Herätys!

Aika huolestuttavaa on se, että jopa valtiojohdon ylin taso viestittää työttömien ja nuorten työttömien olevan joko syrjäytyneitä tai passiivisia. Tämä negatiivisuus ja pessimismi pitää muuttaa. Toki kyse on vain politiikan teosta ja mediasta, mutta siitä huolimatta asiaan on syytä kiinnittää huomiota. Aina pitää muistaa että jokainen meistä toimii ja elää omien kykyjensä mukaan, ihan sama onko kyse ministeristä tai työttömästä työnhakijasta.

Jos poliitikko ei hyväksy roolimallikseen hyvää ja ammattitaitoista virkamiestä ja kansanpalvelijaa, pitäisi julkisen vallan mielipidevaikuttamiseen ja kuulua ainakin positiivinen suhtautuminen ihmisten voimavaroihin ja kykyihin sillä tulevaisuuskin on niistä kiinni.

Yksi tapa nousta takaisin paremmalle henkiselle tasolle on lisätä mediassa oikeaa ja tutkittua tietoa ja vähentää ns. asiaviihdettä ja asioilla politikointia. Tämä voisi olla esimerkiksi JSN:n yksi tavoite jos kansanedustajat tai media ei asiaa itse ymmärrä. Aitous ja aito asiallisuus tuo elämään uutta potkua yksinkertaisesti sen vuoksi että toden tekeminen luo reaalista pääomaa. Valehtelu, kuvittelu tai epäasiallisuus eivät tähän pysty.
0120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


unter ullakko kirjoitti:

Aika huolestuttavaa on se, että jopa valtiojohdon ylin taso viestittää työttömien ja nuorten työttömien olevan joko syrjäytyneitä tai passiivisia. Tämä negatiivisuus ja pessimismi pitää muuttaa. Toki kyse on vain politiikan teosta ja mediasta, mutta siitä huolimatta asiaan on syytä kiinnittää huomiota. Aina pitää muistaa että jokainen meistä toimii ja elää omien kykyjensä mukaan, ihan sama onko kyse ministeristä tai työttömästä työnhakijasta.

Jos poliitikko ei hyväksy roolimallikseen hyvää ja ammattitaitoista virkamiestä ja kansanpalvelijaa, pitäisi julkisen vallan mielipidevaikuttamiseen ja kuulua ainakin positiivinen suhtautuminen ihmisten voimavaroihin ja kykyihin sillä tulevaisuuskin on niistä kiinni.

Yksi tapa nousta takaisin paremmalle henkiselle tasolle on lisätä mediassa oikeaa ja tutkittua tietoa ja vähentää ns. asiaviihdettä ja asioilla politikointia. Tämä voisi olla esimerkiksi JSN:n yksi tavoite jos kansanedustajat tai media ei asiaa itse ymmärrä. Aitous ja aito asiallisuus tuo elämään uutta potkua yksinkertaisesti sen vuoksi että toden tekeminen luo reaalista pääomaa. Valehtelu, kuvittelu tai epäasiallisuus eivät tähän pysty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu