suomalainen maito on 17.4% kalliimpaa kuin ruotsalainen?
Onko Ruotsissa korkeammat tukiaiset, vai onko laadussa eroa.
Itse säästän vuodessa viiden kossupullon hinnan juomalla ruotsalaista maitoa.
Onko Ruotsissa korkeammat tukiaiset, vai onko laadussa eroa.
Itse säästän vuodessa viiden kossupullon hinnan juomalla ruotsalaista maitoa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Suomessa kaikki elintarvikkeet maksavat enemmän kuin vastaavissa maissa muualla. Itse en enää lainkaan osta kotimaisia elintarvikkeita ja asioinkin saksalaisen ketjun liikkeissä. Kotimaisten ryöstö pitää saada loppumaan.
hinnatkin laskevat, tosin ruoka ei meillä tälläkään hetkellä ole sen kalliimpaa kuin muuallakaan.
Johtajien ja isäntien saamia vastikkeettomia rahansiirtoja on syytä merkittävästi alentaa. Vasta sitten elintarvikkeiden voidaan olettaa laskevan länsimaiselle tasolle.
Lidlissä on myynnissä paljon suomalaisiakin elintarvikkeita.
Lidl on tosiaan joutunut ottamaan valikoimaansa enenevästi suomalaisia elintarvikkeita. Monet suomalaiset ovat sekakäyttäjiä, eivätkä tyydyty pelkästään ulkolaisesta tarjonnasta. Hidas suomalainen perusihminen muuttuu sukupolvien, ei kuukausien kuluessa.
Lidl on joutunut antamaan muutenkin periksi suomalaiselle kovaotsaisuudelle. Palautuspullonkierrätys on nykyään tahdistettu muiden liikkeiden kierrätyksen kanssa ja luottokorttikin kelpaa nykyisin maksuvälineeksi.
Elintarvikkeen hinta on kuitenkin se ratkaiseva tekijä, minkä kuluttajien soisi pitävän kirkkaana mielessään.
elintarvikkeiden hinta laskisi edelleen, "rahansiirroilla" pidetään hinnat alhaisina.
on ollut vapaata sukupolven ajan ja yhä Suomalainen haluaa Suomalaisia laatutuotteita, sanoisinko oppinut hyvään, siitä on vaikea luopua.
Jos vain suomalainen ruoka olisi "puhdasta" ja "laadukasta", muualla kait kuoltaisiin epidemioihin? "Suomalainen puhdas ruoka on petoksellinen myytti, joka vielä menee läpi.
Suomessa valmistettuja kuivakakkuja ja leipäjuustoakin!
Hyllyt pullollaan sakujen tuotteita säilytysaineineen.
Suomalainen on oppinut tuohon omanlaiseensa "laatuun" viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Vielä 80-luvulla Suomessa oli runsaasti pienempiä elintarviketuottajia ja kilpailua. Kilpailu piti laadun korkeana. Teollisuuden ja kaupan keskittymisen myötä kilpailun kadotessa, ei laadustakaan ole ollut enää niin väliä. Suomalainen vaan on totutettu luulemaan, että teurasjätteistä tehdyt "makkarat", joissa on viljaa ja kemikaaleja enemmän kuin lihaa, muovipussissaan kuukausikaupalla säilyvät "leivät", värillisessä kemikaalilejussa uivat "lihat", kivikovat ja raa'at "tomaatit" ovat jonkinlainen laadun mittapuu. Eivät nuo suomalaisen teollisuuden "laadukkaat" herkut kelpaisi edes koiranruoaksi Suomen ulkopuolella, ei edes Ruotsissa saati sitten Keski-Euroopassa, missä on ruoalta totuttu vuosisatojen aikana odottamaan paljon muutakin kuin pakkaukseen liimattua joutsentarraa.
Suomalaiset ovat tosi yksinkertaista porukkaa, jos heikosta laadusta maksetaan iloisesti premium-laatuisen tuotteen hinta, kunhan vaan on kotimaassa tehty ja vielä luullaan, että se on parasta mitä tältä planeetalta lóytyy. Lidlistä voivat sitten ne suomalaiset, jotka ovat matkoillaan tai muutama vuosikymmen sitten vielä Suomessakin kunnollisiin elintarvikevalmisteisiin tottuneet, ostaa makunsa mukaisia ja eurooppalaisten laatustandardien mukaan valmistettuja tuotteita. Hauskinta asiassa on yleensä se, että Lidlin hyllyssä vierellä oleva kotimainen vaihtoehto on yleensä tuontitavaraa heikompi laadultaan, mutta kalliimpi hinnaltaan.
huippulaatuista kotimaista elintarviketta maksamatta siitä senttiäkään lisähintaa ja vertaat sitä johonkin tuonti moskaan, tuoreessa muistissa on vielä tuonti pakastemarjat laajoine epidemioineen ja Tanskalainen salmonella liha joka onneksi saatiin pysäytettyä rajalle. Parit lainaukset EU:n virallisilta sivuilta:
"18) Lyijyn imeytyminen voi aiheuttaa vakavan kansanterveydellisen riskin. Lyijy voi aiheuttaa lasten aistien kehityksen ja älyllisen suorituskyvyn heikentymistä sekä aikuisten kohonneen verenpaineen sekä sydän- ja verisuonitautien lisääntymistä. Viimeisen vuosikymmenen aikana elintarvikkeiden lyijypitoisuudet laskivat merkittävästi; tämä johtui siitä, että tietoisuus lyijyn aiheuttamasta terveysongelmasta lisääntyi, lyijypäästöjä pyrittiin vähentämään päästöjen lähteisiin liittyvillä toimilla ja kemiallisen analyysin laadunvarmistusta parannettiin. Elintarvikealan tiedekomitea totesi 19 päivänä kesäkuuta 1992 antamassaan lausunnossa, että elintarvikkeissa olevan lyijyn keskimääräinen taso ei ole hälyttävä, mutta että seuraavaksi olisi toteutettava pitkän aikavälin toimia tavoitteena elintarvikkeiden keskimääräisen lyijytason laskeminen edelleen. Tämän vuoksi enimmäismäärien olisi oltava niin alhaiset kuin se on kohtuudella mahdollista.
(19) Kadmium voi kerääntyä ihmisen elimistöön ja aiheuttaa munuaisten toimintahäiriöitä, luustovaurioita ja lisääntymiskyvyn heikkenemistä. Ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että kadmium aiheuttaa syöpää ihmiselle. Elintarvikealan tiedekomitea suositteli 2 päivänä kesäkuuta 1995 antamassaan lausunnossa, että kadmiumille altistumista ravinnon kautta tulisi pyrkiä vähentämään entistä voimakkaammin, koska elintarvikkeet ovat kadmiumin merkittävin lähde. Tämän vuoksi enimmäismäärät olisi vahvistettava niin alhaisiksi kuin se on kohtuudella mahdollista."
Eikö olekin hienosti tuo viimeninen lause muokattu? Pitoisuusrajat vedetään siihen, mihin Keski-Euroopassa päästään. Suomessa ei ole mitään ongelmia niiden kanssa!
Kylän S-marketissa 1litra suomalaista kevyt maitoa maksaa 0.92e ja vastaava vastaava ruotsalais purkki 0.76e.
Halvempi tulee ostettua.
On aika huvittavaa tuollainen lapsenuskoinen todistelu suomalaisen tuotannon paremmuudesta. Katselepa vaikka WHO:n tilastoja ihmisten terveydestä ja elinikäodotuksista ja ihan viime vuosilta eikä jostain parin vuosikymmenen takaa. Terveystilastoissa ovat sellaiset maat kuin Saksa tai Ranska selvästi Suomea paremmilla sijoilla jatkuvasti. Miten kummassa se on selitettävissä, jos kerran Suomessa on niin kauhean puhdasta ja terveellistä ruokaa verrattuna muuhun Eurooppaan? Ei nyt vaan mene propagandasi läpi. Sorry.
Suomalainen työ on kallista ja SAK:n tullimuuri pitää siitä huolen ettei hinnat laske.
poimittu kirjoitus....
Sirkkovirus ja APP saastuttanut suomalaisen
Kirjoittanut: sikakannan 100%sti! 14.2.2009 klo 09.18
Jos jouluna söit suomalaista kinkkua, niin tarkkaile vointiasi ja käykää lääkärillä! Tämä ongelma on ollut tiedossa jo 90-luvulta, mutta MTK ja Keskustan toimesta salattu kuluttajilta.
Tälläisen tukemiseen meidän veroeurot menee (€ 400,- per nuppi, per vuosi!);
Porsaiden APP-tilanne kestämätön
13.2.2009
Nyt on niin, että tilanne tämän taudin osalta alkaa olla kestämätön. Porsaiden laatu senkun laskee, koska niiden tautitilanne pahenee. Silti asiaa ei oteta millään tavoin huomioon esimerkiksi porsaan hinnoittelussa.
Meillä Suomessa on APP, joka on seurannaisvaikutus sirkkoviruksesta, tai se voi esiintyä myös itsenäisenä tautina. 1990-luvun jälkeen tästä taudista ja sen seurauksista on tullut kasvattajille kohtuuton ansioiden menetys.
Tällä hetkellä tappiot ovat jo suuremmat kuin aikoinaan porsasyskän aiheuttamat tappiot.
Mitä toimenpiteitä eri instanssit, kuten teurastamot ja Sikava aikovat tämän poistamiseksi tehdä?
Evira on verorahoilla ylläpidettävä laitos. Tuntuukin käsittämättömältä, miksi 90-luvun laboratoriopalvelu purettiin, vaikka asian vakavuus oli hyvin tiedossa. Onneksi näin ei ole menetelty esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa.
Seuraus on joka tapauksessa ollut, että suomalainen emakkoaines on lähes 100-prosenttisesti saastunut. Miten Evira kantaa tämän vastuun? Mitkä ovat Eviran ajatukset sirkkoviruksen ja APP-tutkimuksen kehittämiseksi?
Siankasvattaja
maajussien elättämiseen menevät raha. Palkansaajalle jää vaan pieni osuus palkasta. Lasketaan tukia ja sitten voidaan palkkoja pienentää. Yksi vaihtoehto on lopettaa maailman kallein viljelyharrastus täällä ja ostaa edullisimpia elintarvikkeita muualta, silloin palkkojakin voitaisiin laskea.
jossa mm.. kaikki oma koetaan huonoksi siinä Suomalaisten elinikää lyhentävät syyt, puhdas ja terveellinen kotimainen jatkaa elinikää.
on levinnyt kaikkialle missä on tehotuotantoa eikä siihen ole hoitoa, esiintyy myös muunnoksi joita meillä ei ole toistaiseksi löydetty, sirkovirus ei meillä ole toistaiseksi ongelma.
sen vielä saat mutta tuontivihanneksiin älä koske kuin pitkällä kepillä.
Täällä on se halvin alkutuotanto mutta kallein työn hinta, turinasi ei oikein täsmää:)
Pitäisikö työnhinta ensin kilpailuttaa ja poistaa SAK:n tullimuuri? Jospa se siitä alkaisi luonnistua.
Ulkolaisessa salmonellalihassa ja hyönteisillä täydennetyissä tuontivihanneksissa on ylivoimaisesti pisin kaari ulostettaessa. Takuuvarmasti saat myös pisimmät sairaslomat syömällä laadukasta Mozarellaa tai Tanskan kinkkua, unohtamatta tietysti belgialaisia hyönteisvihanneksia. Puolalaiset tuotteet ovat oma lukunsa, muista kuumentaa maitorahka ennen lusikoimista, muuten vatsa tyhjentyy kerta pierasulla.
Jos haluat body's trimmin, niin käytä brasilialaista lihaa, se sisältää kaiken tarvitsemasi hormoonit ja antibiootit ilman erillisiä purkkimössöjä.
Mikäli pidät keitetystä maidosta, turvaudu tällöin helpoimpaan ratkaisuun ja osta virolaista pastöroityä maitoa, se on käyttövalmista suoraan purkista.
vaikka pellot kasvaa horsmaa.Ainakin naapurilla.Moneen vuoteen tehnyt muuta kuin tukiaisia nostanut.
Oletko rentun ruusu (horsma) niin hyvissä väleissä naapurisi kanssa, että hän on avautunut näyttämään salaiset tukikansiot?
Maito ja muut kotimaiset tuotteet ovat siksi kalliimpia, kun kepulaisille kansanedustajille jaetaan isoimmat tukiaiset. Viimeisimmän Iltalehden mukaan kepulikansanedustajat saavat jopa yli sata tuhatta euroa tukiaisia per naama, vaikka palkka on jo muutenkin aivan liian iso. Luulisi siitä palkasta riittävän rahaa harrastuksen pyörittämiseen. Lisää pitää kuitenkin pummata ja hyvin näyttää pummaaminen tuottavan tulosta. Siitä kepuhallitus pitää huolen: omia ei jätetä ilman ylimääräistä rahaa.
Kotimaisessa maidossa on epämiellyttävä tuoksu ja maku on vähän kyseenalainen. Ruotsalaisessa maidossa on raikas tuoksu ja erinomainen maku. Sama ilmiö on muuten makkaroissa, puolalainen, espanjalainen tai saksalainen makkara ylittää kaikki suomalaisten tekeleet, miksi suomessa makkaraan ei laiteta lihaa?
Onneksi kilpailun edessä Kesko ja S-ryhmä on taipunut, molemmissa alkaa olla saatavana edullisia ja herkullisia ulkomaalaisia elintarvikkeita.
ovat kuluttajatkin huomanneet tuontimaito jää hyllyihin, ulkolaista lihaa en suostu syömään ennekuin hullun lehmän taudista tulee selvyys, vihanneksista puhumattakaan niiden maahantuonti pitäisi kieltää lailla.
Vaurastumiseen tarvitaan miehiä, ei kroonisesti köyhyydessä eläviä miehen puolikkaita, jonka ainoa säästämisen tavoite ja lohtu on kossupullo.
Juomarilla on juomarin tavat, juomalla enemmän ruotsalaista maitoa voit nostaa samalla kossun kulutusta bonusetusi verran, jolloin yksi tyytyväisyyden taso yksinkertaisen kroonikon elämässä on saavutettu.
Tosiasia kuitenkin on ettei ryyppäämällä rikastu, joka monen kohdalla selittää teltta-asumisen syyt.