Olen 45 mies, kävin taannoin lääkärissä ja kerroin kurkustani. Kurkustani kuuluu hengitettäettä ulos kummaa krohinaa ikäänkuin ääni tulisi jostain limasta joka kurlaa siellä. Itse arvelen sen tulevan keuhkosta. Sisäänhengitettäessä ääni on vähäisempi mutta aina ulos hengitettäettä varsinkin siinä lopussa krahisee. Lääkärini sanoi sen johtuvat kurkusta mutta ei kertonut tarkemmin. Ääni on kiusallinen . Varsinkin vaikkapa seistessä jonossa olisikin pidettävä suu kiinni ettei krahise. Miten vaivasta pääsee eroon.
Krahisee
2
477
Vastaukset
Lääkäri sen paremmin tietä:D Itse en ole mikään alan asiantuntija mutta veikkaan että nielurisa leikkaus auttaisi, joka operaationa on melko pieni. Yleensä jos keuhkoissa olisi jotain vikaa olisi hieman muitakin oireita.
- qasqas
taitaa olla, mulla vähän sama juttu flunssan jälkeen. heikoimmillaan en jaksanut kävellä enää hengästymättä ja rahinoitta kuin muutaman metrin. enkä ole toipunut ennalleen vieläkään puolen vuoden jälkeen. Joku kumma tauti iski ennen joulua. sain sikainfluensapiikin muttei näemmä auttanut. taidan kohta kyykähtää kokonaan. nyt kuitenkin jaksan tehdä jo lumitöitä vaikka pitääkin tiheään pysähtyä puhaltelemaan, astmapiippu on välttämätön apu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096846Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M994511L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453799TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133200Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6281808- 661228
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551193Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2021185- 91179
Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481150