossa, joista ehdokkaani valitsen. Olen poliittisesti sitoutumaton.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


V-M Saarakkala kirjoitti:

Se täytyy vielä todeta, että kun täällä kysellään kaikenlaista meidän linjasta ja mun linjasta ynnä muusta, niin enhän minä näillä sivustoilla joka päivä käy. En siis pysty välittömästi vastaamaan kaikkiin kysymyksiin. Sitäpaitsi olen vastannut useampaan kertaan samoihin kysymyksiin. Kannattaa siis selata myös vanhoja keskusteluita.

Kannattaa myös haalia itsellensä seuraava Perussuomalainen -lehti, joka ilmestyy tämän kuun loppupuolella. Lehteä voi käydä myös lukemassa osoitteessa www.perussuomalaiset.fi. Maaliskuun lehdessä ei ole vielä asiaa eurovaaliehdokkaistamme, koska emme ole vielä asettaneet kaikkia ehdokkaitamme.
PS-Nuoret tulee avaamaan myös nettisivuston tässä kuussa ja niitä markkinoin myöhemmin.
Toivon mukaan PerusS:n eurovaaliehdokkaita esiintyy jatkossa myös eri vaalipaneeleissa ja lehdissä. Niistä saa myös tietoa. Itse olen ainakin osallistumassa useampaan tapahtumaan, joiden ajankohdat ovat vielä vähän auki useasta syystä.

Todellinen eurovaalikampanja ei ole vielä alkanut. Puolueet ja järjestöt jalkautuvat yleisesti ottaen vasta huhtikuun loppupuolella, niin uskoisin.

Sekin täytyy todeta, ettei meitä Perussuomalaisia joka paikkaan edes haluta. Olemmehan törkeitä öykkäreitä ja rikollisia. Rääväsuu-populisteja!
Pimitys jatkuu tulevaisuudessakin. Kannattajia meillä on kuitenkin Suomessa gallupien mukaan jo n. 100 000.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu