Minulla oli viimeksi ystävä joskus yläasteiässä. Muutenkin lapsena oli helpompi ystävystyä, kaikki leikkivät, tykkäsivät eläimistä yms. Nyt aikuisena ystävien saanti on vaikeaa. Mikään ei ole niin helppoa. Varsinkin, kun en itse harrasta ryyppäystä erikoisemmin eikä minua kiinnostaa nauraa tyhmille "sammuin puskaan" -jutuille. Jo tämän vuoksi jään kaikkien ryhmäytymismahdollisuuksien ulkopuolelle.
Varmasti on myös sitten näytä enemmän minunkaltaisiani ihmisiä, mutta sitten luonne voi kuitenkin olla täysin erilainen tai muuten vaan kiinnostuksen kohteet. Vaikka ihminen ei kuuluisi siihen 95% perussuomalaisten joukkoon (ryyppääminen on elämän tarkoitus), niin silti ajatusten tasolla ei välttämättä vaan sovi yhteen.
On se niin vaikeaa. Vaikka viihdyn melko paljon mainosti yksin, niin silti kyllä olisi kiva jos olisi se yksi kaveri, jonka kanssa tapailla silloin tällöin, nauraa ja käydä elokuvissa. Ei minua kiinnostaa hankkia sataa kohtalaista kaveria, joista en edes tiedä, onko heillä sisaruksia, vaan haluan yhden hyvän ystävän, jonka kanssa voisi puhua asioista eikä koko ajan tarvitsisi selitellä, että joo, siis tämä Hennahan on minun siskoni, josta nyt puhun.
Varmasti on myös sitten näytä enemmän minunkaltaisiani ihmisiä, mutta sitten luonne voi kuitenkin olla täysin erilainen tai muuten vaan kiinnostuksen kohteet. Vaikka ihminen ei kuuluisi siihen 95% perussuomalaisten joukkoon (ryyppääminen on elämän tarkoitus), niin silti ajatusten tasolla ei välttämättä vaan sovi yhteen.
On se niin vaikeaa. Vaikka viihdyn melko paljon mainosti yksin, niin silti kyllä olisi kiva jos olisi se yksi kaveri, jonka kanssa tapailla silloin tällöin, nauraa ja käydä elokuvissa. Ei minua kiinnostaa hankkia sataa kohtalaista kaveria, joista en edes tiedä, onko heillä sisaruksia, vaan haluan yhden hyvän ystävän, jonka kanssa voisi puhua asioista eikä koko ajan tarvitsisi selitellä, että joo, siis tämä Hennahan on minun siskoni, josta nyt puhun.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ensinmäinen askel: älä aina ole niin negatiivinen. Tässä ja niin monessa muussa keskusteluketjussa on sama perusidea, eli dissataan kaikkia ja nostetaan omaa yleväisempää persoonaa esille.
Kokeileppa tälläistä ajatusleikkiä:
JOKAINEN IHMINEN ON MUKAVA JA MIELENKIINTOINEN KUNNES TOISIN TODISTETAAN.
Viestistäsi päätellen nykyinen asenteesi on päinvastainen.
No kokemukset ovat tehneet pessimistin. Täytyisi parantua :)
Jos kaikki ympärilläsi haisevat paskalle, niin katsoppa omiin pöksyihisi :D
kyllä kyllä.
Aikuisena on todellakin hankala löytää ystäviä, kun kaikilla on jo ne omat pinttyneet piirinsä joihin etenkään "tylsmyksiä" on ihan turha päästää. Näin ainakin minusta tuntuu. Itse siis luulen, että olen ihmisten mielestä tylsimys, koska olen ujo ja varautunut vieraassa seurassa. Luulevat varmaan, että olen sellainen sitten aina. Mnulla ei myöskään ole hauskoja ryyppytarinoita eikä paljon muitakaan tarinoita kerrottavana. Olen itse yrittänyt pitää yhteyttä erääseen henkilöön joka toitottaan, että "pitäisi nähdä", mutta ei kuitenkaan koskaan ehdi tai pysty kun kysyn. Tällainen ulkopuolinen henkilö on aika alhaalla siinä arvoasteikossa, kun on muita parempia ystäviä joita tapaillaan ensin.
kkjhg.
Olen aivan sama mieltä kanssasi, näin asiat on!!!
"
Kokeileppa tälläistä ajatusleikkiä:
JOKAINEN IHMINEN ON MUKAVA JA MIELENKIINTOINEN KUNNES TOISIN TODISTETAAN."
Kokeilin tota ja huonoin seurauksin: 9 vuotta kiusattuna.
Opetus: älkää olko niin vitun sinisilmäsiä tai käy just niinkuin mulle
Viina se haisee, jos ei ole juonut, ei voi haista...
Minunkin on erittäin vaikea saada ystäviä ja näin on ollut aina. Olen melkoinen tuppisuu, enkä kehtaa puhua vain puhumisen takia. Pitäis olla jotain asiaakin enkä tykkää small talkingista. Olen myös niin "erikoinen". En tykkää puhua meikeistä, vaatteista, hienoista taloista ja tavaroista..ensinnäkin olen pienipalkkainen eikä kehumista ole omaisuuksilla ja vaikka olisikin, niin en niistä puhuisi. En myöskään ryyppää enkä näin ollen voi puhua ryyppyreissuistani.
Hyvin on siis vähissä puheenaiheet, joita naisten kanssa voi puhua. Joskus on sattunut kohdalle ihminen, joka tykkää samoista jutuista puhua mistä itsekin, nimittäin ihmissuhteista, lapsista, lapsenlapsista..mutta valitettavan harvoin tapaan sielunkumppaneitani.
Yleensä saatan seisoa ryhmässä, mutta mieluummin vain kuuntelen muiden juttuja kuin itse otan osaa. Joskus tekisi mieli kommentoida, mutta en viitsi, koska kukaan ei kuuntelisi! Joku alkaa aina puhumaan päälleni tai en vain yksinkertaisesti saa puheenvuoroa, kun muut hölöttää eikä kukaan kiinnity kuuntelemaan, kun yritän jotain suustani sanoa. Ne kerrat, kun olen jotain sanonut eikä minuun ole kiinnitetty huomiota, silloin olen hävennyt itseäni. Sellaiset tilanteet ovat todella noloja jo muutenkin ujolle ihmiselle.
Ja tietenkin tiedän, että sitten kun vaan tyydyn hiljaisena seisomaan ja kuuntelemaan muiden juttuja, ei kukaan huomaa minua eikä minun nimeä muisteta.
Harrastin kavereiden kanssa ryyppäämistä tiheään tahtiin joskus vähän nuorempana ja se homma lähti lapasesta. Masennuin älyttömästi ja muutuin. Kaverit eivät pitäneet tästä uudesta alkoholisoituneesta tyypistä ja lakkasivat pitämästä yhteyttä. Jatkoin ryyppäämistä pitkään sen jälkeen koska todellisuus oli muuttunut melko harmaaksi. Meni erittäin pitkää kunnes tajusin että kaikki johtui alkoholista ja pistin sille lopun. Jos olisin ollut vähän fiksumpi nuori niin tältäkin olisin välttynyt muttaku eih..
Hylkäsin ajatuksen entisten kavereiden kanssa välien paikkaamisesta ja nyt yritän aikusena luoda uutta ystäväverkostoa heikolla menestyksellä.
Se on todella noloa, kun jotain yrittää kommentoida ja kukaan ei kiinnitä huomiota. Toinen yleinen on se, kun sitten jotain saa sanottua ja kaikki kuuntelevat, mutta kukaan ei sitten kommentoi mitään vaan jatkavat vaan toisilleen puhumista.
Minunkin on vaikea löytää juttukumppania.Olen kohta kuus kymppinen nainen ja pois työelämästä.
En ole uskovainen ,en käy kirkossa,mutta en ravintoloissakaan .En juo koska sairauteni estää sen.
On vaikea löytää vain kauppareissulla uusia ystäviä.
Iltaisin en osaa mennä yksin mihinkään,ei oikein mitkään ompeluseurat kiinnosta.
Suurimmaksi osaksi vietän päiväni yksin.
Harvat tutut on naimisissa ja ei he kutsu yksinäistä naista mihinkään ,kun ei ole sitä paria.
menee monia päiviä etten puhu kellekään,joskus puhun itselleni ääneen tai menen kauppaan ,että voin vaihtaa muutaman sana kassan kanssa.
Pitkät illat on kaikkein vaikeimpia olla yksin.Onneksi on telkkari mitä voi katsella.
Tilanteeni on hyvin saman kaltainen, sillä erotuksella että olen työelämässä. Olen muutama vuosi sitten vaihtanut työpaikkaa, työ on ok, mutta en ole kotiutunut tähän uuteen työyhteisöön, tunnen edelleen olevani jotenkin ulkopuolinen.
Minullakin on muutamia naisystäviä, mutta valitettavasti olen huomannut saman kuin sinäkin, yksinäistä naista ei kusuta mihinkään. Häntä ei myöskään tavata edes kahden muuta kuin silloin kun kumppani on jossain muualla, ts. yksinäinen naisystävä on se viimeinen 'hätävara' jolle aikaa löytyy sitten kun ketään muuta ei ole saatavilla.
Miehet taas, no hekuvittelevat että yksinäiselle naiselle kelpaa mikä tahansa kun 'puuteessahan se on kuitenkin'. No, ei todellakaan kelpaa!
tai sitten sinä kuvittelet että he kuvittelee noin ?
sama juttu...
mistäpäi alottaja olet?
oon 21 v tyttö e-suomesta. voitas s.posteja vaihella vaikkapa ainaki.
Minäkin olen jokseenkin tuppisuu. Juon kylläkin seurallisessa määrin, mutta ei se minuun yleensä vaikuta niin että tulisin puheliaammaksi, monesti aivan päinvastoin, useimmiten kuitenkaan vaikutusta puheliaisuuteen ei vain ole.
Tästä huolimatta minulla on kavereita ja kai he minua arvostavat. Eri tavalla kylläkin kuin seuran suupaltimpia tapauksia, mutta kuitenkin. Minusta haetaan turvaa ja tukea, mutta toisaalta läpänheittoon minusta ei ole, joten hiljaiset hetket voivat välillä olla raskaita. Jossain määrin tuttavani varmaan pelkäävätkin/varovatkin minua kun periaatteessa olen niin lähellä mutta kuitenkaan en jaa itsestäni paljoa. Se on toisaalta minun ongelmani, ei kai kavereideni syy!
Toisaalta kannattaa oppia havaitsemaan myös se, että uskomattoman moni fyysisesti aikuinen on henkisesti enemmän tai vähemmän turvaton ja epävarma, ja tapoja torjua ja väistellä tuota epävarmuutta on yhtä paljon kuin näitä ihmisiäkin. Ja milloinkaan se ei tee ainakaan hyväntahtoista kanssakäymistä helpommaksi.
Homman nimi on se, että oppii tunnistamaan ja tunnustamaan omat ongelmansa joista on ihan itse vastuussa (niitä on varmasti yksinäisyydestään kärsivällä paljon sellaisia joita ei edes tiedosta), ja muiden ongelmat, joihin ei itse voi suoraan vaikuttaa. Ja toisaalta omat hyvät puolensa samoin kuin muiden hyvät puolet, ja niiden punnitseminen huonojen puolien rinnalla kääntämättä sokeaa silmää millekään. Elinikäinen prosessi varmastikin.
Sama homma täällä, tutussa porukassa parin oluen jälkeen pystyn heittämään juttua turvallisista ja neutraaleista asioista, mutta itsestäni en puhu, enkä kokisi kovin mukavaksi jos kaveritkaan puhuisivat omista henk.koht asioistaan. Onneksi kaverit lienevät samanlaisia kun tässä 16 vuoden tuntemisen aikana ei olla kertaakaan puhuttu esim. naisista tai muista, mahdollisesti hazardeista aiheista.
Tämä taas tuo tietynlaista turvaa ja kavereiden kanssa vihtii lähteäkkin illanviettoon, kun tietää, ettei kiusallisia tilanteida todennäköisesti tule.
tuntuu hyvältä lukea samanlaisia kokemuksia
itsellänikin oli todella hyvä kaveripiiri ala ja yläasteella. silloin kaikki vaan toimi. ei kyllä nykyään vissiin toimisi.. jos vaikka menisin johonkin amk:hon.
2 kaveria on kyllä vielä jäljeää ylä-asteelta mutta heitä en tapaa juuri koskaan, toisen kanssa juttelen facebookissa. ihme kyllä olen pärjännyt viimeset 3-4 vuotta ihan hyvin pelkästään vanhemmat seuranani.
amiksesta ei kavereita löytynyt. olisi ollut ihan hirveetä aikaa ellei olisi tämä yksi yläaste kaveri jatkanut myös samaan amikseen.
itse kun en juo itseäni humalaan niin se rajoittaa keskusteluja aika paljon valitettavasti.
Jos vaihtehtoina ovat joko yksinäisyys tai että kuuntelen kun joku dorka selittää miten oli oksentanut sinne ja sinne, sammunut tuonne ja tänne ja herännyt tammenterho perseessään, valitsen yksinäisyyden milloin tahansa.
Ei 19 vuotta ole vielä mikään mahdoton ikä löytää ystäviä. Aikuisesta puhuttaessa ajattelisin että kyseessä on vähintään 25-vuotias henkilö eikä 19v.
Kyllä sitä juttu seuraa ainakin löytyy, suosittelen kokeilemaan erillaisia sosiaalisia medioita, esimerkiksi Soosoo sosiaalinen media on aika hyvä vaihtoehto :)
http//www.soosoo.fi
Voit chattailla ja tutustua uusiin ihmisiin :)
http://www.soosoo.fi