Kyllä vasemmisto koko ajan häiriköi ja kirjoittelee älyttömiä. Vahvisttuu käsitys. Sosialismi (demarit ja kommunistit) on yhteiskunnan tuho, syöpä, ja kirous.
Vasemmiston valheet.
Keskeltä oikeaan
2197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Katsokaapa, millaisella paatoksella kommaritekstejä on kirjoitettu. Keskustalaiset, antakaa kommentteja!
"Ahneuden valtakunta
Meillä Suomessakin vallitsevat arvot, joissa estoton kapitalismi on paljastanut raadollisen puolensa. Röyhkeydellä ja ahneudella ei näytä olevan pidäkkeitä. Suuryhtiöiden johtajien vuosipalkat liikkuvat useissa miljoonissa euroissa eikä niiden nousu noudata minkäänlaisia kansantaloudellisia lainalaisuuksia. Esimerkiksi viime vuonna oli heidän palkkojensa keskimääräinen nousu yli 22 %.
Sama koskee suuryhtiöiden hallituksia. Pieni piiri nimeää toisiaan yhtiöiden hallituksiin ja ehdottaa sulle+mulle -periaatteella mitä mielikuvituksellisimpia korvauksia. Esimerkkinä olkoon UPM-Kymmene, jossa tänä vuonna hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio on n. 160.000 euroa ja rivijäsenten 120.000 euroa. Ja samalla henkilöllä jäsenyyksiä voi olla useita, jopa kymmenenkin. "
Aika paha
Selkkaus: Ylös, ulos, kapina
YLÖS, ULOS, KAPINA
Telkkarin ääressä jumitat
ja kiroat järjestelmää
mutta jos haluut muutosta
niin heitä ensimminen kivi
Ylös, ulos, kapina!
RYNNÄKÖLLÄ JUPPIEN KOTEIHIN
Rynnäköllä juppien koteihin
joukolla läpi heidän ovien
rynnäköllä juppien koteihin
sodassa joka lopettaa kaikki sodat
Rynnäköllä juppien koteihin
alistetut yhdistykää
rynnäköllä juppien koteihin
potkitaan heidät raadoiksi
VEGAANITERRORIA
ekosota alkamassa
vankeja ei oteta!
vegaaniterroria
sabotaasia
ekosota alkaa
nyt
militantit varustautuvat
vankeja ei oteta
ei vankeja ekosodassa
taistelussa Äiti Maan puolesta
Ei sotaa johtajien puolesta
Ei sotaa isänmaan puolesta
Sotaa eläinten vuoksi
Sotaa Äiti Maan vuoksi
PORVARIT JA LYHTYPYLVÄÄT
sekasorto
verta seinillä
riistäjät ruumiina
ruumiit tulessa
uusi aika, totaalinen kaaos
jatkuva vallankumous
nyt
hallitseva luokka tuhotaan
täydellisen kommunismin lopullinen auringonnousu
kaikkien arvojen uudelleenarviointi
uusi aika ja jatkuva vallankumous
SINIVALKOISET DILDOT
Liian paljon vihaatte
kaikkea erilaista ja tuntematonta
liian paljon rakastatte
kotia, uskontoa ja isänmaata
Sinivalkoiset dildot!
Kuinka teiltä voisi viedä
työt ja naiset
ette te kumpaakaan saa
tuuli puhaltaa läpi pään
Sinivalkoiset dildot!
KAIKKIEN MAIDEN TYÖLÄISET
Kenenkään ei koskaan pitäisi tehdä työtä
työ on kaiken kurjuuden lähde maailmassa
työ tekee ihmisestä mitättömän alistujan
työ tekee vapaudesta naurunalaisen
lopetetaan kurjuus
lopetetaan työnteko
Kenenkään ei koskaan pitäisi tehdä työtä
työn vastakohta on leikki
leikki on aina vapaaehtoista
työ on turhaa
työ on murhaa
MAAILMA EI OLE MEIDÄN
Talous - kapitalismi
Politiikka - valtio
Kulttuuri - tiede
Luovuus - taide
Totaalinen negaatio!
Maailma ei ole meidän ennen kuin viimeinen kapitalisti on hirtetty viimeisen taiteilijan suoliin
TÄSTÄ ALKAA VALLANKUMOUS
Valtio vangitsee
media valehtelee
kapitalismi ruokkii köyhyyttä
mutta nyt alkaa riittää
Mellakka!
Sabotaasi!
KYTÄT SAATTE MAISTAA
Kytät tulessa
totaalista kapinaa
barrikadeja polttopulloja
kansanjoukot kadulla
iskemässä takaisin
tuhoa ja mellakkaa
kytät saatte maistaa
omaa lääkettä
Liian kauan kestetty
mielipuolista mielivaltaa
kyttien taholta
aika iskeä takaisin
kytät tuleen
järjestelmä hajalle
kytät saatte maistaa
omaa lääkettä
SOTA ON RAUHAA
Sinä olet särö yleiskaavassa
sinä olet tahra joka on pyyhittävä pois
sinä uskot kaiken mitä sanon
sinä uskot kaiken mitä sanon
Sota on rauhaa
rauha on sotaa
vapaus on orjuutta
orjuus on vapautta
Me emme salli jälkimaailman
puhdistaa muistoasi
me emme salli kuolleiden
nousta meitä vastaan
PROLETARIAATIN DIKTATUURI
Proletariaatin diktatuuri!
Porvaristo tuottaa omat haudankaivajansa
Pääoma on ennen kaikkea yhteiskunnallinen mahti
Sivistys on muuttumista koneen lisäkkeeksi
Porvari näkee vaimossaankin tuotantovälineen!
Proletariaatin diktatuuri!
Kommunistit lakkauttavat yksityisomaisuuden
Kommunistit tekevät lopun isänmaasta ja kansallisuudesta
Kenelläkään ei ole oikeutta riistää ketään toista
Kommunismi poistaa uskonnon ja moraalin
Proletariaatin diktatuuri!
TAPPAKAA VITTU KAIKKI
Tapa puolesta Libyan maan
auta Pekingiä kapitalistisaastat murhaamaan
lentokoneet räjäyttäkää
tappakaa vittu kaikki
Tappakaa, tappakaa vittu kaikki
Gaddafi, me tervehdimme sinua
olemme uskolliset sosialistiset joukkosi
me tapamme kaikki
lyömme kapitalistisiat nyrkeillämme
Tappakaa, tappakaa vittu kaikki
VITUTUSTA JA VALLANKUMOUSTA
Opiskele, ota lainaa
elä velaksi
jota maksat loppuikäsi
joko alkaa riittää
Jos systeemi vituttaa
eikö ois aika vallankumouksen
Työskentele orjana
uhraa terveytes
palkkas viedään veroina
joko alkaa RIITTÄÄ
TUOTA, KULUTA, TOTTELE
Tuota, kuluta, tottele
äänestä, hymyile, vaikene
Tiedä paikkasi järjestelmässä
olet hyväksynyt tämän kaiken
et voi suostumustasi peruuttaa
toisinajatteleville häkki heilahtaa
vastustajilleen systeemi tarjoo vankilaa
KAUNIIT JA ROHKEAT
Joka päivä - Ameriikan saippuaa
Joka päivä - todellisuuden pakoa
Joka päivä - televisiohuumetta
Joka päivä - aivokuolemaa
Kauniit ja rohkeat vetää sua suoleen
LOPUTON TAISTELU
Loputon taistelu:
elää omana itsenään
tukahduttavien lokeroiden varjossa
välttää pakkoidentifioituminen kahlitseviin viiteryhmiin
taistella luokiteltavuuden vaatimusta vastaan