AKT katsoo, että irtisanottavalle kuljettajalle on jatkossa maksettava vuoden palkka käteen, jotta irtisanominen vaikeutuisi. Sopiiko Rädylle vastavuoroisesti, että sama toteutetaan myös toisinpäin, eli itsensä irtisanova työntekijä voi lopettaa työt, kunhan viimeisenä työpaivänä maksaa työnantajalle vuoden palkkaansa vastaavan summan?
Kaiken järjen mukaan tämäkin lisäisi työpaikkojen säilymistä ja toisi pysyvyyttä alalle.
Analyytikko Lauhaketo
Kaiken järjen mukaan tämäkin lisäisi työpaikkojen säilymistä ja toisi pysyvyyttä alalle.
Analyytikko Lauhaketo
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyse on vaatimuksesta ahtaajille. Ei ole, eikä tulossa kumipyöräpuolelle tuollaista vaatimusta, saatika sopimusta.
Mikä ihmeen eliittiporukka tämä ahtaajat on, jos vain heille pitää saada tällainen kiristysraha aikaiseksi.
Eiköhän tekniikka aikanaan kehity sen verran, ettei satamissa tarvita lastaamiseen enää AKT:n riistäjäahtaajia, vaan koneet hoitavat lastaamisen aivan kuten tekevät tukkuvarastoissakin.
Sinulle Anal.Lauhaketo.Koska ehdotat tuollaista,olet isäntä tai vävy.Firmassa on varmaan tiheään vaihtuvat kuskit,sinne tullaan kunnes löydetään kunnon paikka muualta.Yleensä asiakkaat elättävät firman,te tarvitsette vielä kuljettajatkin maksumiehiksi.Ymmärrettävää,aamulla kuski lähtee teidän autolla,ajelee päivän teidän kustannuksella ties missä,tankkaa illalla teidän laskuun.On se vaan kamalaa jos siitä vielä pitäisi maksaa palkkaa kuskille.Huvittelusta?Siihen vaatimaasi kuskin maksuvelvollisuuteen,Suomessa ja Ruotsissa ei ole ikinä ollut voimassa feodaalilakeja!!!!!!