Uskokaa tai

älkää, mutta eilen kävi niin, että kun yritin klikata STASIVAKOOJA RIITTA JUNTUSTA(olikohan nimi oikein?) käsitttelevää linkkiä auki tuolla SAK/stasidemaripalstalta, niin koneeseeni tuli teksti, että koneeni internetyhteys suljettiin linkissä havaitun haittaohjelman torjumiseksi.

Nyt on ilmeisesti SAK/demarimafialla suojakerroin nostettu tuhanteen, ettei heistä uutisoituja juttuja enää kukaan linkittäisi etenpäin.
Tuo juntunenhan on SAK/Demarimafian hommissa tiedotusvastaavana, tai jonain muuna.
Minusta tuo naisen kuva muistutti myöskin erästä, joka on telkkarissakin tehnyt jotain propakandistisia ajankohtaisjuttuja. Voin olla väärässäkin, sillä en todellakaan aio googlettaa mitään tietoja tuosta akasta, ettei koneeseni tule punapöpöä.

Menkääpä demarisaitille ja etsikää eilisen päivän kirjoituksista tuo asia. Niin että ei ole mikään ihme, jos ja kun SAK/demarivakooja- sabotöörejä oikein vilisee noissa valtion tietokonekorjaajissa.
mikäs muu tuo Vanhasen hommakaan oli, kuin että sieltä varastettiin ilmeisemmin koko tiedosto, mitä sitten SAK/demarimafia käyttää hyväksen ja kiristykseen, ja korjaaja muka pyytelee anteeksi, ettei menettäisi hyväpalkkaista kiristysduuniaan. Tai onhan hän jo ilmeisemmin työnsä menettänyt, ja on ny varmaaankin Kiljavan opistolla haamuopiskelijana demariksi. Uskon jotta tuossa on syy Vanhasen eroilmoitukseen.
Eli vieläkö on jollain otsaa väittää, ettei SAK/demarimafia ole tosiasia.
Oikeammin se oli SAK/demaristasimafia.

Keskusta on saava demarisabotäätien takia huikean vaalivoiton, olkoonkin sitten johdosa vaika sen heikoin lenkki eli Tanja Karpela mikä milloinkin, joka hänkin pesee Binboblondi Urpilaisen ja kirkkaasti.

Luoja varjelkoon meitä saamasta seuraavissa vaaleissa kansanedustajiksemme ketää MERIKUKKA KUSINIINA LINDEN-URPILAISIA. samoin voisi jättää ASTRID THORSIT rannikolle. Hyssäläkin joutaa jo lepäämään, ja puuteroimaan itseään muualle.
No tarjoavathan nuo binbot politiikkaan naurettavaa viihdettä, ja paskatoimittajille töitä.

Minusta tuo Kiviniemi on jotenkin outolintu. Onkohan sillä vain bisneksen teko mielessä politikoidessaan.
Mikähän on tuo hänen yhdistyksensä huomisen-suomi yhdistyksensäkin. Eikö helvetti tuonne eduskuntaan enää saa muita, kuin miljoonrosvojen tai SAK/demarimafian juoksupoikia.
PERÄÄNKUULUTAN JA VAADIN OIKEAA JA REHELLISTÄ IHMISTEN PARASTA AJATTELEVAA 100:n JÄSENEN EDISKNTAA. LASKETTAKOON VAIKKA SITTEN NIIN; ETTÄ KUN TULEE 25 HENKILÖÄ JOLLA ON KULLAKIN NELJÄ JÄSENTÄ, ELI KÄDET JA JALAT. NO AIVOTKIN OLISIVAT KYLLÄ HYVÄ OLLA OLEMASSA.
Oikeastaan jos ollaan rehelllisiä, niin koko kansanedustuslaitos on menettänyt arvokkuutensa, ja luottamuksensa, johtuen pääosin SAK/demariketkuista, ja osin myöskin pössyttelijä Vihreistä, Persuhalmetta unohtamatta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

PÄRKKELE NIIN kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu