nimimerkki lammassusi, justus, yms heidän muut chat nimimerkkinsä ovat jo pidemmän aikaan saaneet mellastaa ja mesota minkä kerkeävät ja mikä heille lääkkeeksi. ovat yleensä usealla esi nimimerkillä ja jopa lasu rekannut itselleen myös naisen nikkin. ellei useampia. joten kysyisin että minkä takia esim ylläpito ei puutu tälläiseen toimintaan ja tee mitään asian edistämiseksi jotta chatissa olisi kaikilla kiva olla.
chattipalstan sheriffitkin ovat kaikki voimattomia kyseisen ongelman edessä kun he käyttävät kiertävää ip osoitetta sekä joskus jopa odottavat että sheriffi lähtee palstalta. ennen kuin aloittavat taas saman skeidan jauhamisen. pyydän tähän myös sheriffien mielipiteitä ja kaikki jotka haluavat tehdä chatista paremman. ja ylläpidolle kans omia ratkaisu malleja ongelman hoitamisiksi. olemme asiakkaita jotka käytämme palvelua ja meillä on oikeus myös vaatia toimia ongelmien korjaamiseksi

Vastaukset 5
Vanhimmat
Justus! On käynyt hermoilleni (ja monen muunkin hermoille) jo pitkään. Provoilee, haukkuu, puuttuu keskusteluihin joihin ei ole asiaa. Kannatan tämän nimimerkin poistamista, sillä hän aiheuttaa jatkuvasti eripuraa ja häiriötä, niin että useat sheriffit saavat häntä hiljentää jatkuvasti.
Eikö teän internet maailmaan mahdu muutamaa huliviliä? kävisittä välistä ulkona niin teän chat maailma ei tuntus olevan niin kauheen uhattu :)
jostain kumman syystä edellinen täysin asiallinen viestini poistettiin joten joudun nyt uudestaan kirjoittamaan.tosin en jaksa enää kirjoittaa koko totuutta asiasta mutta sanon vaan että tuo on täyttä puppua.todelliset häiriköt kirjoittavat näitä "adresseja" vihaamiensa ihmisten pääänmenoksi.kyseessä on kiero yritys mustamaalata minua ja muita.
meitsi ainaki harkitsee syytteen nostamista tälläsestä törkeästä valehtelusta.jos näitä todellisia häiriköitä ja mustamaalaajia ei saada kuriin niin on pakko turvautua lakiin.
onko maailma ihan sairas netti on vaan yhteys eikä tosielämää
naurattaa tämä nyky maailma