Ajankohtainen kakkonen 19.1.; Ovatko Perussuomalaiset pelkkiä häiriköitä?
Aika monissa kunnissa ei ole tarvinut välittää hallintomenettelylaista tai oikeasta asioiden käsittelyjärjestyksestä, sillä kuntien johtoryhmät ja hallitus ovat voineet kävellä kevyesti valtuustojen yli.
Jos äänestät valtuustossa oman ryhmäsi mielipidettä vastaan omantuntosi mukaan, ei ole enää asiaa seuraavaan valtuustoon. Jos satut olemaan ääniharava, voidaan sinut sulkea kuitenkin vielä päätöksenteon huipulta, kun hallitus- ja lautakuntapaikkoja jaetaan.
Kyllä se taitaa vain olla niin, että monessa kunnassa vain Perussuomalaisten riippumattomat edustajat voivat vaikuttaa kuntien juntta politiikkaan. Ei se, että on näennäistä yksimielisyyttä tarkoita, että tehdyt päätökset ovat oikeita.
Kuinka monta muutosta pystyivät valtuutetut tekemään talous- ja toimintasuunnitelmiin kunnissa? Kuinka monessa kunnassa ei tehty yhtään muutosta? Oliko niissä kunnissa Perussuomalaisia vähemmisössä eli pelokkeena, että jouduttaisiin todella perustelemaan valtuutetuille päätöksiä.
Kenelläköhän Suomen kunnissa on valta? Valtuustoillako?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Onhan tuo ilkeeltä kuullostava sana ja siksi hyvin tyypillinen PS poliitikon suuhun. Sitähän puolue tekee - rakentaa sloganeilla mielikuvia.
Mutta entäs jos kuitenkin nuo junttaukset ja lehmänkaupat ovatkin ihan fiksuja ja aitoja kompromissejä jossa oikeasti ajetaan oikeita asioita tietoisina siitä että kaikkea ei voi saada, että kunnilla on tiukat budjettiraamit ja kaikesta huolimatta on päätöksiä tehtävä.
Jos peruilla olisi tasapainoinen vastaehdotus kokonaisratlaisulle, niin kyllä se varmasti otettaisiin vastaan ja laitettaisiin vertailuun "juntattuun" malliin.
Mutta sellaisia ei tule! Tulee vain marinaa, eikä marinasta saada leivottua kokonaisratkaisua. Marinan huomittajättäminen ei ole pettämistä, venkoilua tai junttaamista vaan poliittista realisimia.
Soini kyllä tietää sen, mutta hän ei sanoisi sitä äneen ikimaailmassa koska se oklisi tarunsa loppu se.