Miten on

Onko tämmöinen liitto, asianmukainen kuin ulospäin toitottavat yhtä ja kirjelmässä saanootaan toista.??

Ovatko rahapulassa vai vaan muuten allapäin?

Suora kopio:
Suomalaisuuden Liitto ry:llä on sääntöjensä mukaan oikeus ottaa vastaan testamentti- ja muita lahjoituksia.

Suomalaisuuden liitto on perustettu Johannes Linnankosken aloitteesta J.V. Snellmanin syntymän satavuotispäivänä 12.5.1906. Suomalaisuuden liiton tarkoituksena on herättää ja vahvistaa kansallista tietoutta ja ajattelutapaa, sekä kaikin tavoin edistää suomalaista, erityisesti suomenkielistä kulttuuria.

Liiton tehtävänä on vaalia suomen kieltä, suomalaista yhteenkuuluvuutta ja kulttuuriperinteiden omaleimaisuutta, lujittaa itsenäisyys- ja puolustustahtoa sekä kansanvaltaista ajattelutapaa, edistää kansainvälistä yhteistyötä henkisen ja aineellisen kulttuurin eri aloilla sekä ylläpitää yhteyksiä ulkomailla oleviin suomalaisiin ja suomensukuisiin kansoihin.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto harjoittaa tutkimus-, tiedotus- ja julkaisutoimintaa, huolehtii suomalaisesta lippu- ja sukunimikulttuurista sekä järjestää seminaareja, esitelmä-, neuvottelu-, keskustelu- ja muita samanlaisia tilaisuuksia.
Toimintamme tukemiseen emme saa valtionapua!

Lisätietoja: Suomalaisuuden Liitto ry
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Matti-3 kirjoitti:

Onko tämmöinen liitto, asianmukainen kuin ulospäin toitottavat yhtä ja kirjelmässä saanootaan toista.??

Ovatko rahapulassa vai vaan muuten allapäin?

Suora kopio:
Suomalaisuuden Liitto ry:llä on sääntöjensä mukaan oikeus ottaa vastaan testamentti- ja muita lahjoituksia.

Suomalaisuuden liitto on perustettu Johannes Linnankosken aloitteesta J.V. Snellmanin syntymän satavuotispäivänä 12.5.1906. Suomalaisuuden liiton tarkoituksena on herättää ja vahvistaa kansallista tietoutta ja ajattelutapaa, sekä kaikin tavoin edistää suomalaista, erityisesti suomenkielistä kulttuuria.

Liiton tehtävänä on vaalia suomen kieltä, suomalaista yhteenkuuluvuutta ja kulttuuriperinteiden omaleimaisuutta, lujittaa itsenäisyys- ja puolustustahtoa sekä kansanvaltaista ajattelutapaa, edistää kansainvälistä yhteistyötä henkisen ja aineellisen kulttuurin eri aloilla sekä ylläpitää yhteyksiä ulkomailla oleviin suomalaisiin ja suomensukuisiin kansoihin.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto harjoittaa tutkimus-, tiedotus- ja julkaisutoimintaa, huolehtii suomalaisesta lippu- ja sukunimikulttuurista sekä järjestää seminaareja, esitelmä-, neuvottelu-, keskustelu- ja muita samanlaisia tilaisuuksia.
Toimintamme tukemiseen emme saa valtionapua!

Lisätietoja: Suomalaisuuden Liitto ry

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu