Ei wincapitalaiset poliisia vihaa

tarvitsemme ainoastaan rehellisiä poliiseja, ei muuta.

suomalainen poliisi ja kunnioitus poliisia kohtaan on selvästi laskenut melkolailla pohjalukemiin. Kuinka alas se vielä meneekään se ei ole näkyvissä. Voi vain arvailla.
Valitettava tosiasia on, että poliisissa palvelevat ainekset ovat osin sellaista rikollisainesta, että he ovat täysin väärässä ammatissa.
Nämä rikolliset ainekset ovat itse työllistäneet poliisi ja syyttäjäkuntaa, tämä on valitettava tosiasia.
Miten tästä aineksesta päästäisiin eroon ja ettei sitä edes pääsisi kasaantumaan ?'
Viimeistään nyt olisi jonkun tehtävä perusteellinen puhdistus tässä ammattikunnassa , mutta kuka ja miten se tehdään siihen on vaikea vastata.
Eihän näin voi eikä saa jatkua hamaan tulevaisuuteen.
Vaikuttaa siltä, että poliisin laillisuusvalvonta on lumetta ja kallista eikä se ole juurikaan johtanut tuloksiin. Valtaosassa poliisirikoksista painetaan unohduksiin tutkitaan ns. pimeeksi ja rikolliset pääsee kuin koira veräjästä. Tämän kaltaisella menettelyllä ei ole ennalta ehkäisevää vaikutusta tähän ammattikuntaan. Mistä löytyy sellainen "pellepeloton" joka tarttuisi härkää sarvista ja laittaisi ko.rikollisen ammattikunnan järjestykseen.
8161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mistähän löytys joku, joka potkis sinua muutaman minuutin nivusiin? Loppuis tuo häiriköinti massapostauksilla.

Äänestä
  • Mielenterveys on ilmeisesti järkkynyt, kun selvis
    koko Wincapita-kusetuksen laajuus!

    Äänestä

  • Että vapaana kirjoitti:

    Mielenterveys on ilmeisesti järkkynyt, kun selvis
    koko Wincapita-kusetuksen laajuus!

    Harjamäen sairaala on ollut suljettu jo vuosia. Nykyään siellä on Siilinjärven yrityskylä Innocum. Oliskohan Utele kiinnostunut laajentamaan toimintaansa sinne?

    Niuvanniemi lähistöllä on kyllä toiminnassa ja voi hyvin, mutta sinne hyväksytään vain erityisen ansiokkaat hullut!

    Äänestä

  • jespers kirjoitti:

    ..Wincapita jäsenyys hoitopaikan saamiseksi Niuvanniemestä?
    Kirjoitustensa puolesta Bonzorit tuntuvat riittävän ansiokkailta!

    Äänestä

  • Hoitoa, hoitoa kirjoitti:

    ..Wincapita jäsenyys hoitopaikan saamiseksi Niuvanniemestä?
    Kirjoitustensa puolesta Bonzorit tuntuvat riittävän ansiokkailta!

    Se että käyttää foliohattua ja puhuu sekavia ei vielä riitä Niuvan veljeskuntaan. Pitää olla muitakin ansioita. Siellä on muuten Suomen suurin kokoelma syyttömiä(ei ole voitu tuomita), jotka viran omais rikolliset ovat laittaneet vastoin tahtoa sisätiloihin ilman avainta. Punajuurtakin syöttävät ihan sumeilematta.

    Äänestä

... olevat opetetaan vihaamaan poliisia ja yleensäkin viranomaisia. EOK:n jäseniä aivopestään ihan kypällä syöttämällä mitä milloinkin hömppää hörhön olessa heikoimillaan. EOK:n sairas hurlum-hei-väki suorastaan yllyttää kansalaistottelemattomuuteen ja mikä ikävintä samalla myös jäsentä luopumaan omista etuuksistaan/oikeusturvastaan.

Ja mitaan ette voi...

Äänestä
  • On järkyttävää seurata muutamien kirjoittelua esim. tällä
    palstalla. Wincapita vei rahojen lisäksi mielenterveyden.

    Äänestä

  • Ei vain rahaa kirjoitti:

    On järkyttävää seurata muutamien kirjoittelua esim. tällä
    palstalla. Wincapita vei rahojen lisäksi mielenterveyden.

    Jees, järjen valo on sammunut jo ajat sitten. Nyt niitetään sitä Suomen lepsun mielenterveyspolitiikan satoa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

rehellisiä kirjoitti:

tarvitsemme ainoastaan rehellisiä poliiseja, ei muuta.

suomalainen poliisi ja kunnioitus poliisia kohtaan on selvästi laskenut melkolailla pohjalukemiin. Kuinka alas se vielä meneekään se ei ole näkyvissä. Voi vain arvailla.
Valitettava tosiasia on, että poliisissa palvelevat ainekset ovat osin sellaista rikollisainesta, että he ovat täysin väärässä ammatissa.
Nämä rikolliset ainekset ovat itse työllistäneet poliisi ja syyttäjäkuntaa, tämä on valitettava tosiasia.
Miten tästä aineksesta päästäisiin eroon ja ettei sitä edes pääsisi kasaantumaan ?'
Viimeistään nyt olisi jonkun tehtävä perusteellinen puhdistus tässä ammattikunnassa , mutta kuka ja miten se tehdään siihen on vaikea vastata.
Eihän näin voi eikä saa jatkua hamaan tulevaisuuteen.
Vaikuttaa siltä, että poliisin laillisuusvalvonta on lumetta ja kallista eikä se ole juurikaan johtanut tuloksiin. Valtaosassa poliisirikoksista painetaan unohduksiin tutkitaan ns. pimeeksi ja rikolliset pääsee kuin koira veräjästä. Tämän kaltaisella menettelyllä ei ole ennalta ehkäisevää vaikutusta tähän ammattikuntaan. Mistä löytyy sellainen "pellepeloton" joka tarttuisi härkää sarvista ja laittaisi ko.rikollisen ammattikunnan järjestykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu