Sherlock Holmes (2009)

Veteranfan

Lukuisia filmatisointeja ollaan jo nähty Arthur Conan Doylen luomasta Sherlock Holmes etsivästä,joten mitä uutta tarjoaisi Guy Ritchien ohjaama uusiversio suositusta hahmosta?
No tietenkin pääosan esittäjänä toimiva Robert Downey Jr. tekee jo Golden Globe palkinnolla palkitun roolisuorituksen todella tyylikkäästi.Brittiaksenttilla puhuva Amerikkalaisnäyttelijä on kuin "kalavedessä" Sherlock Holmesin osassaan.Vähäeleisesti näyttelevä Downey Jr. on kovassa nousukiidossa ollut jo parinvuoden ajan,ja tämän ovat huomanneet myös kevään Oscar-pystin valitsijajäsenet,jotka varmasti tarjoavat jälleen Downey Jr:lle mahdollisuutta ehdokkuuteen Oscar-gaalassa.

Ohjaaja Guy Ritchie ei ole muuttanut tyylillisesti mitään edellisiin elokuviinsa nähden.Elokuva on varmasti väkivaltaisin Sherlock Holmes filmatisointi koko elokuvahistorian aikana.Onhan elokuvalla tuottajana eräs Joel Silver,joka tunnetaan 80.- ja -90.lukujen väkivaltaelokuvien määrätietoisena tuottajana.Toiminta on siis uuden Sherlock elokuvan pääsana.Mutta ote lipsuu pahasti ohjaaja Ritchien esittäessä lukuisia hidastuskuvia toimintajaksoista.Ilman noita hidastuksia elokuva olisi tiiviimpi kokonaisuus.

Elokuvan loppuratkaisu pelastaa paljon,sillä se tuo mieleen vanhan kunnon Sherlock filmatisointien kulta-ajoista,etenkin suosikkini noista ajoista on ollut Jeremy Brettin esittämä Sherlock Brittisarjassa.Tämäkin filmatisointi ensikatsomisella tuntuu olevan kelvollista Sherlockia,joitakin turhia kliseitä lukuunottamatta.

TÄHTIĤ¤¤

6

709

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anxx

      En alun alkaen odottanut elokuvalta paljon, mutta hyvien arvostelujen rohkaisemana menin katsomaan sen odotukset hieman kohonneina. Sherlock Holmesin ystävänä täytyy sanoa, että elokuva oli pettymys. :( Ehkä odotin siltä sitten fanina liikaa, tiedä häntä...

      Positiivista elokuvassa oli hyvin toteutettu Lontoo. Ilahduin etenkin Tower Bridgestä, jota todella tuohon aikaan rakennettiin. Myös Mycroftin muistaminen ohimennen ja muut viittaukset novelleihin (kuningattaren nimikirjaimet vaikkapa) lämmittävät fanin sydäntä. Jude Law sopi Watsonin rooliin loistavasti. Watsonin ja Holmesin sanailut olivatkin leffan parasta antia Holmesin selkeän mustasukkaisuuden ja oikeasti hauskojen slash -vitsien lisäksi. Lopputekstien toteutus oli hieno, niitä jaksoi jäädä katselemaan. :)

      No sitten niitä pettymyksiä... En pidä tavasta, jolla Holmesista on tehty nykyaikaisen toimintasankarin malliesimerkki. Näitä löytyy elokuvamaailmasta kyllä tarpeeksi. Mielestäni alkuperäisestä hahmosta ollaan menty turhan kauas. Esimerkiksi väkivallan usein käyttäminen nyt vain ei kuuluu Holmesin tapoihin. Onhan Holmes toki hyvä nyrkkeilyssä, joten kuntoa täytyy huumeiden käytöstä huolimatta löytyä. Robert Downey Jr:in Holmes on kuitenkin mielestäni ylitreenattu tähän nähden. Ei kaikkien sankarien tarvitse omistaa pyykkilautavatsaa. Tämän hahmon kohdalla ne ovat äly ja omituiset tavat jotka viehättävät.

      Toinen suuri pettymys tuli puvustuksessa. Olisin toivonut näkeväni viktoriaanista muotia naisten päällä, mutta tissivako on toki tärkeämpi kuin aikalainen muoti. :P Suurin pettymys löytyy kuitenkin juonesta. Alkuperäiset novellit ovat hyviä juuri mysteeriensä ja Holmesin päättelykykyjen ansiosta. Molemmat loistavat poissaolollaan elokuvassa, varsinkin jälkimmäinen. En myöskään pitänyt elokuvan musiikkimaailmasta, mutta tämä on toki makuasia. :)

      Yleisarvosanani on, että okei viihdettä pienen toiminnan ystävälle. Hyvä, muttei missään nimessä loistava.

    • leffafani tässä

      itse tykkäsin ihan kohtuullisesti, menoa ja sopivaa viihdettä.
      Ihan kivasti kuvattu ja muutamat kikkailut ihan jees. Samoin ei liikaa tehoste mässäilyä.
      Näkymä ja tunnelmat kivat.

      Kyllä mä tykkäsin. Ei nyt mikään kaikkien aikojen leffa mutta keskivertoa parempi
      viihdepläjäys!

      • YepYep

        Tykkäsin kovastikin, erittäin viihdyttävä elokuva. Ostan dvd:n ja menen katsomaan jatko-osat, for sure.. Oli niin erilainen, että voin sanoa pitäväni kirjoista, tv-sarjasta ja elokuvista -kaikista ihan yksilöinä.

        Mehukkainta leffassa oli tämä miesten välinen kumppanuus, jota naiset ykeensä niin kadehtivat. Näyttelijöiden komeus/kauneus jäi aivan toissijaiseksi, samoin flirtti ei ollut liian sokerista ja suurenneltua. Plussaa myös tappelukohtauksista, joista (nuorena naisena) nautin kovasti. Ne oli mielenkiintoisesti ja tyylikkäästi toteuttuja. Lonto näytti jännittävältä ja puvustus ei hypännyt silmille. Lukuunottamatta kohtausta, jossa kaverukset nousevat vedessä ja seuraavassa hetkessä vaatteet ja miehet ovat muka rutikuivia.. Mutta näitähän sattuu! :D

        Ja se soundtrack on NIIN loistava!!


    • korkea rima

      Tämän vuosituhannen tusinatuote. Samassa kategoriassa tyhjänpäiväisten Hellboyn ja van Helsingien ja muiden vastaavien visuaaliefektitekeleiden kanssa.
      Juoni ja sen käänteet ovat ennalta-arvattavia. Loppuratkaisu selviää jo ennen puoliväliä, ainakin jos ei jätä niitä aivoja narikkaan.

      Viihteellisen aspektin osalta 3 tähden luokkaa, lähinnä visuaalisen kokonaisuuden osalta.
      Näyttelijätyö ärsyttävän kliinistä ja tyypillistä bluescreen-näyttelemistä, josta paistaa läpi niinikään ärsyttävä "mitäs me superstarat"-asenne.

      Viimekädessä leffalla ei ole juuri mitään tekemistä ACDn luoman hahmon kanssa, mutta se kai ei ole edes ollut Ritchien lähtökohta alunperinkään. Yhtä hyvin roolihahmona olisi voinut olla John McClane tai joku lukuisista Steven Seagalin tai Chuck Norrisin tyhjäpäisistä rooleista.

    • *Arvostelija*

      Ei oikeastaan mitään jäljellä alkuperäisestä Sherlokista. Joku nyrkkitappeleva Rambo, muka?

      Tyypillinen Hollywood-rymistely kalleilla efekteillä somisteltuna.

      Itseäni häiritsi eniten sen naisen tokaisu: :"I heard You are between two works". Tuollaista kieltä ei tosiaankaan käytetty Viktoriaanisen ajan Englannissa, sanonta on peräisin jostain jenkkilän valkokaulusköyhälistöltä.

    • Mitihmettäkös

      Tyypillinen nykymuodin mukainen (synkkää,pimeää jne) uusversio jostain vanhasta filmistä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      902
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe