Onkohan kenelläkään samanlaisia tuntemuksia kun minulla?
Olen 20v nainen suhteita ei ole takana kun pari ja kummassakin suhtessa olen pettänyt koska en pysty päästämään toista lähelle. Loukkaan toista että tämä jättää loppujenlopuksi ja olen taas "turvassa" yksin.
En ole kasvanut normaalissa perheessä vaan lapsuuteni on ollut vaikea enkä ole omien vanhempieni luona asunut. Kaikki ne lapsuuden kokemukset estävät minua luottamasta kehenkään tai tarvitsemaan ketään. Haluaisin mutten pysty.
Tutustuin joku aika sitten ihanaan mieheen joka on oikeastaan kaikkea mitä olen aina halunnut. Mutta se jäi ystävyyden tasolle koska tiesin että jos menen harrastamaan seksiä hänen kanssaan suoraa tutustuttuani häneen luultavastikkin se jää vaan yhden illan panoksi omalta puoleltani. Annoin itseni kiintyä häneen enkä enää pystynytkään mihinkään vakavampaan koska se olisi vaatinut niin paljon tunteita
enkä halua sellaiseen tilanteeseen missä minua pystyy satuttamaan.
Pitäisikö vaan sanoa tälle ihmiselle ettei meistä koskaan tule mtn ja antaa hänen mennä vaikka kuinka tekisi pahaa. En kuitenkaan halua toimia hänen kanssaan samoin kun edellisten että tein typeriä asioita ja he lähtivät itse.
Kaikki sanovat että kyllä se sitten onnistuu kun se oikea löytyy ja että kyllä se ajan kanssa jne.. Nyt on mennyt 19v kun en ole ihmisiä lähelleni päästänyt kuinkakohan paljon aikaa siihen vielä tarvitaan?? se ei muutu ajan kanssa. Olen miettinyt että pitäisikö vaan pakottaa itseni harrastamaan seksiä tämän ihmisen kanssa vaikka se kuinka pelottaa. Muuttaako se kuitenkaan minua? Mitä jos se vaan vaikeuttaa tilannettani?En ole ikinä maannut kenenkään sellaisen kanssa kehen minulla olisi ollut mitään tunteita saati sitten selvinpäin..
Itselleni tämä on todella vaikea ja häiritsevä tilanne kun en pysty luottamaan kehenkään ja päästää jotain ihmistä elämääni täydellisesti.
Olenkohan ainut vai onko muitakin?
Olen 20v nainen suhteita ei ole takana kun pari ja kummassakin suhtessa olen pettänyt koska en pysty päästämään toista lähelle. Loukkaan toista että tämä jättää loppujenlopuksi ja olen taas "turvassa" yksin.
En ole kasvanut normaalissa perheessä vaan lapsuuteni on ollut vaikea enkä ole omien vanhempieni luona asunut. Kaikki ne lapsuuden kokemukset estävät minua luottamasta kehenkään tai tarvitsemaan ketään. Haluaisin mutten pysty.
Tutustuin joku aika sitten ihanaan mieheen joka on oikeastaan kaikkea mitä olen aina halunnut. Mutta se jäi ystävyyden tasolle koska tiesin että jos menen harrastamaan seksiä hänen kanssaan suoraa tutustuttuani häneen luultavastikkin se jää vaan yhden illan panoksi omalta puoleltani. Annoin itseni kiintyä häneen enkä enää pystynytkään mihinkään vakavampaan koska se olisi vaatinut niin paljon tunteita
enkä halua sellaiseen tilanteeseen missä minua pystyy satuttamaan.
Pitäisikö vaan sanoa tälle ihmiselle ettei meistä koskaan tule mtn ja antaa hänen mennä vaikka kuinka tekisi pahaa. En kuitenkaan halua toimia hänen kanssaan samoin kun edellisten että tein typeriä asioita ja he lähtivät itse.
Kaikki sanovat että kyllä se sitten onnistuu kun se oikea löytyy ja että kyllä se ajan kanssa jne.. Nyt on mennyt 19v kun en ole ihmisiä lähelleni päästänyt kuinkakohan paljon aikaa siihen vielä tarvitaan?? se ei muutu ajan kanssa. Olen miettinyt että pitäisikö vaan pakottaa itseni harrastamaan seksiä tämän ihmisen kanssa vaikka se kuinka pelottaa. Muuttaako se kuitenkaan minua? Mitä jos se vaan vaikeuttaa tilannettani?En ole ikinä maannut kenenkään sellaisen kanssa kehen minulla olisi ollut mitään tunteita saati sitten selvinpäin..
Itselleni tämä on todella vaikea ja häiritsevä tilanne kun en pysty luottamaan kehenkään ja päästää jotain ihmistä elämääni täydellisesti.
Olenkohan ainut vai onko muitakin?
Vastaukset 5
Vanhimmat
eihän tätä ahdistelua kestä kukaan. Huoh kesällä, kesällä trust me..
toiset kasvavat henkisesti aikuiseksi toisia hitaammin.
Kyllä sinäkin vielä kasvat, ei huolta.
kaikki tosin ei, mutta eihän se nyt ole lohduttavaa...mmm niin tsemppiä vaan
oh, please
itsensä potkiminen ei auta jos ei nouse ylös.
20 vuotias on vielä kovin nuori,
20 vuotias hakee vielä hyväksyntää, tekee asioita vertaillen itseään muihin, vertailee ja arvostelee muita,
kaikki harrastukset, baareja myöten, seksielämä, kaikki isoja juttuja. 20 vuotias kuvittelee vielä asioilla olevan jotain merkitystä. Todellisuudessa ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Voi vaikka maata sängyssä kaiken päivää koska se ei muuta mitään. Siinä 25-30v ihminen oikeastaan alkaa todella saamaan rauhaa itsensä kanssa.
Muitakin on, kaikilla on jotain ongelmia ollut joskus
lopeta pettäminen, jos et opettele olemaan pettämättä ,teet sitä jatkossakin aina... sen itselleen selittäminen on helpompaa ja helpompaa. vielä sulla on kuitenkin mahollisuus tehdä päätös ettet petä vaan lopetat jutut vaikka jotenkin muuten.
Ihminen turtuu ja muuttuminen on iän myötä vaikeampaa
ei se muutukaan. minä olen odottanut kolmekymppiseksi, että "kasvaisin" tästä yli. Ei ole tapahtunut mitään. Hae apua, tänikäsen se on aika vaikeeta edes tunnustaa, että ei onnistu.