Olen tätä kummastellut. Sanotaan että me oinaat ollaan liian tulisia kaloille...Mutta miten tämä yksi kalat mies väittää rakastavansa minua, jopa niin paljon että alttarille veisi? Itse olen ollut julmakin...töykeä ja röyhkeä, sillä olen yrittänyt herätellä kalaa unelmistaan, jotta hän näkisi asioiden oikean laidan. Ja yhä hän on ollu kiltti minulle ja sanoo kaipaavansa yms.. Kalat tietää jopa enemmän minusta kuin minä hänestä. Mitä minä teen? Itsellä on pienen pienet tunteet mukana, mutta en voi valloittaa niitä henkilökohtaisista syistä. Kaloistahan sanotaan sekin että eivät jaksa haaskata aikaa eli menevät mielummin virran mukana kuin se että olisi mukana haasteita. (minä olen todella iso haaste). Mik'ä mättää tässä kalassa? Mikä minussa muka kiehtoo? Oinaat kun ovat aika temperamenttisia ja vaikeita kumppaneita muutenkin...Kamalinta on että te kalat olette kylläkin todella ihania, ainakin ne kalat joihin itse olen tutustunut, niin kaikki ovat ihania olleet...joten auttakaas nyt kalat...mikäs mättää tässä?? Ja mistä tietää että kalat luovuttaa ja jatkaa elämää eteen päin??
Vastaukset 7
- Kasvua.
Kun sinä et voi laittaa tunteitasi suhteeseen, miksi olet siinä? Huono Merkuriuksen aspekti yhteiskartalla tekee suhteesta myrkkyä, on lähdettävä muualle. Neptunus luonnollisesti tietää sinusta melkeinpä kaiken. LP.
- Heartbreaker Aries
En itsekkään ymmärrä miten olen tähän joutunut...Kalat kun itse otti minuun yhteyttä...
Harmillista kyllä...tämä tuntuu olevan pahinta myrkkyä minulle...tässä kun menee itsekkin ihan sekaisin...jotenkin inhoan tällaisia ihmis-suhde koukeroita...Ei kalat tiedä kuitenkaan ihan kaikkea...ja minä haluaisin pysyä kuitenkin ystävänä...en tiedä sitä että haluaako kalat olla ystäväni...vaiko haluaisiko hän enemmän...Onko kaloissa myös pelimiehen vikaa??
Vai onko minussa sellaisia piirteitä että kalat väistämättä törmäsi minuun?? Ja ei pääse irti ennen kuin on saannut selvitettyä minun sekä oman päänsä?? - paista se kala!
Heartbreaker Aries kirjoitti:
En itsekkään ymmärrä miten olen tähän joutunut...Kalat kun itse otti minuun yhteyttä...
Harmillista kyllä...tämä tuntuu olevan pahinta myrkkyä minulle...tässä kun menee itsekkin ihan sekaisin...jotenkin inhoan tällaisia ihmis-suhde koukeroita...Ei kalat tiedä kuitenkaan ihan kaikkea...ja minä haluaisin pysyä kuitenkin ystävänä...en tiedä sitä että haluaako kalat olla ystäväni...vaiko haluaisiko hän enemmän...Onko kaloissa myös pelimiehen vikaa??
Vai onko minussa sellaisia piirteitä että kalat väistämättä törmäsi minuun?? Ja ei pääse irti ennen kuin on saannut selvitettyä minun sekä oman päänsä??Unohda se kalat mies, se kuitenkin on kaikkien kanssa. Sä oot vaan yks jyvä muiden jyvien joukossa. Kalat kun lirkuttelee kuitenkin muitakin naisia! Luulekto todellakin olevasi ainoa?
- villisilli
Heartbreaker Aries kirjoitti:
En itsekkään ymmärrä miten olen tähän joutunut...Kalat kun itse otti minuun yhteyttä...
Harmillista kyllä...tämä tuntuu olevan pahinta myrkkyä minulle...tässä kun menee itsekkin ihan sekaisin...jotenkin inhoan tällaisia ihmis-suhde koukeroita...Ei kalat tiedä kuitenkaan ihan kaikkea...ja minä haluaisin pysyä kuitenkin ystävänä...en tiedä sitä että haluaako kalat olla ystäväni...vaiko haluaisiko hän enemmän...Onko kaloissa myös pelimiehen vikaa??
Vai onko minussa sellaisia piirteitä että kalat väistämättä törmäsi minuun?? Ja ei pääse irti ennen kuin on saannut selvitettyä minun sekä oman päänsä??vähän kalojen sielunsyvyyksiä. Kaloilla, sekä mies että nais on pakkomielteitä suhteissaan, usein! Ja kalat ei ole helpoin mahdollinen merkki oinaalle, ei mahdoton, mutta haastava. Jos sulla ei ole todellisia tunteita niin lopeta asia kerralla, kalat ei kestä keskeneräisiä asioita tunne-elämässään joka on muutenkin häilyvä ja epäjohdnmukainen. Kalat tarvitsee kumppanin jolla pitää olla enkelin kärsivällisyys ja sarvikuonon nahka, et ilmeisesti vielä ole päässyt näkemään kalatmiehen suuttumista? Varoitan, siinä jääpi oinaat kakkoseksi, suuttuu harvoin mutta suuttuessaan on paha. Kalan tunteista ei pääse eroon ennenkuin kalat on itse käsitellyt ne omassa sielussaan jollain sopivalla tavalla, mutta miehestä pääset eroon sanomalla suoraan asian laidan. Kalat arvostaa sitä vaikka ei itse aina tunneasioistaan kovin suoraan puhukkaan. Kaloissa on pelimiehen ja naisen vikaa kyllä, ei mikään varma saalis, voi hyvinkin vilkuilla muuallekkin, ystäväksi kalasta ei välttämättä rakkauden jälkeen ole, ellei sitten ole nousumerkiltään joku maamerkki, itse nousevana leijonana ja kuu härässä olen niin julmetun itsepäinen rakkausasioissa ettei kukaan, nyt itse rakastunut kauriseen jolla nouseva neitsyt ja kuukin vielä kauriissa, tosi pelottava yhdistelmä järkeä ja tunnollisuultta, saattaisi tasapainottaa mun epäjohdonmukaisuutta, ellen tekisi sitä hulluksi ennenkuin ehtii nähdä mun ihanat puolet. Niitä meillä kaloilla on runsaasti...
- fishutar 33
villisilli kirjoitti:
vähän kalojen sielunsyvyyksiä. Kaloilla, sekä mies että nais on pakkomielteitä suhteissaan, usein! Ja kalat ei ole helpoin mahdollinen merkki oinaalle, ei mahdoton, mutta haastava. Jos sulla ei ole todellisia tunteita niin lopeta asia kerralla, kalat ei kestä keskeneräisiä asioita tunne-elämässään joka on muutenkin häilyvä ja epäjohdnmukainen. Kalat tarvitsee kumppanin jolla pitää olla enkelin kärsivällisyys ja sarvikuonon nahka, et ilmeisesti vielä ole päässyt näkemään kalatmiehen suuttumista? Varoitan, siinä jääpi oinaat kakkoseksi, suuttuu harvoin mutta suuttuessaan on paha. Kalan tunteista ei pääse eroon ennenkuin kalat on itse käsitellyt ne omassa sielussaan jollain sopivalla tavalla, mutta miehestä pääset eroon sanomalla suoraan asian laidan. Kalat arvostaa sitä vaikka ei itse aina tunneasioistaan kovin suoraan puhukkaan. Kaloissa on pelimiehen ja naisen vikaa kyllä, ei mikään varma saalis, voi hyvinkin vilkuilla muuallekkin, ystäväksi kalasta ei välttämättä rakkauden jälkeen ole, ellei sitten ole nousumerkiltään joku maamerkki, itse nousevana leijonana ja kuu härässä olen niin julmetun itsepäinen rakkausasioissa ettei kukaan, nyt itse rakastunut kauriseen jolla nouseva neitsyt ja kuukin vielä kauriissa, tosi pelottava yhdistelmä järkeä ja tunnollisuultta, saattaisi tasapainottaa mun epäjohdonmukaisuutta, ellen tekisi sitä hulluksi ennenkuin ehtii nähdä mun ihanat puolet. Niitä meillä kaloilla on runsaasti...
hemmetti totta mitä nyt äsken puhuit kaloista ai ai kun osuu niin hyvin kaloihin tää sun juttu... kun itsekin olen kalat ja tunnustan myös että olemme sellasia kuin kuvailit just... kalatmiehellä on ainakin monta rautaa yhtä-aika tullessa se on totta eikä kukaan voi väitää muuta, turhaan puolustella....
- sillikala
paista se kala! kirjoitti:
Unohda se kalat mies, se kuitenkin on kaikkien kanssa. Sä oot vaan yks jyvä muiden jyvien joukossa. Kalat kun lirkuttelee kuitenkin muitakin naisia! Luulekto todellakin olevasi ainoa?
Kalat mies on kuule petollinen, monta naista yhtäaikaa.Kalat rakastaa kaikkia jotka vastaan tulee.
Kerron tämän kuule kokemuksen perusteella, olen naimisissa kalat miehen kanssa.
Aina uusi nainen kiikarissa, valehtelija, kieron pelimiehen vikaa on paljon.Kalat elää koko ajan poikamies-
elämää.Ei hoida asioitaan, viihtyy myös miesporukan kanssa munasillaan.
Elää ainaisessa haavemaailmassa, tarvitsee todella vahvan puolison, että kestää sen lirkuttelun naisten kanssa. Lisään tähän että tunnen myös kunnollisiakin kala miehiä.
Jos et muita halua kokeile varauksella, petyt kumminkin.Että tällainen kalamies mulla on, elämä on mennyt
pilalle kun en uskonut silloin muitten neuvoja. - Heartbreaker Aries
villisilli kirjoitti:
vähän kalojen sielunsyvyyksiä. Kaloilla, sekä mies että nais on pakkomielteitä suhteissaan, usein! Ja kalat ei ole helpoin mahdollinen merkki oinaalle, ei mahdoton, mutta haastava. Jos sulla ei ole todellisia tunteita niin lopeta asia kerralla, kalat ei kestä keskeneräisiä asioita tunne-elämässään joka on muutenkin häilyvä ja epäjohdnmukainen. Kalat tarvitsee kumppanin jolla pitää olla enkelin kärsivällisyys ja sarvikuonon nahka, et ilmeisesti vielä ole päässyt näkemään kalatmiehen suuttumista? Varoitan, siinä jääpi oinaat kakkoseksi, suuttuu harvoin mutta suuttuessaan on paha. Kalan tunteista ei pääse eroon ennenkuin kalat on itse käsitellyt ne omassa sielussaan jollain sopivalla tavalla, mutta miehestä pääset eroon sanomalla suoraan asian laidan. Kalat arvostaa sitä vaikka ei itse aina tunneasioistaan kovin suoraan puhukkaan. Kaloissa on pelimiehen ja naisen vikaa kyllä, ei mikään varma saalis, voi hyvinkin vilkuilla muuallekkin, ystäväksi kalasta ei välttämättä rakkauden jälkeen ole, ellei sitten ole nousumerkiltään joku maamerkki, itse nousevana leijonana ja kuu härässä olen niin julmetun itsepäinen rakkausasioissa ettei kukaan, nyt itse rakastunut kauriseen jolla nouseva neitsyt ja kuukin vielä kauriissa, tosi pelottava yhdistelmä järkeä ja tunnollisuultta, saattaisi tasapainottaa mun epäjohdonmukaisuutta, ellen tekisi sitä hulluksi ennenkuin ehtii nähdä mun ihanat puolet. Niitä meillä kaloilla on runsaasti...
Haluan kiittää kaikkia jotka ovat valaisseet minua kalojen syöväreihin. Ja sain silmäni auki ja tulin siihen tulokseen että tämä kalat on varmasti pelimies. Ja perempi on varmasti se että sanon hyvästit hänelle. Ja voin jatkaa normaalisti omaa ihanaa elämää jonka kalat meinasi sekoittaa synkillä ajatuksillani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400