Olen seurustellut yli 2 vuotta nykyiseni kanssa. Olen ollut onneton jo monta kuukautta, kohta melkein vuoden. Minulla ei ole paljoa kavereita joten pelkään yksinjäämistä, tästä syystä en ole eronnut. Nytten jo valmiiseen soppaan tuli vielä yksi ongelma, tietenkin se kolmas pyörä. Olen jo monta kuukautta miettinyt että kertoako tunteista kyseiselle ihastukselle vai ei, tykännyt olen hänestä jo puolisen vuotta. Mietin vain että mitä hänkin mahtaisi ajatella että varattu ihminen kertoo tunteistaan ja kysyy olisiko kiinnostus molemminpuoleinen.
Ongelma on lähinnä se, että jos häneltä tulisi pakit, luultavasti sinnittelisin suhteessa(joka on yhtä vuoristorataa) mutta jos hän vastaisi myöntävästi, saisin vihdoinkin rohkeutta erota koska tietäisin että en heti jäisi täysin yksin. Sopassa vielä lisämausteena alakuoloisuutta/masennusta. Mitä tässä pitäisi tehdä? Vain olenko vain läpeensä idiootti kun en uskalla erota ja jäädä yksin? Apua kaivataan, kiitos!
Ongelma on lähinnä se, että jos häneltä tulisi pakit, luultavasti sinnittelisin suhteessa(joka on yhtä vuoristorataa) mutta jos hän vastaisi myöntävästi, saisin vihdoinkin rohkeutta erota koska tietäisin että en heti jäisi täysin yksin. Sopassa vielä lisämausteena alakuoloisuutta/masennusta. Mitä tässä pitäisi tehdä? Vain olenko vain läpeensä idiootti kun en uskalla erota ja jäädä yksin? Apua kaivataan, kiitos!
Vastaukset 27
Vanhimmat
Viimeisen lauseen eka "vain" pitäisi olla "Vai"
Et ole läpeensä idiootti tietenkään, valitettavan yleisiähän tällaiset tilanteet ovat.
Ihastukselle kertominenhan voisi joka tapauksessa puhdistaa ilmaa, puoleen tai toiseen, koska se tuntuu sinua kovasti vaivaavan. Yksi ongelma vain on se, että jos sattuisit saamaan pakit, masennuksesi saattaisi hyvinkin syvetä (nimim. kokemusta on). Ihannetilanne on tietysti aina se, että olisi sinut itsensä ja elämäntilanteensa kanssa ennen kuin yrittäisi rakentaa romanttisia suhteita muihin. Mutta harva tietysti on ikinä täysin sinut itsensä kanssa...
Kuitenkin yksi juttu tuntuu olevan aika selvä kirjoituksesi perusteella: se, että et enää HALUA olla nykyisessä suhteessa ja ero tuntuu olevan väistämätön. Ihan nykyisen puolisosikin takia ottaisin sinuna kyllä asian puheeksi mahdollisimman pian; ei ole reilua häntäkään roikuttaa suhteessa, jonka hajoaminen on vain ajan kysymys. Tämä siis ihan riippumatta tuosta toisesta ihastuksestasi. Minun mielestäni se on asia erikseen, eikä pitäisi liittyä tähän.
Ongelmana juuri on että helppohan mielessä on ajatella että haluaisi erota mutta kun toinen osapuoli ei tunne mitään negatiivista ja koko ajan vain hehkuttaa kuinka hyvin meillä menee jne. niin on vain niin suuri kynnys ryhtyä sanoista tekoihin. Joulun alla olemme tästä jutelleet joten ja kerroin että mietin että mitä teen mutta sen jälkeen emme aiheesta ole keskustelleet. Lisäksi mietityttää että jos eroaminen käy kaduttamaan jälkeäpäin, kuitenkin olemme yli 2 vuotta olleet yhdessä.
Haluaisin vain ottaa ihastukseeni ensin yhteyttä ja sitten vasta setviä suhdetta. Eikö olekin loistava prioriteetti mutta siltä minusta vain tuntuu.
Et varmaan pahastu jos muutamia ajatuksia laitan tähän. Oletko sitä ihmistyyppiä, jotka kärsivät mitä vain että toinen olisi onnellinen. Oman lapsen kohdalla sen ymmärrän, en muuten. Olen varma että olet tosi sydämellinen ja toisesta välittävä persoona, siltä kuulostat, ehkä ansaitsisit hieman parempaa. Minulla jos olisi tuollainen tilanne, ei olisi pelkoakaan (vaikka en mikään ekstrovertti persoona olekkaan todellakaan) ettenkö kertoisi ihastukselleni. Vaaditaan myös rohkeutta, itsesi likoonlaittamista! Mikään ei tule ilmaseksi tai työtä tekemättä (kuulostaa vähän ylimieliseltä tämä tekstini, mikä itse olen ketään neuvomaan) Mutta mä en ainakaan suostuisi kuolemaan asti venailemaan, tai miettimään mitä olisi pitänyt tehdä tai olla tekemättä. Haaveilu sikseen, se saa ainakin minut loppupeleissä kovin surulliseksi. Se taivas voi katsos myös tulla maanpäälle :) ja ei ne vuosisadan rakkaustarinat ennenkään ole tosta noin alkaneet, senhän kaikki tietää.
On joskus tarpeen, tosin se ihastus taisi molemminpuolisesti olla niin päivänselvä ettei kauheasti rohkeutta tarvittu. Suhteesi tilaa sinun kyllä pitäisi miettiä aivan itsenäisesti tai ehkä olet jo päätöksen mielessä tehnyt.
Mielestäni jos et osaa olla yksin, et ole valmis olemaan parisuhteessa, sori. Mutta mun mielestä toi kuulostaa jo törkeältä sitä toista kohtaan. Ellei hänkin ole samalla mielellä.
En oikein ymmärrä, yksin jääminen... kauhistus? Kerro nyt kuitenkin sille ihastukselle, tiedä vaikka löytäisit ihan oikean onnen siitä. Mitä jos se toinenkin tykkäilee, mutta jos tietää (ilmeisesti, koska mietit mitä hän mahtaisi ajatella kun varattu kertoo) että olet varattu ei välttämättä halua tehdä mitään. Kunnolliset miehet sitä paitsi karttaa varattuja.
Kyllä minä yksin osaan olla ja suurimman osan ajasta olenkin. Meinaan yksinäisyyttä siis "isompana kokonaisuutena", siis semmoisena ettei sinulla ole ketään kenelle puhua huolista ym. enkä vain semmoisena että vietän iltaa kotona yksin.
Ja jos meinasit että mitä kauheaa yksinäisyydessä muka on, niin et ole itse tainnut ikinä olla yksinäinen.
Voinko sitten pyytää ihastukselta että asia pysyy meidän välisenä ja erota ilman sen kummempia selittelyitä vai pitääkö niin sanotusti "puhdistaa pöytä" erossa? Itse ainekin ajattelisin että en siitä sen kummempia mainitsisi ettei tule mitään mustasukkaisuuksia jälkeenpäin tasoa "tuo tuhosi meidän suhteen".
Kuten varmaan huomaatte olen todella epävarma kaikissa haastavissa sosialisissa tilanteissa, muutaman kerran todella tyhmällä tavalla onnistunut sähläämään ihmissuhdeasioiden kanssa joten pakko vain kysellä ja kysellä. Suuri kiitos kaikille vastaajille! :)
Voit pyytää, kyllä sen jokaisen uskoisi ymmärtävän.
Jos olette aikuisia ihmisiä ja ihastus myös vaikuttaa järkevältä, niin varmaan hän osaa suhtautua siihen oikealla arvokkuudella. Aina kai pöytä pitää jollain tavalla puhdistaa kun uuteen alkaa. Noi mustasukkaisuudethan on enemmän sääntö kuin poikkeus vaikka tekisit mitä? Sähän omasi tunnet.
Yksinäisyydellä tarkoitin sitä että jos osaa olla ilman suhteita, anteeksi, ymmärsin väärin. Onhan minullakin muutama hyvä kaveri joille saatan joskus avautua, ymmärrän kyllä sellaisen yksinäisyyden. Jos ei yhtään ystävää ole.
Hei,
Voit kertoa, jos olet varma itsestäsi ja ihastuksesi kohde on ns. fiksua tyyppiä eli pitää kansanomaisesti turpansa kiinni, oli vastaus sitten kumpaa sorttia tahansa:)
Ei kun kysymään:)
Varaudu siihen että hän ei vastaa sinulle
mitään takaisin. Siitä ei tule välittää. Voit
olla ylpeä itsestäsi, että uskallat osoittaa
tunteesi, kaikista ei ole siihen. Jatka siinä-
tapauksessa elämääsi, niinkuin aina ennenkin
kyllä sä pärjäät.
Et vain osaa olla yksin, etkä ole valmis sitoutumaan. Kun pidät kahta vuotta pitkänä aikana, niin se kertoo jo jotain iästäsi.. 20v voisi sanoa olevan pitkä aika.
Hei,
On täällä myös pitemmän matkan miehiä:) Eräänä päivänä kaikki kaunis vain katoaa. Sitä on turha teeskennellä. Tekohampaat pöydälle ja aamupuuroa ryystämään rakkaimman kanssa:)
http://www.youtube.com/watch?v=tGhLfiW1noY
Olen kihloissa ja menin sitten pöllö ihastumaan opiskelukaveriini. Kerroin ihastuksesta, koska arvelin sen olevan molemminpuolista ja niinhän se olikin. Toisaalta olo helpottui, mutta toisaalta tieto tunteen molemminpuolisuudesta aiheuttaa tuskaa. Annoin miehen suudella minua, koska ajattelin tän kaiken menevän ohi kun saadaan toisiamme edes vähän. Mut eihän ne housut tietenkään pysyneet jalassa kiihkeän suutelun jälkeen ja nyt ollaan sit oltu sängyssäkin pari kertaa ja seksin harrastaminen sai oikeastaan vaan haluamaan häntä lisää :/ Olen yrittänyt hienovaraisesti vihjaista kihlatulleni olevani ihastunut toiseen mieheen, mutta hän ei halua jättää minua. On kyllä jotenkin todella paha olo tän koko jutun takia, koska kohta särkyy sydämiä!
Välillä kyllä tuntuu että tunne asioista ei ole muuta kuin harmia :/
Tässä parin päivän pohdinnan jälkeen ei pyöri muu mielessä kuin kertoa tunteistani. Olen ujon puoleinen ja huono tuollaisissa tilanteissa.. Ja lisäksi kasvotusten ei pakosti saa kunnon vastausta ja kahden keskeinen aika olisi totta puhuen mahdoton järjestää. Olisiko täysin pöllöä yksinkertaisesti soittaa,laittaa viestiä tai vaikkapa vanha kunnon kirje? Emme myöskään tunne erityisen hyvin joka ei myöskään yhtään helpota asiaa. Mitä te tekisitte? :)
Mistä tunnet ihastuksen kohteen? Onko teillä mitään yhteisiä tapahtumia tms., jossa voisit tuoda asian esiin? Itse kerroin tunteistani yliopiston bileissä, kun oltiin molemmat otettu hieman ja oli estot poissa. Tunteista kertominen oli helppoa, koska ihastukseni kohde alkoi ensin itse osoittamaan tunteitaan ja siitä etenimme suudelmien kautta loppuun asti. Sitä paitsi olin kuullut jo niin monilta opiskelukavereiltani kyseisen tyypin olevan ihastunut minuun. Ihastukseni kohde on osoittanut jo 3 vuotta sitten kiinnostustaan, mut silloin annoin pakit. Nyt menin sitten hölmö itsekin ihastumaan! :/ Oikeen pelottaa et minkähänlainen soppa tästä oikeen tulee. Kihlattuni tietää ihastukseni kohteen muutaman vuoden takaisesta, mutta hän ei tiedä että olen tällä hetkellä ihastunut häneen. Sitä paitsi ihastukseni sanoi opiskelukavereiden odottavan, milloin meistä tulee pari. Tunteet ja varsinki varattuna ihastuminen on perseestä! :/
olemme kummatkin opiskelijoita samassa paikassa, usein samoja luentoja. Jotenkin omasta mielestäni olisi luontevinta lähestyä jollain "ei kasvokkain" tavalla koska aikapaljon pitäisi tilannettakin selitellä.
Jostain ketjusta luin että persoonalliset tavat ovat parhaimpia ja tuli siitä mieleen tuo kirjeen kirjoitus ;) olisikohan se "vakavasti otettava" tapa, tiedä sitten...
No itse ainakin olisin ihan onnellinen jos ihastukseni tulisi mulle kertomaan omista tunteistaan vaikka olisikin varattu, todennäköisesti vastaisin jotain että kuuntelis sydämen ääntä ja varsinkin jos on ollut onneton jo pidempään niin täytyy sille asialle tehä jotain, jokaisella on oikeus omaan onneen..
Vaikka tietenkin tilanteen selvittäminen nykyisen kanssa ensin olisi suotavaa, mutta ymmärrettävästi siihen ei välttämättä kykene, ainakaan ihan tuosta vaan.
Jotenka itse tuollaisessa tilanteessa varmaan jotenkin jossain vaiheessa kertoisin ihastukselle tunteista, vaikka siitä voikin seurata sydänsuruja jollekkin..
Olen peheellinen ja olen nyt yli puoli vuotta ollut pahassa ihastumiskierteessä työkaveriini, joka myös on perheelinen. Mitään ei le sanottu tai tehty, mutta kaikki ne pitkät katseet, punastelut, ihanat päiväunet, kaikki mitä voi muka rivien välistä lukea niistä sähköposteista joita vaihdellaan. Ruokahalu ja yöunet menneet ja kiloja lähtenyt jo 5... Olo on sanalla sanoen hyvin primitiivinen.
Aika monessa päiväunessa olen jo nostanut kissan pöydälle.
minulla lähes täysin sama tilanne kuin aloittajalla, kylläkin erolla että itse olen mies ja ihastuksen kohde nainen. Haluaisin kertoa kyseislle naiselle tunteista ja tilanteestani sillä pää tässä hajoaa, ei ole nälkä ja unet ovat mennyttä. Onko naisten suhtautuminen varattujen miesten "avautumisiin" kovinkin erilainen? Miehenä en kyllä panisi pahakseni vaikka varattu naikkonen tulisi kyseistä paljastamaan. Vai onko se täysin yksilöllistä?
Kyllä se varatun ihastuminen voi olla yhtä voimakasta kuin vapaankin, ja johtaa jopa uuden onnellisen parisuhteen alkamiseen. Tietysti edellyttää eroa edellisestä.
Ongelmana onkin usein se, että kun varattu osoittaa kiinnostustaan, vastapuolen on mahdoton tietää, millä asialla ollaan liikenteessä, pettämässä vai muuttamassa koko elämää rakkauden myötä.
Itse olen sillä kannalla, että pettämään ei kannata lähteä, siis fyysisesti, ajatuksilleenhan ei voi mitään. Ystäviä voidaan olla ja lähentyä henkisesti, jos oikean suhteen mahdollisuus on ilmassa. Täytyy siis puhua avoimesti. Entisestä on erottava ennen suhteen eteenpäin viemistä.
Rakastuminen on valtava voima. Olen itse lähtenyt pitkästä suhteesta rakastuttuani toiseen, enkä sitä ikinä katunut.
Oliko se tuo valtava voima joka vei? Kuinka rohkenit tehdä päätöksen? Mistä tiesit että Se on tässä ja uskalsit?
Kyselee näitä yöt miettivä
En tiedä, kun kohtasin sielunkumppanini en vain tuntenut mitään muuta kuin, että haluan olla hänen kanssaan.
Vaikka pitkä suhteeni käytännössä toimi, niin henkinen yhteys rakastettuun oli niin voimakas. Sitä ei oikein voi sanoin kuvailla, millaista se on , kun on oikean ihmisen kanssa. Tulee ymmärretyksi ja halutuksi kaikilla tasoilla; sielullisella, emotionaalisella ja fyysisellä. Ja haluaa antaa toiselle kaiken.
Sain voimaa purkaa pitkän suhteeni ja lähteä oman oikean elämäni luo.
Kyllä kai varatutkin saavat puhua tunteistaan. Joskus on kertakaikkiaan suuri epävarmuus asioiden kanssa. Puhuminen voi parhaimmillaan puhdistaa ilmaa ja selkeyttää asioita.
Tilanne eteni omalla painollaan,koska vetovoima oli molemminpuoleista. Ei siinä lopussa sanoja tarvittu. Tällä hetkellä sydäntä särkee, mutta ei missään tapauksessa kaduta. Olisin ollut vihainen itselleni jos mitään ei olisi tapahtunutkaan. On kait jotenkin kiitollinen siitä että löytyi henkilö joka kolahti niin ...vaikka sattuukin...