Hei
Ajattelin kysellä, että onko täällä samassa tilanteessa olevia? Meillä avioliitto alkaa olla loppusuoralla, ikävä kyllä. Naimisissa on oltu 15v. Lapsia on 3, nuorinkin jo 11v. Olen aina ajatellut, että ihan sama mitä eteen tulee, yhdessä ollaan ainakin niin kauan kun meillä on alaikäisiä lapsia. Tämän päätöksen tein silloin kun nuorin syntyi. Meillä oli silloin talon rakennus menossa ja mies kertoi, että ei rakennushommissa jaksa, jollei käy joskus katsomassa "tanssityttöjä". Asia satutti tosi pahasti, ja todellakin päätin, että jos meidän arki sujuu suht normaalisti, niin sallittakoon miehelle harraastuksensa, mitäpä se minulle kuuluu. Mukavastihan tuo mies on lasten kanssa aikaa viettänyt ja talokin tuli valmiiksi. Ja ihan hyvä mies on muutenkin, ei väkivaltaa, ei alkoholia. Kuitenkin tuntuu, että meillä aikuisilla on omat jutut, ei mitään yhteistä.
Välillä olen jotenkin tosi väsynyt tähän kaikkeen. Jotenkin tuntuu että tuo mies on lähinnä veli, ei aviomies. Eihän tässä ole mitään järkeä! Tää on täysin kulissiliitto. Ei me kuitenkaan tapella, joskus tietysti, pientä kinaa. Tunteita ei oo. Kannattako tällaista touhua jatkaa, vai oisko ero sittenkin parempi ratkaisu? Lapset kärsii erosta, sen tiedän, mutta itse kadotan itseni tällä menolla.
Ajattelin kysellä, että onko täällä samassa tilanteessa olevia? Meillä avioliitto alkaa olla loppusuoralla, ikävä kyllä. Naimisissa on oltu 15v. Lapsia on 3, nuorinkin jo 11v. Olen aina ajatellut, että ihan sama mitä eteen tulee, yhdessä ollaan ainakin niin kauan kun meillä on alaikäisiä lapsia. Tämän päätöksen tein silloin kun nuorin syntyi. Meillä oli silloin talon rakennus menossa ja mies kertoi, että ei rakennushommissa jaksa, jollei käy joskus katsomassa "tanssityttöjä". Asia satutti tosi pahasti, ja todellakin päätin, että jos meidän arki sujuu suht normaalisti, niin sallittakoon miehelle harraastuksensa, mitäpä se minulle kuuluu. Mukavastihan tuo mies on lasten kanssa aikaa viettänyt ja talokin tuli valmiiksi. Ja ihan hyvä mies on muutenkin, ei väkivaltaa, ei alkoholia. Kuitenkin tuntuu, että meillä aikuisilla on omat jutut, ei mitään yhteistä.
Välillä olen jotenkin tosi väsynyt tähän kaikkeen. Jotenkin tuntuu että tuo mies on lähinnä veli, ei aviomies. Eihän tässä ole mitään järkeä! Tää on täysin kulissiliitto. Ei me kuitenkaan tapella, joskus tietysti, pientä kinaa. Tunteita ei oo. Kannattako tällaista touhua jatkaa, vai oisko ero sittenkin parempi ratkaisu? Lapset kärsii erosta, sen tiedän, mutta itse kadotan itseni tällä menolla.
Vastaukset 12
Vanhimmat
minkälaisen mallin parisuhteesta ja avioliitosta haluat antaa lapsillesi. Haluatko näyttää lapsillesi, että avioliitossa ollaan kuin veli ja sisko vailla tunteita toista kohtaan?
Päätöksen teet tietysti sinä ja miehesi. Vaikka lapset kärsisi erosta, kärsivät he yleensä vielä enemmän väkisin yhdessä pysyvistä vanhemmista. Lapsesi ovat kuitenkin jo isoja ja ymmärtävät sen, jos yhdessä ei enää haluta olla.
Joo, ei saa lasten niskaan kasata tällaista vastuuta. Ei siis lasten vuoksi! Tee se ratkaisu jonka teet itsestäsi lähtien äläkä ota tuollaista marttyyriasennetta "lasten vuoksi". Se on liian iso taakka heille kantaa. Äiti kadottaa itsensä heidän vuokseen. Kerro lapsille. Tuskin yksikään heistä haluaa onnetonta äitiä heidän vuokseen. Jos pysyt yhdessä miehen kanssa, tee se sen vuoksi että tahdot tai että sinulla on uskonnollinen vakaumus mutta älä lasten tähden.
Ihan tuli tippa silmään kun näitä luin. Tottahan se on, että pitäisi ajatella oikeasti itseään. Jotenkin vain pelottaa. Onhan tästä puhuttu mieheni kanssa, varsinkin tämän talven aikana, sillä nyt tuntuu, että en enää jaksa. Mies on jo luvannut talon mulle ja lapsille, tosin pitäisi jotakin tästä maksaa. Siinäpä se seuraava ongelma onkin. Jos talo jää mulle, niin mulla on niin pieni palkka, että lainan lyhennys ei onnistu. Täytyy siis etsiä toinen työ tämän nykyisen lisäksi. Ja se taas tarkoittaa sitä, että lapset joutuisivat olemaan liian paljon keskenään. Talon myynti ei ekana ole ajatuksissa. Tämä on rakennettu perintönä saadulle tontille, ja olisi hienoa, jos tämä voisi siirtyä perintönä myös seuraavalle sukupolvelle, siksi ei myyntiin.
Tämä tilanne vaatii vielä pohdintaa, kuitenkin luulen, että loppu liitossamme on jo näkyvissä. Tietysti olen onnellinen siitä, että lapset ovat saanneet kasvaa hyvässä kodissa molempien vanhempiensa seurassa edes näin kauan.
Jos mahdollista, älkää erotko ennen kuin olette käyneet hakemassa apua! Moni tuntemani ihminen on saanut liiton kuntoon ja ne hukassa olleet tunteetkin ovat löytyneet, kun ulkopuolinen on päässyt hieman sekoittamaan pakkaa. Pyydän sinua siis vakavasti harkitsemaan tätäkin vaihtoehtoa. Tai olisiko ns. asumusero mitään ennen kuin teette lopullisen päätöksen?
Mitä tuota tekstiä luen, niin varmasti miehesi käytös rakennusaikana on sinua närkästyttänyt. Mutta sellaista se on, että yhteiset vuodet tuovat esille puolisossani sellaisia piirteitä, jotka sinua aviopuolisona tympäisevät. Kokemusta on. Mutta mikäli asiat eivät ole aivan hunningolla eikä mitään syvästi vahingoittavaa ole päässyt tapahtumaan, on liian aikaista antaa periksi.
Milloin muuten vietitte viimeksi aikaa aivan kahdestaan?
parisuhteet muuttuvat ajan oloon kumppanuudeksi. Eli alkaa tuntua enemmän veljeltä kuin rakastetulta. Teidän pitää löytää uudelleen se tunne, joka oli kun menitte yhteen ja kaikki oli onnea ja auvoa.
Etsi parisuhdeleirin tietoja netistä. Niitä järjestetään kai eri puolilla suomea. Parisuhde väljähtyy vääjäämättömästi jos sitä ei hoida. Silloin tällöin pitää ottaa kahdenkeskinen viikonloppu jossa olette kaksin, vaikka jossain hotellissa, mökillä tms... lapsille hoitaja siksi aikaa. Parisuhdetta kannattaa vaalia, vähintään niin kauan kun lapset ovat kotona. He kiittävät ja saavat mallin omillekin parisuhteille.
Monet perhe-elämän asiantuntíjat ovat sitä mieltä, että suomessa erotaan liian helposti. Ainakin kolmannes eroista on turha. Jos pariskunta hakisi uutta suuntaa entistä useammin yhä useampi liitto pelastuisi. Usein molemmat ajautuvat huonompaan elämään eron jälkeen ja lapset kärsivät erityisesti, mikä näkyy viivellä mielenterveyshäiriöinä ym huonona käyttäytymisenä. Koulu alkaa mennä huonosti jne... Harkitse tarkkaan sillä vastuu lapsista on suuri ja heidän etunsa tulee mennä kaiken edelle.
miettiä mitä tuntisit, jos saisit ilmoituksen jotta miehesi on vakavasti loukkaantunut? Jos koet ettei se juuri liikauta tunteitasi sinulla ei sitten ole tunteita miestäsi kohtaan.
Aika monella arjen pyöritys uuvuttaa ja unohtaa mitä toinen oikeasti merkitsee. Tosi monet ovat löytäneet toisensa jos haluavat. Keinoja on jos on haluja muuttua.
http://katajary.fi/pariskunnille/kurssit/solmuja-parisuhteessa
Ei hyvää miestä kannata hukata. Tuntuu, kuin olisit itse hukassa itsesi suhteen ja etsit vikaa parisuhteesta, ja että suhteen pitäisi tehdä sinut onnelliseksi.
Nyt ei kuitenkaan ole tarkoitus syyllistä sinua millään tavalla!
Kokemuksesta tiedän, että kaikki lähtee itsestä, myös parisuhteessa viihtyminen. Rakkaus ei koskaan kuole toista kohtaan, toinen vain heijastaa meidän rakkauttamme itseäämme ja elämää kohtaan. Eli oma rakkautesi itseäsi kohtaan on ilmeisesti heikentynyt. Monen lapsen äitinä olet varmasti uhrannut omaa hyvinvointiasi ja rakkautta itseäsi kohtaan (siis ihan pakostakin..) lasten hyvinvoinnin ja tarpeiden mukaan.
Nyt nuorimmaisesi on jo niin iso, että aikaa varmasti löytyisi itsellesikin. Itsensä kehittäminen, hemmotteleminen ja kaikenlainen hyvinvoinnin ja elämän tasapainon edistäminen on varmastikin nyt sinulle (lapsillesi ja miehellesikin) hyväksi. Tämä netti on mahtava paikka lukea mielen tasapainoon tähtääviä juttuja ja löytää hemmottelupaikkoja ja tuotteita itsensä hoitamiseen.
Miehesi on nyt arvokas indikaattori, millä tarkkailet elämäsi tilaa. Huomaat kyllä, koska itseesi panostaminen on tuottanut hedelmää. Tuntemalla rakkautta ja myötätuntoa itseään kohtaan voi tuntea samaa toisia kohtaan.
En näe suhteesi tilaa minkään loppuna vaan uuden alkuna.
kannattaa panostaa. Tietysti pitää etsiä keinoja omaan jaksamiseen myös. Kiva uusi harrastus ?
Teilläkin lapset todella tienhaara-iässä. Eräs tuntemani sosiaalityöntekijä paljasti viime vuonna, että suurin ryhmä sijoituslapsista on n 14-15v ja suurin osa heistä avioerokodista. Useinkaan ei ole alkoholia ym mukana mutta nuori alkaa oireilemaan vanhempien erottua, koulussa tulee pahoja vaikeuksia,häiriköintiä, poissaoloja...
Hiljattain saamani tieto myös uutisoitiin. Yhä useimmin murrosikäinen joutuu huostaanottoon. Eikä johdu siitä että etteikö kotona olisi huoltaja ja hän kunnossa, mutta vanhempi ei saa lastaan ruotuun. Tätäkö halutaan, että avioeron laskun maksavat lapsemme?
Kyllästyminen, arki puuduttaa hyvänkin liiton. Etsikää yhdessä uusi alku. Kiitätte siitä vielä itseänne.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/01/1040352
ja ydinperhe on aina ollut yhteiskunnan peruspilari. Siksi siihen pitää panostaa ja toimia siten, että perhe pysyy koossa. Myös lapset saavat ydinperheestä omalle tulevalle parisuhteelleen mallin.
Kun erotaan paljon, se siirtyy mallina myös lapsille ja heidän parisuhteisiinsa. Lue, lukekaa uusperheiden palstaa niin huomaa, ettei se onni tule siinä seuraavassa eikä sitäkään seuraavassa liitossa.
Käy useimmin niin,. että lähtee karhua pakoon niin susi tulee vastaan.
Entä muut suhteet, jotka ovat olleet nykyisessä. Pakka menee uusiksi. Monet ystävyys ym suhteet loppuvat. Mummot ja papat ovat ihmeissään kun eivät muista enää kuka on kenenkin isä ja äiti? Se seuraa uusista perheistä joihin hypätään kuin ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolen. Onhan se jonkin aikaa, mutta arki tulee aina ja huuma haihtuu. Onni tulee pienistä asioista ja sen huomaa vasta kun isompi tragedia on totta. Osaa sitten arvostaa sitä tavallista ja tuttua puolisoa.
Arki tulee ja huuma haihtuu, mutta se on vain sen merkki, että elämässä tarvitaan uutta suuntaa. Arjesta voi tehdä huumavaa vielä 20 tai 40 aviovuoden jälkeenkin.
Kun muistaa, että toista ei voi muuttaa, vain itsensä, niin ei siinä aina sen kummempaa tarvita suhteen pelastamiseksi. Parisuhde on omaa ja toisen kasvua varten olemassa. Kun tulee vaikeaa, on aika kasvaa..
oikein haluat?
Sinulla on lapset ja mies, joka ei käytä alkoholia, ei ole väkivaltainen, on rakentanut teille talon. Ette edes riitele. Asiasi ovat paremmin kuin useimmilla muilla.
Totta kai avioliiton alkuhuuma haihtuu ja arki alkaa. Silloin on muiden asioiden vuoro.
Hanki itsellesi tarpeeksi tekemistä, niin viihdyt paremmin omassa elämässäsi.
jopa arvasi, että joku vetää ne "hyväksytyt" perusteet eroon mitkä jokainen tietääkin. Ei varmaan kukaan kehotakaan katsomaan että yritä, yritä jos toinen on pahasti mieleltään sairas, alkoholisti, väkivaltainen jopa rikollinen...Täh? Aina tulee heitä, sinunkaltaisia jotka muistuttavat itsestään selvyyksistä. Onko sinulla jotain vikaa, kun et malttanut olla aukomatta päätäsi? Minä olen nähnyt ja kuullut ammattini puolesta ihmiskohtaloita laidasta laitaan. Valitettavasti ihminen ei opi. Ei useinkaan. Pitää olla minä, minä, minä. Naiivimpaa ja pliisumpaa perustelua en ole kuullut, kuin että toisesta on tullut veli/sisar? Yleensä siinä vaiheessa on jo maistettu sitä "vierasta" ja se tuo ne sisaruustunteet pintaan...