Kääriäinen

Sanoi kepua sivistyspuolueeksi. Sitä se ei ole, eikä ollut koskaan, vaan junttipuolue. Tullut taas hyvin osoitetuksi heidän omissa kannanotoissaan.
359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kokeneet keskustapoliitikot Seppo Kääriäinen ja Timo Kalli kehottavat puolueväkeä lopettamaan loanheiton puheenjohtajakisassa. He tuomitsevat viime viikkojen tapahtumat, joissa panettelun kohteiksi ovat joutuneet muun muassa ehdokkuudesta kieltäytynyt ympäristöministeri Paula Lehtomäki ja ehdokkaaksi ryhtynyt ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen.

Kokenut keskustapoliitikko, eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen kehottaa puolueväkeä välttämään ylilyöntejä. Hän muisututtaa, että keskusta on myös sivistysliike ja siihen kuuluu myös se, että pöytätavat ovat kunnossa.

- Mutta se tahtoo olla niin, että ehdokkaiden taustajoukoissa, tukijoukoissa tunteet tahtovat kuumentua hallitsemattomiksi ja sitten tulee ylilyöntejä ja myös tuomittavaa kielenkäyttöä, hän sanoi.

Samoilla linjoilla on keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli, jonka mielestä mustamaalauspuheet pitäisi lopettaa välittömästi.

- Vetoan kaikkiin ryhmän jäseniin. Nyt pitää pitää pää kylmänä ja keskittyä toteuttamaan pelkästään hallitusohjelmaa. Toivon, että tämän kaltaista heittelyä ei enää tästä eteenpäin esiin tule, hän sanoi.
Vatsasyöpä ja virtahepo

Rankan arvostelun kohteeksi on joutunut useampikin keskustapoliitikko. Ehdokkuutta vielä pohdiskelleesta ympäristöministeri Paula Lehtomäestä levitettiin aikanaan muun muassa avioeroon ja liialliseen alkoholinkäyttöön liittyviä huhuja, jotka Lehtomäki kuittasi viikonlopun Ilta-Sanomissa perättömiksi.

Kansanedustaja Pertti Salovaara vertasi puheenjohtaehdokkaaksi lähtenyttä ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrystä TV1:n viihdeohjelmassa vatsasyöpään. Kansanedustaja Timo Kaunisto puolestaan luonnehti puoluesihteeri Jarmo Korhosta virtahevoksi puoluetoimistossa. Korhonen itse tulkitsi olevansa muumi ja nimesi vuorostaan vastustajansa hattivateiksi.

Keskustan puheenjohtajalle, pääministeri Matti Vanhaselle, valitaan seuraaja Lahden puoluekokouksessa kesäkuussa.

Äänestä
  • Kepulainen ministeri otti taannoin päätöstensä varmemmaksi vakuudeksi sitaatteja Aku Ankasta. Saa nähdä, milloin tämä korpivalellus loppuu ja saadaan kyvykkäät ja rehelliset ihmiset jällen vastuuta kantamaan.

    Äänestä

Junttien puolue kun on!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilkka* kirjoitti:

Sanoi kepua sivistyspuolueeksi. Sitä se ei ole, eikä ollut koskaan, vaan junttipuolue. Tullut taas hyvin osoitetuksi heidän omissa kannanotoissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu