Luin tuosta uutisista hieman Venezuelan tilanteesta. Venezuelahan on öljyvaroiltaan yksi maailman rikkaimmista. Kuitenkaan öljyrikkaudet eivät näy tavallisten kansalaisten varallisuudessa.
Hugo Chavez on maan presidenttinä päättänyt viedä maansa kommunismiin. Chavezin projekti on nyt sosialismiin siirtymisen vaiheessa. Presidenttivaaleja on turha pitää koska Chavez on lakimuutosten avulla valituttanut itsensä elinikäiseksi presidentiksi.
Maassa on nyt tarkoitus järjestää parlamenttivaalit. Parlamenttivaalien vuoksi Chavez on nyt sulkenut kuusi häntä arvostellutta televisiokanavaa. Sulkemisen syynä on se että kanavat eivät ole suostuneet lähettämään jatkuvalla syötöllä Chavezin pitämiä puheita. Oppositio pitää Chavezin toimintaa sekä sananvapauden että demokratian vastaisena. Opposition järjestämät mielenosoitukset on nyt tukahdutettu kovalla kädellä.
Haastan nyt palstan puna-uskoiset hieman analysoimaan Venezuelan tilannetta. Toivon että pysytään asiassa, eikä revitä mielikuvitusosaston Natsi/Fasisti/USA/Nato/kapitalisti-kortteja heti ensimmäisessä viestissä esiin.
Alustetaan muutamanna kysymyksellä:
- Onko opposition kanavien sulkeminen edellytys sosialismin eteenpäin viemiselle? (Eli eikö sosialismiin päästä, ilman että joka kanavalta tulee Chavezia ylistäviä ohjelmia?)
- Onko "elin-ikäinen presidenttiys" sosialismin tai kommunismin ihanteiden mukaista?
- Onko "elin-ikäisen presidenttoyden" kumoaminen vallankumouksella suotavaa.
- Onko Chavezia vastustavien mielenosoitusten tukahduttaminen olennaista sosialismin rakentamiselle?
- Missä vika kun noin puolet kansasta ei ymmärrä sosialismin ihanuutta ja vastustaa Chavezia?
Siitä analyysiä kehiin. Ja pysytään sitten aiheessa: Venezuelan sosialismissa.
Hugo Chavez on maan presidenttinä päättänyt viedä maansa kommunismiin. Chavezin projekti on nyt sosialismiin siirtymisen vaiheessa. Presidenttivaaleja on turha pitää koska Chavez on lakimuutosten avulla valituttanut itsensä elinikäiseksi presidentiksi.
Maassa on nyt tarkoitus järjestää parlamenttivaalit. Parlamenttivaalien vuoksi Chavez on nyt sulkenut kuusi häntä arvostellutta televisiokanavaa. Sulkemisen syynä on se että kanavat eivät ole suostuneet lähettämään jatkuvalla syötöllä Chavezin pitämiä puheita. Oppositio pitää Chavezin toimintaa sekä sananvapauden että demokratian vastaisena. Opposition järjestämät mielenosoitukset on nyt tukahdutettu kovalla kädellä.
Haastan nyt palstan puna-uskoiset hieman analysoimaan Venezuelan tilannetta. Toivon että pysytään asiassa, eikä revitä mielikuvitusosaston Natsi/Fasisti/USA/Nato/kapitalisti-kortteja heti ensimmäisessä viestissä esiin.
Alustetaan muutamanna kysymyksellä:
- Onko opposition kanavien sulkeminen edellytys sosialismin eteenpäin viemiselle? (Eli eikö sosialismiin päästä, ilman että joka kanavalta tulee Chavezia ylistäviä ohjelmia?)
- Onko "elin-ikäinen presidenttiys" sosialismin tai kommunismin ihanteiden mukaista?
- Onko "elin-ikäisen presidenttoyden" kumoaminen vallankumouksella suotavaa.
- Onko Chavezia vastustavien mielenosoitusten tukahduttaminen olennaista sosialismin rakentamiselle?
- Missä vika kun noin puolet kansasta ei ymmärrä sosialismin ihanuutta ja vastustaa Chavezia?
Siitä analyysiä kehiin. Ja pysytään sitten aiheessa: Venezuelan sosialismissa.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Korpikommunisti laittaa tähän linkin työväenlehti Kansan Uutisissa 16.1. olleeseen uutiseen aiheesta, ja siihen liittyvän lukijakeskustelun..
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2105783/yhdysvallat-on-saartanut-venezuelan
Kurjositeettina ihmettelen X:än "mielikuvitustaosaston" poisrajaamista. Sehän on suukapuloimista. Eihän sananvapauden maassa Suomessa niin toimita. Eihän X...?
Jurva, Metsäkylä (Jyry) 24.1.2010
Mitenkäs tuo "saarto" käytännössä toimii?
Suurvallalla on tukikohtia juu, mutta lehti ei kertonut YHDELLÄ SANALLAKAAN miten
väittämänsä saarto toimisi.
Öljyn viennin estämisenä?
Elintarvikkeiden viennin ja tuonnin estämisenä?
Avaas nyt B mies aihetta tai olet nimimerkkisi mukainen kirjaimen varsinaisessa merkityksessä.
Tähän asti huuko on toteuttanut sosialismin perustaa ihan käsikirjan mukaan.
MAHDOLLISIMMAN VÄHÄN, MAHDOLLISIMMAN KALLIILLA!
Epäiletkö USA:n valtaa, voimaa, halua, pyrkimyksiä...? Minä en epäile.
t. B-miehen koira Jyry
Kuten arvelinkin ja kansan kusetuksesta luin.
Siitähän koko kysymys lähti ettei kansan kusetuksessa ollut mitään viitettä saartoon konkreettisesti.
Miksi, jos se kerran on niin "faktisesti" faktaa?
Heleppohan tuo olisi ollut kansan kusetukseenkin painaa jos TIETOA olisi.
PÖH!
Nyt naurattaa niin sa*tanasti. Avaukseni käsitteli vain ja ainoastaan Venezueelaa ja Chavezin toimintaa. Toin varta vasten esiin sen että kyse on täysin Chavezin toiminnasta ja pyysin kommariripuleilta ettei kaiveta USA/NATSI yms.-kortteja esiin. Ja tämä jurvan korpikommunisti alkoi välittömästi huutamaan USA:a apuun! Voi ristus kun naurattaa niin ettei meinaa saada kirjoitetuksi. "Että niinkun usan vuoksi Chavez pistää kanavaa kiinni, koska kanavat eivät suostu lähettämään tuntikausia chavezin puheita. Ja kun kaikki muut kanavat lähettävät niitä 24/7". On se MAHTAVA MAA tuo USA kun kommareilla menee kaikki päin v*ttua sen takia. Jopa sosialismiin pyrkivässä venezueelassa!
Annas mä sanon sen totuuden: Jurvan k*rpäkommunisti ei osannut sanoa ensimmäistäkään puolustusta Chavezin tueksi. Ei ensimmäistäkään. Ihan samalla sapluunalla tuo Venezueelankin sosialismileikki menee kuin kaikkialla muuallakin. Päin helvettiä. Lopulta tulee jonkin sortin kapina ja nyt sosialismin lippua liehuttavat kääntävät takkinsa, ottavat markkinatalouden nimissä öljyvarat haltuunsa ja myyvät sitä ameriikalle aivin kuin äiteetänsä punaisilla lyhdyillä.
B-mies vois kokeilla antaa sellaisen vastauksen missä käsittelee chavezia. Jos löytyy edes yksi palli mieheltä. Ja epäilen ettei löydy.
HEIPPA!
Kysyisinkin Teiltä Herra Kyselijä X sitä, että miksi Te ette ole vielä vastannut "Ole Totinen Toveri" rp:n kirjoitteluun. Minä vielä haluan kainosti ja nöyrästi kysyä Teiltä SINIMUSTAT-yhteisön edushenkilöt sitä, että mitä voisi tarkoittaa kommunismi ja sosialismi tässä ja nyt.
Miksi Te olette halunneet unohtaa sen, että Anarkismi on täysin eri asia kuin "Tieteellinen Sosialismi ja että Anarkosyndikalismi on täysin eri asia kuin "Tieteellinen Kommunismi". Niin Anarkismin aate on SOSIALISMI ja Anarkosyndikalismin aate on KOMMUNISMI, mutta nyt on Hyvä Kysymys se, että mitä Vallankumouksellinen Sosialismi ja Kommunismi voisivat tarkoittaa. Niin mitähän on selkokielellä Anarkistinen Sosialismi ja Anarkosyndikalistinen Kommunismi? Kun Te Kyselijä X, Toveri Kapitalisti, Työeläkeläinen, T URPO, Antipunikki, IVAN jne olette SINIMUSTAT-yhteisön jäseniä ja ainakin kannattajia, niin olisiko liikaa pyydetty se asia, että jos TE jotain aatesuuntaa arvostelette, niin määrittelisitte sen käsitteen, jota parjaatte ja arvostelette kuten Kommunismi rp:n ja Sosialismi rp:n?Voinhan mikäkin haukkua Teidän aatettanne Talousliberalismi rp:tä ja Kokoomus rp:tä, jos haluan, mutta en kuitenkaan halua parjata yhtään mitään aatesuunta en edes Kansallissosialismi rp:tä, Kansalliskommunismi rp:tä ja Kansallisdemokratismi sekä FASISMI rp:tä, sillä ainakin minusta kaikilla Uskonto- ja Aatekuvioilla on elämisen oikeutus ja uskon myös siihen, että aate tai uskonto nimenä ja käsitteenä ei tee yhtään pahaa ja kamalaa vaan soveltajat eli ihmiset.
Voin tarinoida Kommunismi- ja Sosialismi-kuvioista sen, että on ollut olemassa jo 1800-luvulla sellainen järjestö kuin (Communist League) Kommunistinen Liitto rp sitä varten, että voisi tutkia eri filosofisia ja sosiologisia suuntauksia eli koulukuntia, mutta ongelmaksi tulivat jo 1800-luvulla Anarkistit, sillä he halusivat rakentaa täydellisen yhteiskunnan ja myös vapauttaa Työväenluokan sorronalaisuudesta. Mehän tiedämme sen, että jos pelkkä usko tai uskonto ratkaisee sen, että mikä toiminta tai ajattelu on hyvää ja mikä huonoa, niin Pastorit ja Johtajisto viime kädessä päättää ja säätää sen, että mikä on harhaoppia ja mikä on oikeauskoisuutta. Onhan Teille SINIMUSTAT-yhteisö tunnettua se, että kaikki uskonto- ja kirkkokunnat ovat saaneet kestää kovaa oikeauskoisuusterroria ja että Te olette myös muistaneet historiasta Saksan Natsiliiga rp:n pitkien puukkojen yön tai yöt sekä Yrittäjäjärjestöjen erilaiset toimenpiteet silloin, kun on haluttu peittää kartellit ja erilaiset kilpailurajoitteet.
Niin mitä tarkoittaa Kehittyvien Maakuntien Suomi ry? Onko KMS pelkkä hyväntekeväisyysyhteisö ilman mikäänlaisia taustatavoitteita? Onko syytä unohtaa sellaiset epäilyt, että KMS perustettiin sitä varten, että saataisiin Kokkarit ja Keput sekä Toverit tukemaan KMS:n takana olevan yrittäjäryppään etupyyteitä kuten edullista rahoitusta ja hyviä kaavoitusratkaisuja Kauppakeskusasioissa kuten IDEAPARK ja vastaavat. Niin onko syytä uskoa siihen, että Yrittäjäremmi antaa täysin pyyteettömästi rahaa Kokkareille ja Kepulle sekä Tovereille vai vaativatko Yrittäjäremmin jäsenet vastiketta puoluetukirahoilleen?
Onhan Puoluetoiminnan tuki täysin laillista ainakin periaatteessa, mutta kuitenkin kaiken puoluerahoituksen takana aina kummittelee enemmän tai vähemmän KORRUPTIO- eli LAHJONTAKUMMITUS. Muistaakseni Herra Työeläkeläinen, T URPO, Antipunikki, Kyselijä X, Toveri Kapitalisti, IVAN jne ovat olleet sitä mieltä, että Suomessa puoluerahoitus on täysin laillista ja korruptiovapaata, mutta näiltä SINIMUSTAT-yhteisön aktiiveilta ja kiihkeiltä kommunismin ja sosialismi vastustajilta on täysin unohtunut vastauksen etsiminen kysymyksiin MITÄ, MITEN ja MIKSI.
Niin miksi Suomessa ei ole kovin paljoa lahjontaa eli korruptiota? Onhan se asia tunnetusti olemassa, että jos teet rötöksen ja joudut kohtaamaan Lakikirjakuviot, niin Teitä odottaa ensin rikostutkinta, ja jos aihetta ilmee niin syyte ja jos Teidät todetaan syyllisiksi rikokseen,niin jossain muodossa VAHO-palvelut. Kun Te yrittäjinä olette jollain Puoluetukikuviolla pystyneet järjestämään ympäristönne sellaiseksi, että poliittinen TUKI on arkipäivää, niin voi käydä parhaassa tapauksessa siten, että ei kukaan ole kiinnostunut yrittäjäremmin toimenpiteistä. Kokkari-, Kepu- ja Toveripomotkin ovat iloissaan siitä, että kun investointi suoritetaan, niin tulee työpaikkoja ja verotuloja, mutta kuitenkin unohdettuna on se asia, että eniten yrittäjäremmin toimista hyötyi itse yritysryväs ja Puoluetoiminta sekä Politiikkoremmi.
Voi ristus. Ketjun aihe käsittelee Venetsueelaa ja Chavezia. Ja sun ruiskauksessa ei mainittu sanallakaan niihin liittyen. Jos haluat keskustella muista asioista niin avaa oma ketju.
Ja vastauksiin liittyen mulla taitaa olla ne viimeisimmät kommentit. Sen jälkeen sä vaikenit.
Kokeilehan sanoa jotakin viisasta tuohon Chavezin touhuun. Siellä on kuule Venezuelassa KANSA KADUILLA. Ja ne ei kuule tanssi sosialismin riemusaatolle. Ne taistelee vapauksistaan.
MOLSKIS!
Te Kyselijä X tarinoitte siten, että ketjumme käsittelee Venezuelaa ja Chavez rp:n touhuja tai töppäyksiä. Onkohan niin kuin mainitsitte Herra Kyselijä X? Ymmärtääkseni Teidän Kyselijä X kuten muidenkin SINIMUSTAT-yhteisön jäsenten keskusteluavaus koski kommunismia ja sosialismia ja myös sitä, että minkälaista saastaa edustavat sellaiset valtiot kuten Venezuela, jotka jossain määrin soveltavat niitä periaatteita, jotka kuuluvat sosialismi- ja kommunismiympäristöön. Te Kyselijä X olette ilmeisesti tahallaan unohtanut Kolumbia rp:n ja Honduras rp:n sekä muut Latinalaisen Amerikan valtiot. Onko se jonkinlaista asiasta toiseen hyppämistä, jos edes jotenkin yrittää Teille SINIMUSTAT-yhteisön jäsenille tarinoida sitä, että MITÄ on Sosialismi ja Kommunismi sekä Marxilainen Revisionismi. Niin voinhan minäkin halutessani heittää jos jonkinlaista hetulaa, mutta en halua ilman perusteluja väittää yhtään mitään, sillä haluan tehdä selvän eron Henkinen Sosialismi rp:n ja Tieteellinen Sosialismi rp:n eli Marxilainen Filosofia ja Sosiologia rp:n välillä. On Herra Kyselijä X hyvä huomata, että sosialismia ja kommunismia on moneen junaan ja varavaunut päälle kuten on myös Talousliberalismi rp:tä ja Kokoomus rp:tä.
...sinä nyt poljet jalkaa kun meikäläinen toi esiin Venetsueelan tavan hoitaa sosialismiaan ja kommunismiaan. Sinä voit leikkiä ihan millaista sosialisminuskovaista kuin lystäät. Valita kanssauskovaisillesi jos joku leikkii sitä "väärin".
Ja et edelleenkään osannut sanoa mitään Venetsueelan sosialismileikkeihin. Hemmettiäkö sitä nyt laajemmalti käsittelee kun edes Venetsueelan yhteyteen et osaa sanoa mitään. Mutta se on saletin varmaa että Chavezin sosialismileikeille käy kehnosti. Nimittäin läpi maailmanhistorian on tapahtunut ikäviä kun jonkun maan kansa - tai puolikaskin siitä - menee kaduille vaatimaan perusoikeuksiaan. Ja sitä tapahtuu juuri Venetsueelassa. Se on kuule maan älymystö joka siellä kaduilla on. Ne kun ovat sitä mieltä että maan vieminen agraari- ja kivikaudelle ei sovi. Se on sitä Venetsueelan sosialismia.
Siihen mä voin sanoa että dejavu. Tuollaisen tarinan oon kuullut ennenkin.
MOLSKIS!
Mitähän yhteiskuntajärjestystä Te Herra Kyselijä X mahdatte tukea ja kannattaa? Oletteko Te Herra Kyselelijä X omasta mielestänne inteligentsian vannoutunut kanssaeläjä? Minä vielä kysyisin sitä, että mitä Te Kyselijä X intelligentsia rp:llä mahdatte kannattaa.
Tehän Kyselijä X olette samassa rintamassa sellaisten Oikeistonerojen kanssa kuin Työeläkeläinen, T URPO, Antipunikki, Rajan Vartija, IVAN jne. Voivathan kaduille mennä sekä Vasemmistonerot että Oikeistoiskurit. Hyvä Kysymys on se, että mikä Aateremmi voittaa. Onko eturintamassa Anarkismi vai Fasismi? Kumpi voittaa Omistajaremmin kova linja vai vähän pehmeämpi. Onhan olemassa myös sellainen Sosialismi kuin Kansallissosialismi tai Valtiososialismi, mutta on olemassa myös Vapaa Sosialismi ja Kommunismi sekä Vapaa Kapitalismi. Onko monennäköistä sosialismi- ja kommunismi-aatetta?
Nyt minä vielä haluaisin tiedustella, että mitä tarkoittaa Venezuela Libre ja Cuba Libre käytännössä tässä ja nyt, kun on ajettu Hyvinvointivaltio alas ja toteutettu Talousliberalismi. Mitähän Te Herra Kyselijä X ja Toveri Kapitalisti pidätte hyvänä yhteiskunta- ja talouspolitiikkana? Onko sellainen yhteiskunta ja valtio hyvä ja kannatettava, jossa on yksityistetty kaikki mahdollinen valtiollinen ja kunnallinen omaisuus?
Tänä aamuna teksti-tv toi uutisen Venezueelasta. Maan pääkaupungissa kymmenet tuhannet opiskelijat ovat tulleet kaduille. Ei suinkaan punaliput käsissä, vaan vaatien Chavezia perumaan päätöksensä lakkautaa vapaasti toimivia TV-kanavia. Mellakkapoliisit vastasivat pampuilla ja kyynelkaasulla. Näin Venezueelan poliittinen johto kasvattaa nuorisoaan.
Sitten asiaan. Aita ja Seiväs. Eikös olekin mielenkiintoista miten kommunistien mielenkiinto ei kohdistu kommunismiin pyrkiviin maihin - vaan ihan muihin asioihin. Tässäkin tapauksessa arvon molskis-mies on pikemminkin kiinnostunut allekirjoittaneen rintamista, ajattelutavoista ja kahdesta (alle 0.5% luokasta) anarkisteista ja fasisteista. Onhan se imartelevaa miten meikäläinen on mielenkiintoisempi analysoinnin kohde kuin kokonainen kommunismiin pyrkivä valtio. Aita ja seiväs on hukassa. Voisi kuvitella todellakin että sosialismiin siirtyvä valtio tuottaa enemmän mielenkiintoa kommunistin kuupassa kuin yksittäinen suomityöläinen joka takoo kahvitaukonsa aikana näppäimistöä. Mutta kun ei. Unohdetaan Venezueelan tapahtumat ja mietitään sitä kuinka Kysyjä X analysoi talousliberalismia.
Annas mä sanon mistä se johtuu: Venezueelassa ollaan parasta aikaa tekemässä juuri niitä samoja virheitä kuin mitä muissakin sosialismiin ihanuuteen pyrkivissä maissa on ollut. Tämän kansakunnan vajaa lukuinen ja -älyinen kommunistijoukkio ei oikein osaa sanoa mikä siellä menee vikaan. No sen ne kyllä tiedostaa että vikaan menee, joten siirretään keskustelu vaikkapa allekirjoittaneen ajatuksiin teoreettisista yhteiskuntaluokista ynnä muuhun kommarisoopaan. Näin saadaan Venezueela pois silmistä. Pois silmistä ja mielestä. Sitten muutaman vuoden kuluttua kommarilauma huutaa yhteen ääneen kuinka homma OLISI pitänyt tehdä. Marxia ja Leeniniä ei opiskeltu riittävästi. Eikö niin?
Tämän ketjun avauksessa esitin useita hyviä kymysyksiä palstan kommunistineroille. Ensimmäistäkään vastausta en ole saanut. Pitää nääs olla pallit jotta niihin uskaltaa vastata. Kuten esimerkiksi: "Onko oikein että Chavez lakkauttaa kuusi kanavaa, koska ne eivät suostu lähettämään Chavezin puheita"? Mulla on vastaus. Onko kommareilla? Vastaus ja pallit. Molemmat puuttuvat. Kuohitut kommarit kuohittua uskontoaan toteuttamassa.
Mutta koitan omalta osaltani korjata huolimattomuuden ja vastata heti kun kerkeen eli huomenissa varmaan. Mulla tuppaa monet mielenkiintoiset aloitukset jäädä huomioimatta, kun nämä palstakäynnit ovat sellaisia vilkaisuja. Ja mielenkiintoisia kysymyksiä, eikö ne ole tossa aloituksessasi kaikki?
Chavez on vaaleilla valittu presidentti, hänet on valittu jopa neljästi. Hänen voittonsa kaikissa vaaleissa on selkeämpi kuin Bushin valinta USA:n presidentiksi. Asian voi ilmaista, lähes puolet vastustaa Chavezin politiikkaa mutta sen voi ilmaista myös, yli puolet kannattaa Chavezin politiikkaa. Chavez hävisi äänestyksen elinikäisestä presidenttiydestä ja totesi vaalin jälkeen: Kansa on näin äänestänyt ja näin on. Mikä mielestäsi osoittaa "elinikäisen presidenttiyden?"
Chavez ei ole kommunisti eikä hänen ohjelmansa ole pyrkiminen sosialismin kautta kommunismiin. Mitä se on ja miksi se muotoutuu, sitä me emme tiedä. Sen näyttää aika ja niin porvarien kuin komujen on odotettava ja katsottava onnistuuko Chavez politiikassaan. Muuta vaihtoehtoahan meillä ei ole, hän on demokraattisilla vaaleilla valittu presidentti eikä hän toimissaan ole päässyt vielä lähellekään Italian Berlusconin saavutuksia äänestäjien manipuloinnissa ja tiedonvälityksen monopolisoinnissa. Saako Italian pääministerin kumota vallankumouksella,eihän häntä kannata kuin 32% kansasta?
Meillä et saa kupillista vettä venezuelalaisen bensalitran hinnalla, kaiketi ne öljymiljoonat kiertyvät kansalle esimerkiksi sitä kautta.Muita teitä on paljon,terveydenhuolto,koulutus,pienyrittäminen.Hallinnon alueellistaminen luo työpaikoja ja toki vahvistaa Chavezin koalition valtaa mutta samalla alueelliset ongelmat tulevat esiin ja käsittelyyn. On huilua puhua Chavezin henkilökohtaisesta rikastumisesta,missä se näkyy ja mihin hän tarvitsee rikkauksia? Kun katsoo Venezuelan aiempia hallintoja niin vaikka Hugo panisi taskuun puolet öljyrahoista kansalle jäisi siitä huolimatta enemmän kuin aiemmin jäi.
Ghavez kansallisti juuri äsken ylikansallisen kauppaketjun joka ei noudattanut määrättyjä enimmäishintoja.
Kauppaketjun osalta enimmäishinnat eivät tarkoittaneet tappiolla myyntiä vaan voittojen pienemistä,sitä ne eivät hyväksyneet. Chavezin tukipolitiikka on kohdistunut vahvasti ruokaan, suoran tuen lisäksi osa sitä on juuri ruuanjakelun monopolien synnyn estäminen. Monopolithan ne ovat pienyrittämisen suurin este.
Haitissa ei ole muuta kuin bauksiittia,bauksiitti on alumiinin raaka-aine strateginen metalli. Haiti myy kaiken bauksiittinsa Yhdysvaltoihin. Jos Haiti olisi kansallistanut bauksiittinsa kuten Venetzuela on kansallistanut öljynsä,niin kenties he olisivat olleet paremmin varustautuneita katastrofiin.
Kenties Haitissa ei olisi asuttu korttitaloissa ja syöty mutakakkuja.
Kuuba on keskellä pyörremyrskyaluetta,New Orleans sen laidalla. Kuubassa asia hoidetaan,Bushin hallinnolta kesti viisi päivää toimittaa apua omaan maahan. Haitin tapauksessa ensimmäiset kolmetuhatta sotilasta olivat maassa 32 tunnissa,nyt heitä on 12 000. Kyllä sillä määrällä jo bauksiitin saanti varmistetaan ja pidetään huolta sen polkuhintaan myyvästä kansallisesta yläluokastakin. Venezuelan ei vastaavassa tilanteessa tarvitse odottaa apua Yhdysvaltain asevoimilta, öljy on kansallistettu ja tulot rahastoitu valtion tilille.Kuuban, maailman parhaan terveysjärjestelmän,kanssa on toimiva sopimus, toisin kuin Haitissa tai Yhdysvalloissa kansan enemmistö on presidenttinsä hallinnon takana. Aluehallinto tietää olosuhteet ja resurssinsa, mitäpä me olemme demokraattisen maan demokraattista johtoa ja kansaa moittimaan?
Antaa Venezuelan koettaa uutta järjestelmää, näet kun se neuvostoliitto kaatui ja tämä kapitalismikin voi vähän helvetin huonosti niin kyllähän uudet kokeilut ovat paikallaan.
hallinnolle. Venetzuelassa sitä on ymmärtääkseni alettu kaventamaan, Hugon hyväksi. Tyypillistä toimintaa sosialistiseen yhteiskuntaan pyrittäessä.
Ei oppositiolla mitään kanavia ole vaan pääomalla. On sananvapauden polkemista, että isolla rahalla voidaan syöttää paskaa suurella volyymilla ja haudata totuus metelin alle. Suomessakin kokoomuksen MTV3:lle pitäisi pistää jonkinlaiset rajat ja näin edistää sananvapautta.
Sosialismissa ei pitäisi olla presidenttiä ollenkaan, vaan päätöksenteon tulisi olla kansanvaltaisempaa. Presidenttiys kuuluu taantumukselliseen liperalismiin. Siinä asiassa Venezuelan tulisi kääntää kurssia.
Sosialistinen vallankumous olisi Venezuelassa paikallaan. Harvainvaltaan pyrkivä liberalistinen vastavallankumous olisi vahingollinen kansalle.
Venezuelassa saa osoittaa vapaasti mieltä.
Pieni vähemmistö ei ole puolet kansasta. Totisesti muutos on vienyt vanhan eliitin valta-aseman ja etuoikeudet. Ymmärrettävästi se herättää joissain katkeruutta. Kansalle se on tuonut paljon hyvää ja siinä piilee Hugon kannatuksen salaisuus.
Maan tiedotusvälineistä noin 80% on opposition käsissä, siis yksityisiä ja ne suoltaa jatkuvasti hallinnon vastaista propaa. Taas porarit puhuu tietoisesti paskaa kuten aina.
, niin oliko se demokraattinen teko ja laillinen ??
Venezeuala on kuitenkin demokraattisempi maa teveydenkin alalla, kuin Yhdysvallat !!!
Terveydenhoidon rikkomushan ei ole rikos länsimaissa, eikä kuulu Heidi Hautalan ihmisoikeus politiikkaan ?
SDP oli 1933 eduskunnassa suurin puolue, 78 edustajaa ja oli taas vuoden 1939 vaaleissa joissa sai 83 edustajaa? Tuoko se on vasemmiston potkimista eduskunnasta? On nuo sinun käsityksesi outoja jos lisäpaikat tarkoittavat poispotkimista.
Terveydenhoito on vain yksi osa-alue demokratiassa ja se on mielestäni huonosti hoidettu USA:ssa, väki kuitenkin vastustaa uudistuksia sillä alalla joten demokratiassa toimitaan sen mukaan, myös mielestäni valitettavasti tässä tapauksessa. Minä olisin suonut heille eurooppalaisen kaltaisen terveydenhuollon.
Se ei myöskään ole rikkomus koskapa se ei riko mitään lakia vaikka onkin mielestämme huonosti hoidettu. Jenkeissä on omatoimisuus suuremmassa arvossa kuin meillä sosiaalisemmassa yhteiskunnassa mutta se on heidän kansansa valinta.
Jos isolla osalla kansaa ei ole edes äänioikeutta, niin kuinka voidaan puhua kansan valinnasta? Tietysti Yhdysvaltain kansalla on oikeus näyttää mielipiteensä vallankumouksen avulla, mutta taitaa olla siellä se väkivalta- ja urkintakoneisto niin vahva, että yritys voisi olla melko toivoton.
Kuinka isolla osalla Yhdysvaltojen kansalaisista ei ole äänioikeutta? On helppo heitellä, mutta paljon vaikeampi tietää.
jos on kansalaisuus ja ilmoittautuu äänestäjäksi. Siellä ei liene samanlaista henkilörekisterijärjestelmää kuin meillä ja siksi rekisteröityminen on välttämätöntä. Muilla kuin kansalaisilla taas ei voikaan olla äänioikeutta valtiollisissa vaaleissa.
Sielläkin kansa valitsee, kyllä jenkeissäkin on demokratia joka on ainakin demokraattisempi kuin yhdessäkään sosialistisessa maassa.
kansasta saa äänestää vaaleissa. Muilta äänestäjäksi rekisteröityminen on estetty tavalla tai toisella. Lisäksi äänestäminen on tehty niin monimutkaiseksi, että äänestäjä ei lopulta voi tietää edes kenelle ääni oikeasti meni. Lisäksi tuomareilla on oikeus päättää äänestystuloksesta vastoin todellista vaalitulosta.
tässä tapauksessa tarkoitat? Jos henkilö on kansalainen niin mikä on se tapa estää rekisteröityminen? Tai se toinen tapa? Kerro meille sivistymättömille!
Jos äänestysprosentti on alhainen niin on motivaatiopula eli kuvitellaan homman olevan hanskassa ja pelaavan edelleen kuten ennenkin. Muutosta haluavat ovat aina uurnilla koska he eivät ole tyytyväisiä.
Tuomarit taitavat puuttua asiaan vasta kun se on tavalla tai toisella ratkaisematon, selvällä voitolla menee läpi varmasti.
MOLSKIS!
Ymmärtääkseni USA:ssa rekisteröitymisen voi estää vaaliviranomaiset jollain tekosyyllä. Kun oli käynnissä kansalaisoikeustaistelu, niin värillisillä oli vaikeuksia päästä rekisteröitymään, kun Oikeistonerot hallitsivat kaikki vallankäyttöön liittyvät kuviot. Onhan tälläkin hetkellä USA:n lainsäädännössä monenlaisia mahdollisuuksi estää jonkin henkilön rekisteröityminen. Niin Hyvä Kysymys on se, että mitä kukin puoluepomoremmi haluaa käyttää. Eiköhän USA:ssa ole käytössä jonkinlainen rekisteröintimaksu? Jos virkahenkilöt toteavat jotenkin ongelmaiseksi esimerkiksi aatteellisesti, niin voi olla vaikeuksia päästä rekisteröitymään äänestäjäksi; onhan aina olemassa vanhat tutut kommunistilait, joten onhan USA:n oikeistoneroilla lukuisa keinovalikoima siihen, että miten kommukkaremmi esimerkiksi ei pääse käyttämään äänioikeuttaa. Niin mikähän on se maailman oikeudenmukaisin ja kansanvaltaisin valtio siis se, joka on ihmisoikeusrintamalla etulinjassa PAHA ITÄ rp:tä vastaan?
Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen lakkauttamista, mutta se tapahtui jo vuonna 1923. Tässä linkki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Sosialistinen_Työväenpuolue
On helppo heitellä. Kerropa sinä kuinka suurella osalla kansalaisia on äänioikeus?
USA:ssa on eri arvioiden mukaan 15-20 miljoonaa ihmistä,joilla ei ole kansalaisuutta.Ilman kansalaisuutta ei voi äänestää. Kansalaisuuden myöntäminen näille ihmisille on poliittinen asia ja siitä on tehty useitakin aloitteita. Kansalaisuus antaisi näille ihmisille äänestysoikeuden ja toisi heidät verotuksen piiriin. Samalla se toisi heille oikeuden sosiaalietuuksiin ja koulutukseen,se maksaisi enemmän kuin he maksaisivat veroina. Harmaan työn osuuden arvioidaan kattavan neljänneksen USA:n kansantaloudesta ja juuri se osa pitää maan nipin napin pystyssä tässä lamassa.
Tämä on syy,miksi harmaa talous ja kansalaisoikeudettomat ihmiset sallitaan.USA:ssa syntyneitä kansalaisoikeudettomia on jo kolmannessa polvessa. Nämä ihmiset pidetään tietoisesti ja tarkoituksellisesti kansalaisoikeuksien ulkopuolella, lähes kaikki humanitaariset järjestöt pitävät tätä järjestelmää ihmisoikeuksia rikkovana. Kaikki porvarikirjoittajat tällä palstalla puhuvat nimenomaan kansalaisen oikeudesta äänestää,niin puhuvat myös USA:n rebuplikaanit joille kansalaisoikeuksien myöntäminen olisi poliittinen uhka. Pilkkua nussimalla kierretään vallitseva epäkohta, on täysin oikein sanoa ettei näillä ihmisillä ole oikeutta äänestää.
Lukutaidoton ei äänestä. USA:ssa on sen keskushallinnon kouluviraston mukaan 25 miljoonaa lukutaidotonta tai ainoastaan auttavasti lukutaitoista kansalaista.
Hallinto perustuu liittovaltioiden piirikuntajakoon. Niin myös äänestäminen ja äänestäjäksi rekisteröityminen. Vaalissa äänestetään yleensä monista asioista, sheriffeistä,siltojen rakentamisesta jne. Suuret kaupungit kuten New York ja Los Angeles kattavat useampia piirikuntia. Äänestysjärjestelmä on sekava eikä sitä kovin demokraattisena pidetäkään. Pariisi on eurooppalainen esimerkki äänestysalueiden manipuloinnista,siellä on tapana muuttaa äänestysalueen rajoja. Kun vahva työläisalue jaetaan kolmeen osaan ja osat liitetään vahvoihin porvarialueisiin,niin pudotetaan pois työläisalueen ehdokas. Seuraavissa vaaleissa vasemmisto tekee saman porvareille. Kun sinä puhut heittelemisestä niin kerroppa miten USA:n laita on,kerro piirikuntien yhdistämisestä,kerro paikallisvalintojen vaikutuksesta äänestämiseen tai äänestämättömyyteen,kerro äänestäjän manipuloinnista vaikkapa Virginian tupakantuotantoalueilla jne.Kerro ehdokkaaksi asettamisesta ja pääsemisestä. Onko syy matalaan äänestysprosenttiin se,että ihmiset pitävät koko USA:n vaalijärjestelmää pelleilynä. Syyhän ei voi olla rekisteröitymisen tai äänestämisen vaikeudessa -senhän jokainen porvarikirjoittaja on tässä juuri todennut.
Sinun vuorosi,kerro lisää USA:n vaalijärjestelmästä. Kerro vaikka Floridan viimeisistä täytevaaleista.