LJK, lellipoikien päiväkoti?

Rotareissa keskustellaan välillä armeijasta. Eräs mies, jonka tiesin olleen LJK:ssa 70-luvun lopulla ei koskaan puhunut varusmiespalveluksestaan.
Kerran otin asian puheeksi kahden kesken. Hän sanoi, että ei kehtaa puhua siitä, koska LJK:uun oli valittu kapiaisten poikia ja kapiaisten tuttujen poikia suhteilla.
Koulun kova maine oli täysin ristiriidassa todellisuuden kanssa. Koulutettava aines oli heikkoa ja koulutus sen mukaista.
Hän häpeää vieläkin kun joutui pitämään lomamatkoilla punaista barettia ja ihmiset tulivat ihailemaan, että "on siinä kova jätkä". LJK oli hänen mukaansa kaukopartiomiesten muiston häpäisyä.
6825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

parempi kuin siviilipalvelus..

Äänestä

No et sitten uimataidottomana päässyt testeihin vai pomppasiko jo hakupaperien perusteella.

Äänestä
  • tuohan kuulosti melkein yhtä uskottavalta
    kuin kävi siinä vitsissä, jossa merimiehet
    rukkas tynnyriin. Tynnyri täyttyi ja viskattiin mereen joka ajautui
    nunnaluostarin rantaan. Tästä oudosta vahasta nunnat valoi kyttiloitä
    ja ihme tapahtui; nunnat tuli raskaaksi.

    Äänestä

minäkin olen juttuja kuullut. Silloin oli kekkosslovakia ajat on muuttuneet.

Äänestä
  • Tosi on, sama peli nykyisin. Onneksi ulkomaailma ei tiedä koko totuutta ja viininpunaisella saa vieläkin pillua.

    Äänestä

Näillä laskuvarjojääkäreitten resevikerholla on ollut kaikenlaisia tavoitteita ja projekteja.
Olen lukenut niitten nettisivuja ja aina niissä on helvetillinen uho päällä kun jotakin suunnitellaan tai jonnekin ollaan menossa.
Jostakin luon, että vain muutama prosentti liittyy näihin kerhoihin edes kannattajajäseneksi varusmiespalvelun jälkeen.
Se vastaa täysin aloittajan kirjoitukseen. Suurin osa on saanut tarpeekseen tollaisesta mamisten uhoamisesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Res.Ylil kirjoitti:

Rotareissa keskustellaan välillä armeijasta. Eräs mies, jonka tiesin olleen LJK:ssa 70-luvun lopulla ei koskaan puhunut varusmiespalveluksestaan.
Kerran otin asian puheeksi kahden kesken. Hän sanoi, että ei kehtaa puhua siitä, koska LJK:uun oli valittu kapiaisten poikia ja kapiaisten tuttujen poikia suhteilla.
Koulun kova maine oli täysin ristiriidassa todellisuuden kanssa. Koulutettava aines oli heikkoa ja koulutus sen mukaista.
Hän häpeää vieläkin kun joutui pitämään lomamatkoilla punaista barettia ja ihmiset tulivat ihailemaan, että "on siinä kova jätkä". LJK oli hänen mukaansa kaukopartiomiesten muiston häpäisyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu