Olen 22-vuotias nainen ja haluaisin adhd-testeihin ja sitä kautta lääkityksen, jonka uskoisin helpottavan elämääni. Tällä hetkellä tilanne on se, että korkeakouluopiskeluni ovat kohta umpikujassa ja itse varmaan päädyn tätä menoa työkyvyttömyyseläkkeelle. Olin lapsena hyvin vilkas ja nykyäänkin hyvin impulssiivinen, asioiden aloittaminen ja loppuunvieminen on vaikeaa, samoin keskittyminen.
Äitini päätteli minulla olevan mbd kun olin lapsi muttei tehnyt mitään asian eteen. Myös tarkkiksella olen ollut ja teini-iässä pääteltiin että voisi lievä adhd olla, mutta koska koulussa olen menestynyt aina hyvin niin ei mitään toimenpiteitä/lääkitystä tuolloin. Mten saisin terveydenhuollon ihmiset ymmärtämään, että vaikka pystyn kompensoimaan adhdn(?) aiheuttamia ongelmia älykkyydellä/lahjakkuudella mitä tulee koulutehtävistä suoriutumiseen, se on todella raastavaa opiskelun ja sosiaalisenelämän kannalta eikä enää näin pitkällä koulumaailmassa oikein toimi?!
Onko muita keskivertoa lahjakaampia/älykkäämpiä joiden on ollut vaikea saada apua?
Äitini päätteli minulla olevan mbd kun olin lapsi muttei tehnyt mitään asian eteen. Myös tarkkiksella olen ollut ja teini-iässä pääteltiin että voisi lievä adhd olla, mutta koska koulussa olen menestynyt aina hyvin niin ei mitään toimenpiteitä/lääkitystä tuolloin. Mten saisin terveydenhuollon ihmiset ymmärtämään, että vaikka pystyn kompensoimaan adhdn(?) aiheuttamia ongelmia älykkyydellä/lahjakkuudella mitä tulee koulutehtävistä suoriutumiseen, se on todella raastavaa opiskelun ja sosiaalisenelämän kannalta eikä enää näin pitkällä koulumaailmassa oikein toimi?!
Onko muita keskivertoa lahjakaampia/älykkäämpiä joiden on ollut vaikea saada apua?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se maksaa, mutta ainakin pääset tutkimuksiin. Julkisessa terveydenhuollossa ollaan vielä sitä mieltä, että adhd on lasten, ja nimenomaan vilkkaiden poikien, häiriö. Jos olet nainen ja vielä kaiken lisäksi orkeakouluopiskelija, et voi olla tarkkaavaisuushäiriöinen.
Nainen olen minäkin ja sain dg:n vasta aikuisena yksityiseltä lääkäriltä, kun olo alkoi olla jo sietämätön, unirytmi sekaisin yms. Huonoin arvosana yo-todistuksessani oli magna cum laude...
Osaisiko joku kertoa mitä yksityisen testit maksavat?
Jos olet onnekas ja valinnut hyvin asioista perillä olevan lääkärin (neurologi), saattaa diagnoosi napsahtaa jo esitietojen ja kertomuksesi perusteella. Testit ovat tärkeitä lapsia tutkittaessa, eivät aikuisten kohdalla niin oleellisia käsittääkseni. Testit maksavat kaipa n. 1000- 2000 euroa, mutta vaikutat aika "selvältä tapaukselta". Toki tapauksessasi ehdottaisin ensin asian esille ottoa YTHS:n kautta, siellä olettaisi olevan ainakin jotakin asiatuntemusta (kertokoon ken asiasta eniten tietää).
Muuten kehottaisin olemaan ADHD-liittoon yhteyksissä, että et suotta haaskaa aikaasi ja rahaasi.
minulla on hyvin todennäköisesti adhd tai nykyisin add, mutta en ole koskaan joutunut tarkkailun alaiseksi sen tähden esim. koulussa, koska olen aina suoriutunut älyllä ja kasvatuksella. Nykyään se vaikeuttaa elämää ainakin töiden saralla, koska en viihdy missään pitkään ja pinna on lyhyt. Myös parisuhteissa tuiskahtelen liioitellusti, eli olen samantien eroamassa jos joku asia ei miellytä. En osaa pysyä viilipyttynä. Toisaalta olen taiteellinen ja tunnetusti tämä piirre kuuluu siihen. Haluaisin tutkimuksiin jos se jollain tapaa helpottaisi oloa yhteiskunnassa.
Olin lapsena (ennen kouluikää) hyperaktiivinen, mutta nykyään flegmaattinen haaveilija, joka välillä päästää höyryt pihalle.
ADHD-nainen olen kanssa. Ala-asteen jälkeen olen pärjännyt koulussa hyvin. Ala-aste sen sijaan unohteluineen ja tekemättä jättämisineen oli tuskaa. Lukiossa olin parhaita oppilaita. Tällä hetkellä opiskelen korkeakoulussa. Pärjään hyvin. Olen nokkela ja nopea. Olen myös oppinut opiskelemaan tehokkaasti. Koska unohtelen asioita ja en millään tahdo saada aloitetuksi mitään, olen kompensoinut asiaa käsittämättömällä tehokkuudella. Sanoisin olevani älykäs.... tai ainakin muut tuntuvat tyhmiltä. ;) Muutenkin tuntuu joskus, että adhd-aivot ovat kuin laajakaista ja muilla "hitureilla" on vanha kunnon puhelinmodeemi.
Enemmän kuin unohteluista, ajatusten harhailusta ja jatkuvasta luovan assosiaation virrasta kärsin adhd:stä ihmissuhteissa. Minun on vaikea ylläpitää ihmissuhteita. En osaa soitella turhan päiten, vaikutan poissaolevalta, unohdan minuutin päästä mitä toinen sanoi, katselen kuunnellessa ties minne, en osaa sopia asioita etukäteen, en muista nimiä (saa niitä mieleen).... Lista on loputon. Mikä pahinta en kykene adhd:n takia hallitsemaan tunteitani kovin hyvin. Tuiskahtelen ja pinna palaa. Iloanikin ilmaisen muiden silmin turhan ylimaallisesti. Harmillisinta on, että en ole alkuunkaan ilkeä. Harvoin ajattelen pahaa. Lepyn yhtä nopeasti kuin "suutunkin". Harva vain näkee asian niin.. Ihmiset näkevät vain pinnan. Itse taas tunnun näkevän muiden tekomaireuden ja sosiaalisen maskin lävitse. Sekin tekee olemisesta hankalaa.
ongelmia minullakin ihmissuhteissa. Perheenjäsenet ovat joskus huomauttaneet, että heilun tai hypistelen jotain jatkuvasti käsissä vaikka kuuntelen muita tai selitän jotain. Yksin ollessakin kädet on levottomat. Katsekontakti on lyhyt, mutta katson usein =) Jos joku aihe ei kiinnosta, ajatukseni laukkaa ihan muissa asioissa ja myötäilen toista automaattisesti... Hetken päästä toinen kysyy, että kuuntelinko ollenkaan. Joskus on noloa myöntää, että ohi taisi mennä. Olen mielestäni silti hyvin ihmisrakas ja kiltti ihminen enkä tarkoita olla epäkohtelias. Olen oikeasti kiinnostunut muiden hyvinvoinnista. Minut vaan usein tulkitaan ihan väärin. Olen myös ujo uusien ihmisten parissa, mikä vaikeuttaa asioita entisestään. Muita "tavallisia" ihmisiä tuntuu "ärsyttävän" iloisuuteni silloin kun olen iloinen ja hyväntuulinen, koska olen sitä silloin vilpittömästi. Elän vaan niin paljon tunteideni varassa, etten voi itselleni mitään.
Hauska havainto tuo muiden ärsyyntyminen ilosta. Itsekin olen aina ihmetellyt, miksi iloisuuteni ja innostukseni - toisinaan suoranainen hurmiotilani - ärsyttää niin paljon. Ehkäpä asia on juuri kuten sanoit. Ns. normi-ihmisten ulosanti on usein pelkkää pintaa, jolloin aito ilo ärsyttää.
Itsekin olen tunneihminen, enkä oikein muuta voi, vaikka olen kovasti yrittänytkin.
Itse olen aikoinaan saanut bipolaaridiagnoosin, juuri "sähläämiseni" ym. takia; aina menossa joka paikkaan, koko ajan aloittamassa uutta ja innostunut uudesta asiasta, ei pysty keskittymään tylsiin asioihin, koko ajan pitää tapahtua, nukkuminen ollut aina vaikeaa. Diagnoosin myötä lääkitys, mikä vain tuntui sotkevan asioita enemmän: Lääke=>sivuvaikutus=>sivuvaikutukseen lääke=>sivuvaikutuksen lääkkeen sivuvaikutus=>sivuvaikutuksen lääkkeen sivuvaikutukseen lääke=>jne... Lopulta niitä oli käytössä päivittäin yli kymmenen. Ja koko ajan aivan pihalla. Lopetin kaikki lääkkeet kolme vuotta sitten ja asiat paremmin.
Silti parisuhteessa ja opinnoissa koko ajan ongelmia, kun mitään ei saa tehtyä loppuun.
Kävin eilen yksityisellä, laittoi lähetteen neuropsykologille, mutta maksaa liikaa, joten jäljelle jää julkinen TH, jonne en edes uskalla enää mennä, kun bipolaaridiagnoosi voimassa. Aikoinaan mainitsin asiasta (ADHD) epäilyksenä, tuli vain kommenttia psykiatrilta, että taasko mania alkamassa, josta seurasi suljetulle osastolle päätyminen. Nykyään yritän vain olla hiljaa omista asioistani, ettei taas käy huonosti. Tilanne on vain kärjistynyt, kun parisuhde kärsii koko ajan kaikista em. asioista, ja kun en aina pysty pitämään lupauksiani, unohdan niitä helposti. Alkaa olemaan lopuilla parisuhde sekä itse. Nykyään vain välttelen ihmisiä.
Koulussa mennyt hyvin, AMK, nyt vain näyttää, että jää taas kesken, niin kuin kaikki aiemmatkin opinnot.
Elämää...
Parehin Outo1, laatu maksaa ja se vasta maksaakin jos sössit opinnot, parisuhteen ja mitä nyt sitten vaarassa onkin. Ota vaikka laina ja mene lähetteen mukaisiin tutkimuksiin, jos se on adekvaatin hoidon takia tarpeen. Yksityiselle kai hoitoa varten on mentävä, aikuis-ADHD ei ole julkisen terveydenhuollon ohjeistuksen mukainen diagnoosi. Ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa asiaan tulee muutos? Tsemppiä.